Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 11.11.2024/Pykälä 75



Kouvolan kaupungin konserniohje sekä hyvä hallinto- ja johtamistapa ohjeistuksen päivittäminen

7519/00.01.01.00/2024

 

Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto 11.06.2024 § 52

 

Valmistelija: kehittämispäällikkö Karoliina Kanerva, puh. 020 615 7124, karoliina.kanerva(at)kouvola.fi

Kaupunginvaltuusto on 14.6.2021 hyväksynyt Kouvolan kaupungin konserniohje sekä hyvä hallinto- ja johtamistapa ohjeistuksen. Kouvolan kaupungin ohjeistuksessa on huomioitu Kuntaliiton vuonna 2017 julkaisema Kunnan konserniohje suositus sekä voimassa oleva kuntalaki. Konserniohjeella määritellään menettelytapoja, jotka tukevat kuntakonsernin talouden suunnittelua ja seurantaa, riskien hallintaa, tiedottamista, sitoutunutta hallitustyöskentelyä sekä hyvää johtamista ja hallintoa. Kuntalain 47 §:ssä on määritelty konserniohjeen vähimmäissisältö. Valtuusto päättää kuntalain 14 §:n mukaisesti konserniohjeesta.

Konserniohjeen tavoitteena on yhdenmukaistaa menettelytapoja ja tehostaa kuntakonsernin johtamisen edellytyksiä siten, että kuntakonsernia ja kunnan muuta toimintaa voidaan johtaa kokonaisuutena yhtenäisin periaattein ja kunnan kokonaisetu huomioon ottaen. Konserniohjeen tarkoituksena on varmistaa menettelytavat, joilla saavutetaan kuntakonsernin kokonaisedun kannalta perustellut päätökset. Ohjeen tarkoituksena ei ole rajoittaa yhtiöiden toimintavapautta omistajan sille asettamien tavoitteiden saavuttamiseksi, vaan selkeyttää yhteisiä toimintaperiaatteita.

Kouvolan kaupungin konserniohje sekä hyvä hallinto- ja johtamistapa ohjeistus on tarkoituksenmukaista päivittää muun muassa edellisen päivityksen jälkeen tapahtuneiden konsernirakenteen muutosten vuoksi.

Voimassa oleva Kouvolan kaupungin konserniohje sekä hyvä hallinto- ja johtamistapa ohjeistus on oheismateriaalina.

Lisätietoja: apulaiskaupunginjohtaja Tuukka Forsell, puh. 020 615 9333, tuukka.forsell(at)kouvola.fi ja kehittämispäällikkö Karoliina Kanerva, puh. 020 615 7124, karoliina.kanerva(at)kouvola.fi

Apulaiskaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto päättää nimetä työryhmän, joka muodostuu kolmen suurimman valtuustoryhmän edustajista sekä apulaiskaupunginjohtajasta ja omistajaohjauksen kehittämispäälliköstä. Työryhmän tehtävänä on valmistella Kouvolan kaupungin konserniohje sekä hyvä hallinto- ja johtamistapa ohjeistuksen päivittäminen.

Kaupunginhallituksen elinvoimajaoston päätös:

Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto päättää nimetä työryhmään Katriina Vesalan, Henna Hovin ja Janne Patjaksen. Lisäksi työryhmään kuuluvat apulaiskaupunginjohtaja ja omistajaohjauksen kehittämispäällikkö.

Työryhmän tehtävänä on valmistella Kouvolan kaupungin konserniohje sekä hyvä hallinto- ja johtamistapa ohjeistuksen päivittäminen.

____________

 

Kaupunginhallitus 28.10.2024 § 218

 

Valmistelija: apulaiskaupunginjohtaja Tuukka Forsell, puh. 020 615 9333, tuukka.forsell(at)kouvola.fi

Kaupunginhallituksen elinvoimajaoston 11.06.2024 (§ 52) nimeämä työryhmä on valmistellut Kouvolan kaupungin konserniohjeen sekä hyvä hallinto- ja johtamistapa ohjeistuksen päivittämisen. Työryhmän valmistelemaa ohjeluonnosta on käsitelty 21.8.2024 kaupunginhallituksen laajennetussa iltakoulussa. Luonnos päivitetystä Konserniohjeesta sekä hyvä hallinto- ja johtamistapa ohjeesta on ollut valtuustoryhmillä kommentoitavana.

Päivitetty Kouvolan kaupungin konserniohje sekä hyvä hallinto- ja johtamistapa ohjeistus on liitteenä.

Oheismateriaalina on voimassa oleva Kouvolan kaupungin konserniohje sekä hyvä hallinto- ja johtamistapa ohjeistus (KV 14.6.2021), johon muutosehdotukset ja lisäykset on merkitty keltaisella. Poistoehdotukset on merkitty yliviivauksella.

Keskeisimmät muutokset päivitetyssä konserniohjeessa liittyvät tytäryhtiöiden vaatimukseen ennakkokannan pyytämisestä joko elinvoima- ja työllisyysjaostolta tai kaupungin virkamiesjohdolta. Ohjeessa on korostettu myös tytäryhtiöiden alakonsernien kuulumista konserniohjeen piiriin sekä raportointivelvollisuutta emoyhtiön mukaisesti kaupungille. Lisäksi muutoksia ohjeeseen esitetään mm. tytäryhtiöiden hallituspaikkojen jäsenmääriin siten, että jatkossa hallituksissa olisi 5-9 jäsentä. Näistä vähintään yhden jäsenen tulee olla yhtiön toimialan erityisasiantuntijajäsen. Kaupungin omistajaohjauksessa on selvitetty, että suurimpien kaupunkien tytäryhtiöissä on keskimäärin 1-2 riippumatonta asiantuntijajäsentä.

