RSS-linkki
Kokousasiat:http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Esityslista 13.01.2026/Asianro 4
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Tarkastuslautakunnan käyttösuunnitelma vuodelle 2026
10617/02.02.00/2025
Tarkastuslautakunta 13.01.2026
Valmistelija: arviointipäällikkö Vesa Huuskonen, puh. 020 615 5965, vesa.huuskonen(at)kouvola.fi.
Yhteenveto
Kouvolan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 8.12.2025 hyväksynyt Kouvolan kaupungin talousarvion vuodelle 2026 sekä taloussuunnitelman vuosille 2026–2029.
Kaupunginhallitus on 15.12.2025 § 320 käsitellyt Kouvolan kaupungin talousarvion täytäntöönpano-ohjeen vuodelle 2026 ja velvoittanut toimielimet kehittämään toimintojaan minimoimalla kuluja ja tehostamalla toimintaansa vaikuttavuuden ja tuloksellisuuden näkökannan kautta.
Talousarvion täytäntöönpano-ohjeella annetaan tarkempia ohjeita talousarviossa määriteltyjen asioiden lisäksi noudatettavaksi valtuuston hyväksymän talousarvion täytäntöönpanossa ja seurannassa. Toimialat voivat antaa tarpeen mukaan omalta osaltaan täydentäviä ohjeita. Lisäksi täytäntöönpanossa noudatetaan hallintosääntöä.
Talousarvion täytäntöönpanoa suunniteltaessa toimielinten ja toiminnasta vastaavien viranhaltijoiden tulee valvoa määrärahojen käyttöä talousarvion mukaisiin käyttötarkoituksiin ja talousarviossa osoitetun suuruisina.
Kokouksessa käsitellään arviointi- ja tarkastuspalvelujen käyttösuunnitelma.
Kuntalain ja hallintosäännön mukainen toimivalta talousarvion valmistelussa
Valtuusto vastaa kunnan toiminnasta ja taloudesta. Valtuuston tulee päättää talousarviosta ja taloussuunnitelmasta (KuntaL 14 §). Talousarvion valmistelusta vastaa kunnanhallitus sekä kukin toimielin omalla tehtäväalueellaan (hallintosääntö 59 §). Kaupunginhallitus antaa vuosittain erilliset talousarvion täytäntöönpano-ohjeet (hallintosääntö 60.2 §).
Asian valmistelun tausta, päätösvallan perusteet
Kaupunginvaltuusto on 8.12.2025 § 241 hyväksynyt kaupungin talousarvion vuodelle 2026 ja taloussuunnitelman vuosille 2026-2029. Hallintosäännön 60.2 §:n mukaan kaupunginhallitus antaa vuosittain erilliset talousarvion täytäntöönpano-ohjeet. Kaupunginhallitus on hyväksynyt talousarvion täytäntöönpano-ohjeet 15.12.2025 § 320 (liitteenä).
Kaupunginvaltuuston toimielimille hyväksymä talousarvio sisältää määrärahat ja tuloarviot toimialoittain sekä toimintaa kuvaavat tavoitteet. Talousarvion sitovuustaso kaupunginvaltuustoon nähden on lautakunnan toimintakate ja toiminnalliset tavoitteet. Käyttösuunnitelman hyväksyy toimielin, joka on vastuussa tavoitteiden toteutumisesta ja on tilivelvollinen palvelun taloudesta. Käyttösuunnitelmat on laadittava ja toimielimen on hyväksyttävä ne tammikuun 31. päivään mennessä.
Elinvoimapalveluiden kaupunginhallituksen alainen toiminta muodostuu kolmesta palvelusta: konsernipalvelut, elinvoima- ja työllisyyspalvelut sekä tilapalvelut. Käyttösuunnitelma laaditaan palveluyksikkötasolla muiden paitsi tilapalveluiden osalta. Arviointi- ja tarkastuspalvelut ovat osa konsernipalveluita. Alla oleva tarkastuslautakunnan alaisuuteen kuuluvan arviointi- ja tarkastuspalvelujen käyttösuunnitelma vastaa vuodelle 2026 laadittua talousarviota.
Toiminnan kuvaus
Tarkastuslautakunnan tehtävät jakautuvat kolmeen tehtäväkokonaisuuteen:
- arviointitiedon tuottaminen valtuustolle, kuntalaisille ja kaupunkikonsernille toiminnan kehittämiseksi ja päätöksenteon tueksi
- hallinnon ja talouden tarkastuksen järjestäminen sekä
- sidonnaisuuksien ilmoittamisvelvollisuuden noudattamisen valvonta.
Valtuustokaudelle laaditun arviointisuunnitelman perusteella tarkastuslautakunta laatii vuosittaisen työohjelman. Työohjelmaa tarkistetaan tarvittaessa puolivuosittain ja ohjelmaan lisätään tarpeen mukaan vuoden aikana esiin nousevia ajankohtaisia asioita, jotka on syytä sisällyttää arviointikertomukseen.
Arviointikertomuksessa tarkastellaan vuosittain, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kaupungissa ja kaupunkikonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.
Kaupunginhallitus on 15.12.2025 § 315 päättänyt lakkauttaa arviointipäällikön ja perustaa turvallisuuspäällikön viran. Järjestelyt tulevat voimaan 1.2.2026 ja edellyttävät sitä ennen asianosaisen kuulemista. Tässä yhteydessä ei ole tarkoituksenmukaista arvioida järjestelyjen vaikutusta palkkaukseen ja mahdollisiin ostopalveluihin. Palkkojen muutos tarkastuslautakunnasta kaupunginhallituksen alaiseen toimintaan vaatii kaupunginvaltuuston päätöksen, mikä tehdään myöhemmin järjestelyjen selkiydyttyä.
Arviointipäällikön ehdotus:
Tarkastuslautakunta päättää hyväksyä arviointi- ja tarkastuspalvelujen vuoden 2026 käyttösuunnitelman talousarviossa 2026 esitetyn mukaisesti ja lähettää sen tiedoksi kaupunginhallitukselle.
Tarkastuslautakunnan päätös:
| Edellinen asia | Seuraava asia | |