Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 01.06.2023 klo 16:00 - 18:14

Pykälä   Otsikko  Pöytäkirja PDF-muodossa
106   Laillisuus ja päätösvaltaisuus
107   Pöytäkirjan tarkastajat
108 Puhjonaukea 2, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 23/029, kaavan hyväksyminen
109 Kirvesniemen ranta-asemakaavan muutos, kaavaehdotus
110 Harjulan ym. tilojen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen Kettuniemi, kaavaehdotus
111 Teknisen lautakunnan alaisten toimintojen osavuosikatsaus 1.1.-30.4.2023
112 Ympäristöterveydenhuollon maksut ja taksat
113 Maaseudun ja muiden haasteellisten alueiden kehittämisrahoituksen (MAHA-raha) myöntäminen vuonna 2023
114 Tiedoksi teknisen lautakunnan alaisten viranomaisten/viranhaltijoiden käsittelemät kuntalaisaloitteet 1.1.-30.4.2023
115   Liikennepalvelulain ja Euroopan Unionin palvelusopimusasetuksen mukaisten tehtävien päätösvallan siirtäminen tekniseltä lautakunnalta joukkoliikennepäällikölle
116   Kouvolan kaupungin venepaikkojen vuokraehtosopimuksien päivittäminen
117   Kouvolan kaupungin vene- ja kausisäilytyspaikkoihin liittyvät maksut
118   Tilapäisen puheenjohtajan valinta kokousasian Tommolankatu-Lehtikaari kiertoliittymät, rakennusurakan hankinta (ei julkinen asia, laki viranomaistoiminnan julkisuudesta 6 § 1 mom. 8 kohta) käsittelyn ajaksi
119   Ilmoitusasiat
120   Tehdyt viranhaltijapäätökset
121   Tommolankatu-Lehtikaari kiertoliittymät, rakennusurakan hankinta
122   Muut asiat

Osallistuja Tehtävä
Melkko Sari puheenjohtaja
Hämäläinen Tiina jäsen
Kontkanen Juha jäsen
Koponen Heli jäsen
Laine Raimo jäsen
Lammi Maria jäsen
Mankki Timo jäsen
Rasimus Susanna jäsen
Ripattila Juha varajäsen
Silén Jukka jäsen
Vainikka Toni jäsen
Vanhala Erja jäsen
Voutilainen Merja-Liisa varajäsen
Ylä-Outinen Mia jäsen
Karvonen Tapio kaupunginhallituksen edustaja
Vahla Einar nuorisovaltuuston edustaja
Varelius Niko nuorisovaltuuston edustaja
Tylli Hannu esittelijä, tekninen johtaja
Kangasniemi-Kuikka Anne asiantuntija, kaupunginarkkitehti
Suoknuuti Sami asiantuntija, kaupungingeodeetti
Ahtiainen Anne asiantuntija, kaupungininsinööri
Friman Hannu asiantuntija, ympäristöjohtaja
Anttila Minna asiantuntija, maaseutupalvelujen päällikkö
Niilo-Rämä Kaisa asiantuntija; kaavoitusarkkitehti
Ahola Ritva sihteeri, hallintosihteeri