Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 01.06.2023/Pykälä 119


 

Ilmoitusasiat

3429/00.04.01/2022

Tekninen lautakunta 01.06.2023 § 120

  ,  

Valmistelija: tekninen johtaja Hannu Tylli, puh. 020 615 8570, hannu.tylli(at)kouvola.fi

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 24.5.2023

Päätös Kouvolan Vuohijärvellä sijaitsevan kaatopaikan ympäristövaikutusten selvittäminen -hankkeen järjestämisestä

Pirkanmaan ELY-keskus on päättänyt järjestää Vuohijärven kaatopaikan ympäristövaikutusten selvittämisen kiinteistöllä 286-444-3-240.

Kouvolan kaupunki on teknisen johtajan päätöksellä 27.12.2022 § 30/2022 solminut aiesopimuksen Pirkanmaan Elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen kanssa Vuohijärven lopetetun kaatopaikan ja lopetetun jakeluaseman K-Vuohitorin tutkimusten tekemisestä sekä tutkimusraportin laatimisesta.

Aiesopimuksella sovittiin työn kustannusten jakamisesta:

PIRELY vastaa kaikista työn kustannuksista. PIRELYn kustannusvastuu hankkeessa työn toteuttamiseksi on enintään 40000 euroa ilman arvonlisäveroa (/kohde).

Kouvolan kaupunki vastaa työn suorittamiseksi tarvittavien lupien hankkimisesta ja niistä aiheutuvista kustannuksista.

Lisätietoja: tekninen johtaja Hannu Tylli, puh. 020 615 8570, hannu.tylli(at)kouvola.fi

Teknisen johtajan ehdotus:

Tekninen lautakunta merkitsee ilmoitusasian tiedoksi.

Teknisen lautakunnan päätös:

Tekninen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

____________