RSS-linkki
Kokousasiat:https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 03.02.2025/Pykälä 31
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Oikaisuvaatimus toimitilajohtajan päätökseen 8.1.2025 § 1 koskien Kuusankosken ent. kaupungintalon myyntiä
8774/10.00.02.06/2025
Kaupunginhallitus 03.02.2025 § 31
Valmistelija: kaupunginlakimies Päivi Sandås, puh. 020 615 8212, paivi.sandas(at)kouvola.fi
Yhteenveto
Oikaisuvaatimuksen käsittely koskien toimitilajohtajan päätöstä Kuusankosken entisen kaupungintalon myynnistä.
Asian valmistelun tausta ja päätösvallan perusteet
Kuntalain 134 §:n mukaan kunnanhallitus käsittelee alaisensa päätöksestä tehdyn oikaisuvaatimuksen. Toimitilajohtajan palvelu tilapalvelut kuuluu kaupunginhallituksen alaiseen toimialaan.
Oikaisuvaatimuksen käsittely
Toimitilajohtajan päätöksestä myydä Kuusankosken ent. kaupungintalo on tehty oikaisuvaatimus, joka on liitteenä. Oikaisuvaatimuksen tekijä ilmoittaa, ettei hyväksy Kuusankosken entisen kaupungintalon myyntiä Sheikki Laaksolle. Perusteena esitetään mm. että ” Laakso ei saa tuhota Kuusankosken entistä kaupungintaloa hulluilla ideoilla ja tuhota sitä” ja että ”Kuusankosken keskustan ympäristöä ei saa tulla sotkemaan”.
Toimitilajohtajan päätöksen mukaan ostajana on Valley Manor Oy. Kaupparekisteriotteen mukaan yhtiötä edustaa Sheikki Laakso. Oikaisuvaatimusta perustellaan myynnin kieltämistä Laaksolle. Koska Laakso on yhtiön virallinen edustaja, voidaan katsoa, että oikaisuvaatimus käsitellään, eikä sitä tarvitse jättää käsittelemättä prosessiedellytyksen takia. Valley Manor Oy:tä on kuultu oikaisuvaatimuksesta. Annettuun määräaikaan 27.1.2025 mennessä Valley Manor Oy ei ole antanut lausuntoa.
Oikaisuvaatimuksessa esitetyt perusteet ovat tarkoituksenmukaisuusväitteitä, jotka perustuvat oikaisuvaatimuksen tekijän näkemyksiin, miten yhtiön edustaja tulisi operoimaan kiinteistöllä. Laillisuusperusteita ei ole esitetty. Oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty sellaisia seikkoja, että oikaisuvaatimus tulisi hyväksyä.
Kaupunginlakimies Päivi Sandås on kokouksessa paikalla asiantuntijana vastaamassa kysymyksiin.
Lisätietoja: kaupunginlakimies Päivi Sandås, puh. 020 615 8212, paivi.sandas(at)kouvola.fi.
Kaupunginjohtajan ehdotus:
Kaupunginhallitus päättää hylätä toimitilajohtajan 8.1.2025 § 1 tekemästä päätöksestä tehdyn oikaisuvaatimuksen perusteettomana.
Kaupunginhallituksen päätös:
Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Kaupunginhallitus myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden kaupunginlakimies Päivi Sandåsille, joka oli asiantuntijana läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn aikana.
Kaupunginhallituksen jäsen Ukko Bamberg poistui kokouksesta esteellisenä tämän asian käsittelyn ajaksi (yleislausekejäävi, hallintolaki 28 § 1 mom, kohta 7).
____________
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |