Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Liikunta- ja kulttuurilautakunta
Pöytäkirja 20.09.2023/Pykälä 69



Eskolanmäen liikuntahallin hankesuunnitelma

5567/10.03.07.00/2023

 

Liikunta- ja kulttuurilautakunta 20.09.2023 § 69

   

Valmistelija: liikuntapäällikkö Teemu Mäkipaakkanen, puh. 020 615 8228, teemu.makipaakkanen(at)kouvola.fi ja rakennuttajapäällikkö Pia Rajala, puh. 020 615 1068, pia.rajala(at)kouvola.fi

Eskolanmäen liikuntahalli tulee korvaamaan jo puretun Haanojan haalin liikuntasalitilaa. Haanojan haalin salin käyttöaste on ollut korkea ja sitä on käyttänyt Eskolanmäen koulu liikunnan opetukseen ja juhlatilaisuuksiin. Seurat ja erilaiset liikuntaryhmät ovat käyttäneet hallia iltaisin ja viikonloppuisin. 

Liikuntahalli tulee liikuntapalveluiden käyttötalouteen. Eskolanmäen liikuntahallille haetaan liikuntapaikkarakentamisen avustusta Etelä-Suomen aluehallintovirastolta vuoden loppuun mennessä. Rakentamista ei voida aloittaa ennen kuin AVI:n rahoituspäätös on tehty. Talousarviossa hankkeelle on varattu määräraha 3,673 M€.

Hankesuunnitelman valmistelussa on kuultu seuroja ja Eskolanmäen koulun rehtori on ollut mukana koko hankesuunnitelman ajan. Vaikutusten ennakkoarviointi (EVA) on tehty. Evan yhteenvetotaulukko sisältyy hankesuunnitelmaan. Hankkeen urakkamuotona KVR-urakka (kokonaisvastuu rakentaminen), johon kuuluu toteutussuunnittelu ja rakentaminen. Tavoitteena urakkakilpailutukselle on, että siinä sallitaan elementti-, modulaarinen- tai paikallarakentaminen. Hankesuunnitelmassa ei sitouduta mihinkään valmiiseen runkomateriaaliin tai -vaihtoehtoon.

Hankesuunnitelma liitteineen on liitteenä.

Rakennuttajapäällikkö Pia Rajala on kokouksessa paikalla asiantuntijana vastaamassa kysymyksiin.

Lisätietoja: liikuntapäällikkö Teemu Mäkipaakkanen, puh. 020 615 8228, teemu.makipaakkanen(at)kouvola.fi

Sivistysjohtajan ehdotus:

Liikunta- ja kulttuurilautakunta päättää hyväksyä Eskolanmäen liikuntahallin hankesuunnitelman.

Liikunta- ja kulttuurilautakunnan päätös:

Liikunta- ja kulttuurilautakunta päätti hyväksyä Eskolanmäen liikuntahallin hankesuunnitelman. Lattiamateriaaliksi päätettiin valita parketti.

Liikunta- ja kulttuurilautakunta myönsi rakennuttajapäällikkö Pia Rajalalle läsnäolo- ja puheoikeuden. Hän oli läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana.

____________