Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kymen jätelautakunta
Pöytäkirja 26.09.2024/Pykälä 25



Jätepoliittisen ohjelman 2025-2030 luonnos

6548/14.06.00/2024

 

Kymen jätelautakunta 26.09.2024 § 25

   

Valmistelija: jätehuoltopäällikkö Katja Kangas, puh. 020 615 8143, katja.kangas(at)kouvola.fi

Jätepoliittisella ohjelmalla Kymen jätelautakunnan ja Kymenlaakson Jäte Oy:n toimialueen kunnat asettavat yhteiset kehittämistavoitteet vastuulleen kuuluvalle asumisen ja kuntien omien hallinto- ja palvelutoimintojen yhdyskuntajätteen jätehuollolle.

Jotta valtakunnalliset jätelain ja jätesuunnitelman tavoitteet saadaan toteutettua, tulee jätehuoltoviranomaisen ja jäteyhtiön lisäksi myös kuntien, päättäjien, sekä kunnissa toimivien viranomaisten ja organisaatioiden sitoutua kehittämiseen.

Jätepoliittinen ohjelma toimii linjauksena johdonmukaisen, pitkäjänteisen, yhdenvertaisen ja kestävän jätehuollon kehittämiselle. Suomen Kuntaliitto suosittelee jätepolitiikan määrittelemistä selkeäksi ohjelmaksi silloin, kun kunnat ovat siirtäneet jätehuollon toteutuksen useamman kunnan yhteiselle organisaatiolle. Palvelutehtävien siirrosta huolimatta kunnilla säilyy aina vastuu jätehuollon järjestämisestä.

Vuoteen 2025 saakka voimassa oleva edellinen jätepoliittinen ohjelma oli alueen ensimmäinen. Suurin osa tavoitteista on saavutettu vähintään osittain.

Jätelainsäädännössä on tapahtunut merkittäviä muutoksia edelliseen ohjelmakauteen verrattuna. Bio- ja pakkausjätteet ovat siirtyneet koko Suomessa kunnan järjestämään jätteenkuljetukseen. Biojätteiden erilliskeräysvelvoitteet ovat tiukentuneet koskemaan suurien taajamien omakotitaloja. Jätehuoltomääräyksillä myös pienempien taajamien omakotiasukkaat velvoitetaan biojätteiden lajitteluun. Kompostointi-ilmoitusvelvollisuus koskee kaikkia, jotka kompostoivat biojätteensä. Jätelainsäädäntöä ollaan jälleen muuttamassa kolmessa eri vaiheessa kohti "kiertotalouslakia". Erilliskeräysvelvoitteiden laajenemisen vuoksi Kotkan Hyötyvoimalaan toimitettavan sekajätteen määrä vähentyy edelleen.

Tämän uuden jätepoliittisen ohjelman laatimisessa on kiinnitetty huomiota siihen, että osapuolet saadaan sitoutumaan tavoitteisiin, ja että etenkin kunnissa ohjelman toteutus vastuutetaan tietylle viralle/toimelle. Jätelautakunnan ja jäteyhtiön puolestaan täytyy huolehtia ohjelman kokonaisuuden toteutumisen seurannasta.

Myös se tosiasia, että jätehuollon kustannukset katetaan kuntalaisilta perittävillä jätemaksuilla, on otettava huomioon.

Jätepoliittisen ohjelman visioksi esitetään "Kiertotaloutta edistävät ajanmukaiset jätehuoltopalvelut kuntalaisille". Vision saavuttamiseksi jätepoliittisessa ohjelmassa on määritelty tavoitteet ja niihin liittyviä konkreettisia toimenpiteitä. Tavoitteita ovat

  1. Luonnonvarojen kestävä käyttö ja jätteen määrän vähentäminen
  2. Uudelleen käytön lisääminen ja kierrätyksen edistäminen
  3. Vastuulliset jätehuoltopalvelut ja kannustavat jätetaksat
  4. Digitalisaation ja uusien innovaatioiden hyödyntäminen

Ohjelman seuranta tehdään pääasiassa vuosittaisissa kuntatapaamisissa ja kootaan vuosittain jätelautakunnan toimesta raportiksi. Jokaisesta kunnasta tulisi jatkossa löytyä viran- tai toimenhaltija, joka vastaisi asukkaiden jätehuoltoasioista sekä myös Jätepoliittisen ohjelman eteenpäin viemisestä kunnassa.

Jätepoliittisen ohjelman 2025-2030 luonnos on oheismateriaalina.

Jätepoliittisen ohjelman 2025-2030 luonnoksen ovat laatineet alueen kuntien nimeämä ohjausryhmä. Kymen jätelautakunnan viranhaltijat ja Kymenlaakson Jäte Oy ovat osallistuneet laadintaan asiantuntijoina.

Jätepoliittisen ohjelman laadintatyö käynnistyi Alueellisella jätehuoltoseminaarilla 25.3.2024. Tämän jälkeen ohjausryhmä kokoontui 16.5. ja 28.8.2024. Myös Kymen jätelautakunnan ja Kymenlaakson Jäte Oy:n hallituksen kanssa pidetty Taksaseminaari 30.5.2024 antoi osviittaa ohjelman laadinnalle.

Ohjausryhmä on linjannut, että kunnilta pyydetään lausunnot ja kolmannen sektorin toimijoilta kannanotot ohjelmaluonnoksesta Kymen jätelautakunnan kokouksen 26.9.2024 jälkeen. Luonnoksesta myös tiedotetaan yleisesti ja myös asukkailla on mahdollisuus antaa kannanottonsa luonnoksesta. Kymen jätelautakunta toteuttaa kuulemisen. Saadut lausunnot ja kannanotot käsitellään ohjausryhmässä. Tämän jälkeen, loppuvuodesta, kuntien valtuustot päättävät Jätepoliittisesta ohjelmasta 2025-2030.

Lisätietoja: jätehuoltopäällikkö Katja Kangas, puh. 020 615 8143, katja.kangas(at)kouvola.fi

Jätehuoltopäällikön ehdotus:

Kymen jätelautakunta päättää merkitä Jätepoliittisen ohjelman 2025-2030 luonnoksen tiedoksi ja asettaa sen nähtäville sekä pyytää siitä tarvittavat lausunnot.

Kymen jätelautakunnan päätös:

Kymen jätelautakunta merkitsi asian tiedoksi.

Jäsen Ismo Suurnäkki poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana.

____________