Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 12.08.2024/Pykälä 164



Kaupunginhallituksen edustajan nimeäminen yleiskaavan ohjausryhmään

7247/00.00.01.01/2024

 

Kaupunginhallitus 12.08.2024 § 164

   

Valmistelija: vs. hallintojohtaja Teppo Vuorenpää, puh. 020 615 8585, teppo.vuorenpaa(at)kouvola.fi

Kaupunginhallitus on kokouksessaan 18.10.2021 § 374 nimennyt Ukko Bambergin jäseneksi ja Janne Wallin varajäseneksi ranta-alueiden yleiskaavoitusta varten perustettuun ohjausryhmään.

Tekninen lautakunta on kokouksessaan 26.6.2024 § 138 päättänyt lakkauttaa ranta-alueiden yleiskaavoituksen ohjausryhmän ja perustaa tilalle yleiskaavoituksen ohjausryhmän. Yleiskaavoituksen ohjausryhmä perustetaan kaavoitushankkeiden kytkemiseksi tiiviisti kaupunkistrategiaan sekä laaja-alaisen toimialojen ja toimielinten välisen valmisteluun liittyvän keskustelun mahdollistamiseksi. Tulevat rantakaavoitushankkeet käsitellään jatkossa uudessa yleiskaavoituksen ohjausryhmässä. Yleiskaavoituksen ohjausryhmässä on edustajat teknisestä lautakunnasta, teknisen lautakunnan lupajaostosta, kaupunginhallituksesta, kaupungin kolmen toimialan johdosta sekä Kouvola Innovation Oy:sta.

Tekninen lautakunta pyytää kaupunginhallitusta nimeämään yhden edustajan ja tälle varajäsenen Kouvolan yleiskaavoituksen ohjausryhmään. Liitteenä teknisen lautakunnan pyyntö.

Lisätietoja: vs. hallintojohtaja Teppo Vuorenpää, puh. 020 615 8585, teppo.vuorenpaa(at)kouvola.fi

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginhallitus päättää nimetä edustajan ja tälle varajäsenen yleiskaavoituksen ohjausryhmään.

Asian käsittely:

Keskustelun aikana kaupunginhallituksen jäsen Milla Raunio teki seuraavan esityksen: "Kaupunginhallituksen edustajaksi nimetään Miia Witting ja varajäseneksi nimetään kaupunginhallituksen jäsen Tapio Karvonen." Kaupunginhallituksen jäsen Miia Witting kannatti Milla Raunion esitystä.

Keskustelun aikana kaupunginhallituksen jäsen Janne Patjas teki seuraavan esityksen: "kaupunginhallituksen edustajaksi nimetään Miia Witting ja varajäseneksi nimetään kaupunginhallituksen jäsen Ukko Bamberg." Kaupunginhallituksen jäsen Jenni Aikio kannatti Janne Patjak-sen esitystä.

Koska oli tehty kaksi kannatettua nimeämisesitystä, puheenjohtaja totesi, että asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: koska sekä Milla Raunion että Janne Patjaksen esityksissä nimetään kaupunginhallituksen edustajaksi Miia Witting on asia edustajan nimeämisen osalta selvä, ja seuraavaksi äänestetään varajäsenen nimeämisestä. Ne, jotka kannattavat Karvosta varajäseneksi, äänestävät "KARVONEN", ja ne, jotka kannattavat varajäseneksi Bambergia, äänestävät "BAMBERG". Puheenjohtaja esitti, että äänestys toimitetaan nimenhuutona. Puheenjohtajan esitys hyväksyttiin.

Äänestyksessä annettiin kuusi (6) KARVONEN-ääntä (Nyberg, Karvo-nen, Raunio, Witting, Huuhilo, Leppänen) ja seitsemän (7) BAMBERG-ääntä (Bamberg, Kekki, Patjas, Villikka, Varjola, Pakkanen, Aikio) Pu-heenjohtaja totesi Patjaksen esityksen voittaneen äänestyksen.

Kaupunginhallituksen päätös:

Kaupunginhallitus päätti nimetä edustajaksi yleiskaavoituksen ohjaus-ryhmään Miia Wittingin ja hänen varajäseneksi Ukko Bambergin.

____________