RSS-linkki
Kokousasiat:https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 03.06.2026/Pykälä 61
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kasvatus- ja opetuslautakunnan edellisen kokouksen 19.5.2026 pöytäkirjan tarkastaminen
Kasvatus- ja opetuslautakunta 03.06.2026 § 61
Hallintosäännön 148 §:n mukaan pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla.
Hallintosäännön 148 §:n 3 mon. mukaan, jos pöytäkirjantarkastajat eivät hyväksy pöytäkirjaa taikka he ovat estyneitä allekirjoittamasta sitä, pöytäkirja tarkastetaan toimielimen seuraavassa kokouksessa.
Kasvatus- ja opetuslautakunta on valinnut 19.5.2026 kokouksessaan pöytäkirjan tarkastajiksi jäsenet Harri Sihvolan ja Mika Seppälän. Pöytäkirjan on osaltaan hyväksyneet jo aiemman ilmoituksen mukaisesti puheenjohtaja Sanna Jacksen ja jäsen Mika Seppälä. Jäsen Harri Sihvola on estynyt tarkastamasta pöytäkirjaa. Edellä mainitusta syystä pöytäkirja tulee saattaa toimielimen tarkastettavaksi.
Sivistysjohtajan ehdotus:
Kasvatus- ja opetuslautakunta tarkastaa ja hyväksyy kokouksen 19.5.2026 pöytäkirjan.
Kasvatus- ja opetuslautakunnan päätös:
Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.
____________
| Edellinen asia | Seuraava asia |