Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 06.06.2024/Pykälä 54



Kouvolan kaupungin aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelman päivitys

7208/12.00.00/2024

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 23.05.2024 § 44

 

Valmistelija: hallintosihteeri Susanna Seppälä, p. 020 615 5226, susanna.seppala(at)kouvola.fi

Valtakunnallisten aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteiden 2011 mukaisesti kunnan tulee hyväksyä perusopetuslaissa tarkoitettua aamu- ja iltapäivätoimintaa varten toimintasuunnitelma. Kouvolan kaupungin aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma on laadittu ja hyväksytty sivistyspalvelujen johtokunnassa (Sijo 23.8.2011, § 66) sekä opetus- ja kasvatuslautakunnassa (Opkala 6.9.2011 § 63) ja se on otettu käyttöön kaikissa aamu- ja iltapäivätoiminnan yksiköissä lukuvuoden 2011-2012 alusta lukien. Toimintasuunnitelman päivitys on edellisen kerran hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa vuonna 2021 (Kaopla 09.06.2021 § 68). Kasvatuksen ja opetuksen hallinto on tehnyt tähän päivitykseen pieniä korjauksia ja tarkennuksia sekä suurempia linjauksia toiminnan järjestämisestä.

Toimintasuunnitelmassa määritetään Kouvolassa toteutettavan aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteet, sisällölliset painopistealueet ja periaatteet, järjestämiseen liittyvät keskeiset asiat, toiminnan seuranta ja arviointi sekä yhteistyö eri tahojen kesken. Jokainen ryhmä laatii lukuvuosittain ryhmäkohtaisen toimintasuunnitelman, jossa kuvataan konkreettisesti, kuinka ryhmä toteuttaa tämän toimintasuunnitelman sisältöä.

Päivityksen suurimmat linjaukset koskevat aamupäivätoiminnan järjestämistä sekä iltapäivätoiminnan minimiryhmäkokoa. Aamupäivätoimintaa järjestetään tarvittaessa vain koulun esiopetuksen lapsille ja kaupunkitason tai vaativan erityisen tuen pienryhmien oppilaille. Iltapäivätoiminnan ryhmä muodostuu, jos toimintaan hakee vähintään 13 lasta ja he aloittavat toiminnan. Ryhmän toiminta voidaan lopettaa kesken lukuvuoden, jos ryhmän osallistujamäärä laskee alle kymmenen lapsen. Iltapäivätoiminnan ryhmän muodostumisessa sekä toiminnan jatkumisessa koko lukuvuoden ajan voidaan kuitenkin käyttää harkintaa, mikäli toiminnan aloittaminen tai jatkaminen on lasten edun mukaisesti välttämätöntä (esim. oppilaiden tuen tarpeen perusteella). Maksujen osalta on tarkennettu, ettei koulun loma-aikoja tai mahdollisia ennakoimattomia toiminnan järjestäjästä riippumattomia sulkupäiviä hyvitetä. Toimintasuunnitelmaan on lisätty kappaleet: tukea tarvitsevat lapset aamu- ja iltapäivätoiminnassa sekä lasta koskevien tietojen käsittely, salassapito, luovuttaminen ja säilyttäminen.

Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma on liitteenä.

Kouvolan kaupungin iltapäivätoimintapaikat lukuvuonna 2024-2025 on liitteenä.

Lisätietoja: opetuspalvelupäällikkö Johanna Lindstedt, puh. 020 615 7173, johanna.lindstedt(at)kouvola.fi, hallintosihteeri Susanna Seppälä, p. 020 615 5226, susanna.seppala(at)kouvola.fi

Sivistysjohtajan ehdotus:

Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää hyväksyä Kouvolan kaupungin päivitetyn aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelman 1.8.2024 alkaen.

Asian käsittely:

Keskustelun aikana varapuheenjohtaja Garita Sundström teki esityksen asian palauttamisesta uudelleen valmisteltavaksi.

Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyi yksimielisesti asian palauttamisen uudelleen valmisteltavaksi.

Kasvatus- ja opetuslautakunnan päätös:

Kasvatus- ja opetuslautakunta päätti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi.

____________

 

 

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 06.06.2024 § 54

   

Valmistelija: opetuspalvelupäällikkö Johanna Lindstedt, puh. 020 615 7173, johanna.lindstedt(at)kouvola.fi,

Kasvatuksen ja opetuksen hallinto on tehnyt toukokuun lautakunnassa pyydetyt lisäselvitykset ja muokannut toimintasuunnitelmaa. Aamupäivätoimintaan liittyvä linjaus säilyy toukokuun lautakunnassa esitetyn mukaisena. Linjaus iltapäivätoiminnan ryhmän muodostumiseksi on muokattu toukokuun lautakunnassa nousseiden asioiden osalta. Uuden päivityksen myötä iltapäivätoiminnan ryhmä muodostuu, jos toimintaan hakee vähintään kymmenen lasta, joilla toiminnan tarve on yli 10 päivää kuukaudessa ja he aloittavat toiminnassa. Iltapäivätoimintapaikan myöntämisessä voidaan käyttää harkintaa oppilaan tuen tarpeen perusteella. Ryhmän muodostuessa toimintaa ei lopeteta kesken lukuvuoden. Iltapäivätoimintaa järjestetään pääsääntöisesti klo 16 saakka.

Ennakkovaikutusten arviointi on tehty viranhaltijatyönä ja laadinnassa on otettu huomioon huoltajilta saapuneet yhteydenotot. Moniammatillinen aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjausryhmä arvioi säännöllisesti toimintaa. Lisäksi Kouvolan kaupungissa toteutetaan kahden vuoden välein perusopetuksen laadun arviointia, johon sisältyy myös aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi

Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma on liitteenä.

Kouvolan kaupungin iltapäivätoimintapaikat lukuvuonna 2024-2025 on liitteenä.

Vaikutusten ennakkoarviointi (EVA):

EVA tehty. Yhteenveto liitteenä.

Lisätietoja: opetuspalvelupäällikkö Johanna Lindstedt, puh. 020 615 7173, johanna.lindstedt(at)kouvola.fi,

Sivistysjohtajan ehdotus:

Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää hyväksyä Kouvolan kaupungin päivitetyn aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelman 1.8.2024 alkaen.

Kasvatus- ja opetuslautakunnan päätös:

Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

____________