Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Teknisen lautakunnan lupajaosto
Pöytäkirja 02.06.2026/Pykälä 51


Maa-ainesluvan rauettaminen, Kymenlaakson Jäte Oy, 286-419-86-1

559/11.01.00.04/2026

 

Teknisen lautakunnan lupajaosto 02.06.2026 § 51

   

Valmistelija: ympäristötarkastaja Sanna Jattu-Mattila, puh. 020 615 7995, sanna.jattu-mattila(at)kouvola.fi

Yhteenveto

Kymenlaakson Jäte Oy on pyytänyt hallinnassaan olevan Kouvolan kaupungin teknisen lautakunnan lupajaoston 11.1.2023 § 4 kiviaineksen, soran, hiekan ja moreenin ottamiselle myönnetyn maa-ainesten ottamisluvan rauettamista Kymenlaakson Jäte Oy:n jätekeskuksen alueella kiinteistöllä 286-419-86-1. Ottamistoimintaa alueella ei ole aloitettu.

Maa-ainesluvan rauettamishakemuksesta on laadittu päätösehdotus, josta ilmenee hakemuksen sisältö, asian käsittely ja ehdotus lupajaoston ratkaisuksi perusteluineen. Teknisen lautakunnan lupajaostolle esitetään, että se rauettaa maa-ainesluvan ratkaisun mukaisesti.

Asian valmistelun tausta ja päätösvallan perusteet

Hakemus on tullut vireille 20.3.2026.

Hakemuksesta on kuulutettu ja hakemusasiakirjat ovat olleet nähtävillä Kouvolan kaupungin internetsivuilla 31.3.–30.4.2026. Hakemuksen nähtävillä olosta on ilmoitettu kirjeitse rajanaapureille.

Hakemuksesta on pyydetty lausuntoa Lupa- ja valvontavirastolta ja Kymenlaakson liitolta.

Kouvolan kaupungin hallintosäännön 27 §:n 2. kohdan mukaan teknisen lautakunnan lupajaosto toimii kunnan ympäristönsuojeluviranomaisena, jonka toimivaltaan maa-aineslain (555/1981) mukainen asia kuuluu.

Kohta 1. Asia

Päätös maa-ainesluvan rauettamisesta.

Luvan hakija

Kymenlaakson Jäte Oy

Ekokaari 50

46860 Keltakangas

Y-tunnus: 1093000-9

Yhteyshenkilö: -----------------------------

------------------------------------

Laitoksen toiminta ja sijainti

Kouvolan kaupunki, Mämmälän kylä, kiinteistö 286-419-86-1 (Keltakankaan jätekeskuksen tila)

Kiinteistön omistaja

Kiinteistön 286-419-86-1 omistaa Kymenlaakson Jäte Oy.

Kohta 2. Hakemus

Kymenlaakson Jäte Oy on 20.3.2026 saapuneella sähköpostilla pyytänyt hallinnassaan olevan maa-ainesluvan peruuttamista ja luvan velvoitteiden raukeamista sekä vakuuksien palauttamista. Rauettamista haetaan, koska maa-aineksen ottoluvan alue A on myyty kaupungille ja ottoluvan alue B:lle on suunnitteilla rakentamistoimia. Maa-aineksen ottolupa ei näin ollen ole enää tarpeellinen.

Aluetta koskevat luvat ja toiminnot

Kouvolan kaupungin teknisen lautakunnan lupajaosto on 11.1.2023 (§ 4) myöntänyt Kymenlaakson Jäte Oy:lle maa-ainesluvan soran, hiekan, moreenin ja kalliokiviaineksen ottoon yhteensä enintään 135 500 k-m3:lle siten, että 3,9 ha:n ottoalueelta A saa ottaa irtomaa-aineksia yhteensä enintään 81 500 k-m3 ja 1,5 ha:n ottoalueelta B saa ottaa maa-aineksia yhteensä enintään 54 000 k-m3, josta louhittavaa kalliokiviainesta on 40 000 k-m3 ja irtomaa-aineksia 14 000 k-m3. Maa-aineslupa on myönnetty kiinteistölle 286-419-86-1 ja lupa on myönnetty 10 vuodeksi.

