Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Liikunta- ja kulttuurilautakunta
Pöytäkirja 10.12.2024/Pykälä 85



Kouvolan Teatterin hankesuunnitelma

6902/02.08.00/2024

 

Liikunta- ja kulttuurilautakunta 10.12.2024 § 85

   

Valmistelija: rakennuttajapäällikkö Pia Rajala, puh. 020 615 1068, pia.rajala(at)kouvola.fi

Teatteri hanke on ollut osana Kulttuurikortteli -hankesuunnittelua vuodesta 2017. Ensimmäinen hankesuunnitelma valmistui vuonna 2018. LPR arkkitehtien johdolla tutkittiin 3 päälinjaa: teatterin laastaripaikkaus, teatterin peruskorjaus ja pieni laajennus sekä uuden teatterin rakentaminen. Hankesuunnitelmaa ei hyväksytty.

Joulukuussa 2021 aloitettiin hankesuunnittelu uudelleen. LPR arkkitehtien johtamana suunniteltiin 4 eri vaihtoehtoa: laastaripaikkaus teatteriin, teatterin peruskorjaus, uudisteatteri ja kulttuurikortteli. Vaihtoehdot esiteltiin kaupunginhallitukselle 28.3.2022 ja laajennettu iltakoulu järjestettiin 2.6.2022.

Vuoden 2023 talousarvioon on hankkeen määrärahaksi muutettu 30 miljoonaa euroa, kaupunginvaltuuston 12.12.2022 § 145 päätöksellä.

Kouvolan kaupunki, tilapalvelut on järjestänyt arkkitehtuurikilpailun Kouvolan teatterin peruskorjauksen ja laajennuksen suunnittelusta yhteistyössä suomen arkkitehtiliitto ry:n (SAFA) kanssa. Arkkitehtuurikilpailu järjestettiin 19.6. – 31.10.2023. Kilpailun voittajan kanssa on tehty suunnittelusopimus maaliskuussa hankesuunnittelusta ja jossa toteutussuunnittelu on optiona 2024 (toimitilajohtajan viranhaltijapäätös 8.3.2024 2/2024 §). Kaupunginhallitus on nimennyt hankkeelle ohjausryhmän 6.3.2023 § 65, joka on kokoontunut 8 kertaa. 

Hanketta on esitelty iltakoulussa 10.10.2023 sekä 11.10.2023 talousarvioseminaarissa sekä 17.1.2024 liikunta- ja kulttuurilautakunnassa. Teatterin hankesuunnittelun tilanteesta on tiedotettu liikunta- ja kulttuurilautakuntaa 14.11.2024.

Teatterikiinteistö kuuluu Kulttuurikorttelin kaavamuutokseen, joka on vahvistettu Teknisessä lautakunnassa 14.11.2024 § 217.

Hyväksytyssä investointiohjelmassa 2024 hanke ajoittuu vuosille 2024–2028. Hanke on jaettu kahteen vaiheeseen, jossa ensimmäisessä vaiheessa peruskorjataan ja muutetaan kuntotalo-osa teatterin käyttöön ja toisessa vaiheessa puretaan nykyinen teatterirakennus ja rakennetaan uudisosa.

Hankesuunnitelmaa on edistetty arkkitehtuurikilpailun voittajaehdotuksen mukaisesti, ehdotusta pienentäen, tavoitteena pysyä annetussa budjetissa ja tarjoten teatterin toiminnan tarvitsemat tilat. Ehdotus perustuu periaatteeseen, jossa hanke vaiheistetaan niin, että Kouvolan Teatteri Oy:n toiminta turvataan koko hankkeen ajan. Kilpailuehdotuksessa kuntotalo peruskorjataan kokonaan Teatterin käyttöön ja sinne sijoitetaan pieni näyttämö, joka väliaikaisesti toimii ainoana näyttämönä. Nykyinen teatterirakennus puretaan ja sen tilalle rakennetaan uusi suuri näyttämö lämpiöineen. Viimeiseksi muokataan kuntotalo-osan näyttämö pieneksi näyttämöksi.