KSS Energia on kaupunkikonsernin tytäryhtiöistä ainoa, jolla on hallintoneuvosto. Kouvolan kaupungin konserniohjeessa hallintoneuvostolle ei ole määritelty roolia.

KSS Energia Oy:n yhtiöjärjestyksen mukaan hallintoneuvoston tehtävänä on valvoa hallituksen ja toimitusjohtajan hoitamaa yhtiön hallintoa, antaa varsinaiselle yhtiökokoukselle lausuntonsa tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen johdosta sekä käsitellä hallituksen ehdotuksesta asioita, jotka koskevat yhtiön toiminnan huomattavaa supistamista tai laajentamista. Yhtiöjärjestyksen mukaan hallintoneuvosto voi antaa hallitukselle ohjeita asioissa, jotka ovat laajakantoisia ja periaatteellisesti tärkeitä.

Hallintoneuvosto on ollut perusteltu tilanteessa, jossa yhtiöllä oli useampi omistaja. Nykyisin KSS Energian omistaa Kouvolan kaupunki 100 prosenttisesti. Hallintoneuvoston lakkauttaminen vaatii yhtiöjärjestyksen muutoksen KSS Energia Oy:n yhtiökokouksessa.

Oheismateriaalina on KSS Energia Oy:n yhtiöjärjestys.

Lisätietoja: apulaiskaupunginjohtaja Tuukka Forsell, puh. 020 615 9333, tuukka.forsell(at)kouvola.fi ja kehittämispäällikkö Karoliina Kanerva, puh. 020 615 7124, karoliina.kanerva(at)kouvola.fi

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginhallitus päättää, että

  1. KSS Energia Oy:n hallintoneuvosto lakkautetaan ja yhtiöjärjestyksen muutos saatetaan KSS Energia Oy:lle tiedoksi ja valmisteltavaksi.
  2. kaupunginvaltuustolle ehdotetaan, että

Kaupunginvaltuusto päättää

  1. hyväksyä päivitetyn Kouvolan kaupungin konserniohjeen ja hyvä hallinto- ja johtamistapa -ohjeistuksen ja
  2. valtuuttaa apulaiskaupunginjohtajan tekemään asiakirjaan teknisiä muutoksia, esimerkiksi mahdollisten hallintosääntöpäivitysten seurauksena.

Asian käsittely:

Keskustelun aikana kaupunginhallituksen jäsen Markku Pakkanen teki seuraavan muutosesityksen: "Esitän, että KSS:n hallintoneuvosto jatkaa." Kaupunginhallituksen jäsen Liisa Varjola kannatti Pakkasen muutosesitystä.

Koska oli tehty kannatettu muutosesitys, puheenjohtaja totesi, että asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne, jotka kannattavat kaupunginjohtajan pohjaesitystä, äänestävät "JAA", ja ne, jotka kannattavat Pakkasen muutosesitystä, äänestävät "EI". Puheenjohtaja esitti, että äänestys toimitetaan nimenhuutona. Puheenjohtajan esitys hyväksyttiin.

Äänestyksessä annettiin kahdeksan (8) JAA-ääntä (Bamberg, Karvonen, Witting, Hasu, Patjas, Villikka, Aikio, Leppänen) ja viisi (5) EI-ääntä (Nyberg, Huuhilo, Kekki, Varjola ja Pakkanen). Puheenjohtaja totesi Markku Pakkasen muutosesityksen tulleen hylätyksi.

Kaupunginhallituksen päätös:

Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.

____________

 

Kaupunginvaltuusto 11.11.2024 § 75

   

Päivitetty Kouvolan kaupungin konserniohje sekä hyvä hallinto- ja johta-mistapa ohjeistus on liitteenä.

Oheismateriaalina on voimassa oleva Kouvolan kaupungin konserniohje sekä hyvä hallinto- ja johtamistapa ohjeistus (KV 14.6.2021), johon muutosehdotukset ja lisäykset on merkitty keltaisella. Poistoehdotukset on merkitty yliviivauksella.

Kaupunginhallituksen ehdotus:

Kaupunginvaltuusto päättää

  1. hyväksyä päivitetyn Kouvolan kaupungin konserniohjeen ja hyvä hallinto- ja johtamistapa -ohjeistuksen ja
  2. valtuuttaa apulaiskaupunginjohtajan tekemään asiakirjaan teknisiä muutoksia, esimerkiksi mahdollisten hallintosääntöpäivitysten seurauksena.

Asian käsittely:

Ryhmäpuheenvuoron käyttivät valtuutetut Jenni Aikio (Vihr.), Henna Hovi (SDP) ja Jyrki Hyttinen (Mainio Kouvola).

Yksilöpuheenvuoron käyttivät valtuutetut Janne Patjas, Katriina Vesala, Jenny Hasu, Miia Witting ja Markku Pakkanen.

Kaupunginvaltuuston päätös:

Kaupunginvaltuusto hyväksyi päätösehdotuksen.

____________