Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maahanmuuttoasioiden neuvosto
Muistio 03.11.2022/Asianro 20


Liite 1 maahanmuuttaneiden koulutus ja työelämäpolut

Maahan muuttaneiden koulutus- ja työelämäpolut - pohjoismainen työnhaun malli

 

Maahanmuuttoasioiden neuvosto 03.11.2022 § 20

   

Kaakkois-Suomen TE-toimiston asiantuntija Anu Bovelan esittelee neuvostolle TE-palveluiden ajankohtaisia tietoja maahanmuuttajien TE-palveluista ja erityisesti pohjoismaisen työnhaun mallin mukanaan tuomia muutoksia työnhakijoiden palveluissa. Neuvosto keskustelee aiheesta yhdessä.

Lisätietoja: maahanmuuttokoordinaattori Tuija Väyrynen, puh. 020 615
8530, tuija.vayrynen(at)kouvola.fi

Anu Bovelan esitteli Kaakkois-Suomen TE-palvelut ja asiakaspalvelumallin, esitys liitteenä. Työttömyysetuutta hakevan työnhakijan on haettavat aktiivisesti työtä ja koulutusta. Työ- ja elinkeinotoimiston on tarjottava työtä ja koulutusta. Työ- ja elinkeinotoimiston on huolehdittavat siitä, että sen palvelut soveltuvat myös maahanmuuttajille. Palvelut lähtevät työnhakijoiden tarpeista.

Mikä muuttui 2.5.22? Asiakkuuden käynnistyminen on tehty nopeammaksi ja kontakti asiakkaaseen saadaan heti ja palveluntarve näkyväksi. Tuetaan nopeaa työllistymistä omatoimisen työnhaun avulla. Nämä asiat siirtyvät kaikki kunnan vastuulle 1.1.2025 alkaen lakimuutosten myötä. Jokaiselle asiakkaalle asetetaan yksilöllinen työnhakuvelvoite (0-4 työmahdollisuutta per kuukausi). Työttömyysturvajärjestelmää uudistetaan ja kohtuullistetaan siten, että ensimmäisestä unohduksesta tai laiminlyönnistä seuraa muistutus.

Työllistymissuunnitelma on työnhakijan suunnitelma, johon kukin osapuoli sitoutuu omalla allekirjoituksellaan. Työnhakuvelvollisuudet on määritelty laissa ja sitä voidaan alentaa vain harkinnan mukaan, mutta esimerkiksi työkyky, syrjäseudulla asuminen tai puuttuva osaaminen ei ole syy alentaa määrää. Jos maahanmuuttaja opiskelee päätoimisesti luku- ja kirjoitustaidon koulutuksessa, niin silloin työnhakuvelvoite voidaan jättää asettamatta.

Omakielistä työnhaun valmennusta on voitu järjestää arabian, venäjän, ukrainan, darin kielillä.

Yrittäjyyden aloittamiseen suomi.fi - yrittäjän työkalut tarjoaa työkaluja yritystoiminnan suunnitteluun. Lisäksi järjestetään yrittäjyyskoulutuksia ja voidaan tehdä päätös starttirahasta ennen yritystoiminnan aloittamista.

Koko TE-palveluiden palvelukartta löytyy Kaakkois-Suomen TE-toimiston verkkosivuilta.

Kotoutuja-asiakkaat eivät ole yhtenäinen ryhmä. Asiakkaita on luku- ja kirjoitustaidottomista tohtoreihin.

Tällä hetkellä Kouvolassa työskentelee 2 kotoutumisen asiantuntijaa.

Puheenjohtajan päätösesitys:

Maahanmuuttoasioiden neuvosto merkitsee asian tiedoksi.

Maahanmuuttoasioiden neuvoston päätös:

Neuvosto keskusteli esityksen pohjalta. Keskustelua herätti muun muassa kotoutumisen asiakkaiden asiakasmäärät. TE-palveluissa on arvioitu, että 180 asiakasta per asiantuntija on sopiva määrä, mutta Kouvolassa tämä alittuu tällä hetkellä. Kotoutumiskoulutuksissa oleville työnhakuvelvoite alkaa 1 kk ennen koulutuksen päättymistä, mutta omaehtoisessa koulutuksessa velvoite on olemassa koulutuksen ajan.

Yrityspalveluiden osalta huolettaa se, että maahanmuuttajien kielitaito on riittämätön monen kohdalla yritystoiminnan aloittamiseksi. Tarvittaisiin B1 suomen kielen taitotaso. Kaikki eivät kuitenkaan tule saavuttamaan B1-kielitasoa, joten TE-toimiston asiantuntijoiden on pohdittava, mihin työhön maahanmuuttaja voisi omalla kielitaidollaan työllistyä.

Koko Kaakkois-Suomessa on noin 2000 vieraskielistä työtöntä työnhakijaa. Kymenlaaksossa on jo 10000 vieraskielistä asukasta, joten tämä palvelu ei koske lainkaan kaikkia alueella asuvia maahanmuuttajia. On muitakin ryhmiä, jotka tarvitsevat apua työnhakuun, kuten esimerkiksi kansainväliset opiskelijat, perhesiteen vuoksi Suomeen tulleita, Suomessa jo tutkintonsa opiskelleita, muttei enää kotoutumispalveluiden parissa olevia ja silti tarvitsisivat suomen kielen koulutusta lisää.

Merkitään tiedoksi.

____________