Teatterin keskeinen sijainti Kouvolan ydinkeskustassa säilyy, samoin jo tutuksi tullut rakennusten muotokieli. Teatteri on merkittävä osa ajateltua keskustan kulttuurikeskittymää, jossa teatterin lisäksi sijaitsee nykyisin pääkirjasto. Teatterirakennuskokonaisuus tarjoaa olemassa olevaa teatteria esteettömämmät ja monipuolisemmat palvelut mahdollistaen esitys- ja kokoustilojen vuokrausta myös muille tapahtumien järjestäjille.

Hankkeen aikataulu on seuraava:

Kuntotalon sisäpurkutyöt, sekä lisätutkimukset ajoittuvat kesä- ja alkusyksyyn 06/2025–09/2025. Ensimmäisen vaiheen rakentaminen alkaa 01/2026 ja valmistuu 02/2027. Teatterin muutto kuntotalon tiloihin välittömästi valmistumisen jälkeen keväällä 2027. Muuton jälkeen alkaa nykyisen teatterirakennuksen purku, 05/2027–06/2027 ja uudisosan rakentamisaika on 07/2027–08/2028. Teatteri aloittaa toimintansa koko rakennuksissa 09/2028.

Hankkeen laajuus on yhteensä 7971 bruttoneliömetriä, josta Kuntotalon osuus 4323 bruttoneliömetriä ja Uudisosan 3648 bruttoneliömetriä. Kuntotalosiipi muutetaan kokonaisuudessaan nykypinta-alaltaan teatterin käyttöön. Kuntotalo-osaan tulee pieni näyttämö, jonne teatterin väistötila-aikana sijoitetaan 300 katsomopaikkaa, jolloin se toimii teatterin ainoana näyttämönä. Suuren näyttämön valmistuttua pieni näyttämö supistetaan ja katsomopaikkoja vähennetään 150 paikkaan. Lisäksi kuntotalo-osaan sijoitetaan suurin osa teatterin toiminnan takatiloista muun muassa pukuhuoneet, puvustamo-, verstas- ja muut työtilat. Uudisosa koostuu pääasiassa suuren näyttämön tiloista lämpiöineen, katsomopaikkoja suurelle näyttämölle on suunniteltu 400 kpl.

Hankesuunnitelma liitteineen on liitteenä.

Hankkeen ennakkovaikutusten arviointi (evaus) sekä hankintojen vaikutusten arviointi ovat tehdyt ja ne ovat hankesuunnitelman liitteenä.

Talousjohtajan lausunto asiassa: Kaupungin osuus teatterin nettoinvestointikustannuksista on 30 milj. euroa. Hankkeelle haetaan opetus- ja kulttuuriministeriöstä valtionavustusta, jota tavoitellaan vähintään 1 milj. euroa. Kaupunginvaltuuston talousarviopäätöksen mukaisesti hankkeen nettoinvestointikustannuksien tulee pysyä 30 milj. eurossa. Suunnitelmien ja avustuspäätösten edetessä kustannuksien jaottelu tulee tarkentumaan.

Lisätietoja: rakennuttajapäällikkö Pia Rajala, puh. 020 615 1068, pia.rajala(at)kouvola.fi

Sivistysjohtajan ehdotus:

Liikunta- ja kulttuurilautakunta päättää hyväksyä liitteenä olevan Kouvolan teatterin perusparannuksen ja laajennuksen hankesuunnitelman, jonka nettoinvestointikustannus Kouvolan kaupungille on 30 milj. euroa.

Liikunta- ja kulttuurilautakunnan päätös:

  Liikunta- ja kulttuurilautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

Liikunta- ja kulttuurilautakunta myönsi rakennuttajapäällikkö Pia Rajalalle läsnäolo- ja puheoikeuden. Hän oli läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana.

Jäsenet Esko Lavonen, Mirja Lonka ja Tuija Ranta poistuivat kokoushuoneesta esteellisinä asian käsittelyn ajaksi (yhteisöjäävi).

____________