Alueelle on myönnetty myös aikaisempia maa-aineslupia. Voimassa olevan luvan aikana ottotoimintaa ei ole aloitettu eikä alueella ole nähtävissä aiempien maa-ainesottotoimintojen jälkiä, joten maa-ainesluvassa määrättyä maisemointia ei ole tarvetta tehdä.

Kohta 3. Hakemuksen käsittely

Tarkastukset ja neuvottelut

Ottamisalueelle ei ole tehty tarkastusta rauettamishakemuksen johdosta.

Asiasta on neuvoteltu sähköpostitse kaupungin ympäristönsuojelun, hakijan, Lupa- ja valvontaviraston sekä Kouvolan kaupungin rakennusvalvonnan kesken. Lisäksi rauettamisesta on pidetty palaveri 20.3.2026. Palaveriin osallistuivat hakija, Lupa- ja valvontavirasto sekä kaupungin ympäristönsuojelu.

Lausunnot

Hakemuksesta on pyydetty lausuntoa Lupa- ja valvontavirastolta ja Kymenlaakson liitolta.

Lupa- ja valvontavirasto on 9.4.2026 ilmoittanut, ettei se anna lausuntoa asiasta.

Kymenlaakson liitto on 30.4.2026 ilmoittanut, ettei se anna lausuntoa asiasta.

Muistutukset ja mielipiteet

Maa-ainesluvan rauetushakemuksesta ei tullut muistutuksia eikä mielipiteitä.

Kohta 4. Lupajaoston ratkaisu maa-ainesluvan raukeamisesta

Kymenlaakson Jäte Oy:n hallinnassa oleva Kouvolan kaupungin teknisen lautakunnan lupajaoston 11.1.2023 (§ 4) myöntämä maa-aineslupa kiinteistöllä 286-419-86-1 (Jätekeskus) raukeaa tällä päätöksellä ja toiminnanharjoittaja vapautetaan maa-ainesluvan velvoitteista (Maa-aineslaki 555/1981, 13 a §)

Kohta 5. Ratkaisun perustelut

Toiminnanharjoittaja on esittänyt pyynnön luvan rauettamiseksi tarpeettomana. Alueella ei ole ollut luvan aikana ottotoimintaa, joten jälkihoitotoimenpiteitä ei vaadita. Luvan raukeamisesta tehdään merkintä Notto-rekisteriin.

Sovelletut säädökset

Maa-aineslaki (555/1981)

Valtioneuvoston asetus maa-ainesten ottamisesta (926/2006)

Kohta 6. Maksut ja niiden määräytyminen

Asian käsittelystä peritään Kouvolan kaupungin teknisen lautakunnan 22.1.2026 § 6 hyväksymän maa-ainestaksan 7 §:n mukainen maksu 230 € (Maa-ainesten ottamisen lopettaminen ja luvan velvoitteista vapauttaminen, MAL 13 a §).

Kohta 7. Päätöksestä tiedottaminen

Päätös kirjallisena

Hakija

Päätös sähköpostilla

Lupa- ja valvontavirasto

Kymenlaakson liitto

Ilmoitus päätöksestä kirjallisena

Toiminnan sijoituspaikan naapurit, joille on lähetetty kuulemiskirje maa-ainesluvan raukeamisesta.

Ilmoittaminen internetsivuilla

Päätöksestä kuulutetaan Kouvolan kaupungin internetsivuilla.

Lisätietoja: ympäristöpäällikkö Marleena Kuitikka, puh. 020 615 8016, marleena.kuitikka(at)kouvola.fi ja ympäristötarkastaja Sanna Jattu-Mattila, puh. 020 615 7995, sanna.jattu-mattila(at)kouvola.fi

Vt. rakennusvalvontapäällikön ehdotus:

Teknisen lautakunnan lupajaosto päättää, että Kymenlaakson Jäte Oy:n hallinnassa oleva Kouvolan kaupungin teknisen lautakunnan lupajaoston 11.1.2023 § 4 myöntämä maa-aineslupa kiinteistöllä 286-419-86-1 (Jätekeskus) raukeaa.

Teknisen lautakunnan lupajaoston päätös:

Teknisen lautakunnan lupajaosto hyväksyi päätösehdotuksen.

____________