Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 31.05.2022/Pykälä 138



Käyrälammen ulkoilureitin 1. vaiheen yleisen alueen suunnitelma / asemakaava-alueelle sijoittuvat osat (10. ja 42. kaupunginosat, Tykkimäki ja Niinistö)

1526/10.03.01.00/2022

Tekninen lautakunta 31.05.2022 § 138  

Valmistelija: suunnittelupäällikkö Tapani Vuorentausta, puh. 020 615 7096, tapani.vuorentausta(at)kouvola.fi

Yhdyskuntatekniikan suunnittelu on laatinut otsikossa mainitun suunnitelman.

Hankkeen tavoitteena on toteuttaa ulkoilureitti, joka täydentää mahdollisuutta nykyistä lyhyempään rengasreittiin Käyrälammen ympäri. Vaihe 1. käsittää uuden ulkoilureitin rakentamisen (n. 2 km) Käyrälammen kaakkois- ja itäpuolelle leirintäalueelta Paaskosken ulkoilumajalle, sekä Käyräjoen ylittävän uuden kevyen liikenteen sillan (pituus 52 m) rakentamisen.

Suunnittelua ohjaavana lähtötietona käytettiin vuonna 2020 valmistunutta Käyrälammen kehittämissuunnitelmaa sekä syksyllä 2021 valmistunutta Käyrälammen ulkoilureitin yleissuunnitelmaa (Tela 21.9.2021 § 178).

Alueella on voimassa oleva asemakaava.

Kohde sisältyy vuoden 2022 investointiohjelmaan.

Yleisen alueen suunnitelma (piirustusnumero 10-15.1) sekä suunnitelmaselostus ovat liitteenä.

Suunnitelma on ollut Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 43 §:n mukaisesti julkisesti nähtävillä 27.4.-11.5.2022. Nähtävilläoloaikana ei saapunut yhtään muistutusta.

Suunnitelman nähtävilläolon aikana kustannusarviota (680 000 €, alv 0%) tarkennettiin ylöspäin johtuen mm. sillan raaka-aineiden hintojen nopeasta nousemisesta. Tarkennetun laskelman mukaan kustannusarvio on 800 000 € (alv 0 %), joka sisältää suunnittelun ja rakennuttamisen kustannukset.

Käyräjoen sillan rakentamisen aloittamisen edellytyksenä on, että hankkeelle saadaan Aluehallintoviraston (AVI) vesilupa. Hakupaperit on jätetty helmikuun lopussa 2022.

Lisätietoja: kaupunginarkkitehti Anne Kangasniemi-Kuikka, puh. 020 615 9138, anne.kangasniemi-kuikka(at)kouvola.fi ja suunnitteluhortonomi Liisa Mäkitalo, puh. 020 615 5441, liisa.makitalo(at)kouvola.fi

Teknisen johtajan ehdotus:

Tekninen lautakunta hyväksyy Käyrälammen ulkoilureitin 1. vaiheen asemakaava-alueelle sijoittuvien osien yleisen alueen suunnitelman.

Yleisen alueen suunnitelma määrätään tulemaan voimaan mahdollisesta muutoksenhausta riippumatta (MRL 202 §).

Teknisen lautakunnan päätös:

Tekninen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

Sari Melkko, Mia Ylä-Outinen ja Milla Raunio poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi (yhteisöjäävi, hallintolaki 28 §; 1 mom. kohta 5).

Merja-Liisa Voutilainen (Sari Melkon varajäsen) oli paikalla kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan.

____________