Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 06.03.2024/Pykälä 48



Teknisen lautakunnan toiminnan ja talouden toteutuminen 2023

6698/02.06.01.03/2024

 

Tekninen lautakunta 06.03.2024 § 48

   

Valmistelija: tekninen johtaja Hannu Tylli, puh. 020 615 8570, hannu.tylli(at)kouvola.fi

Lautakunnat tuottavat vastuualuettaan koskevat talouden ja toiminnan toteutumistiedot kaupungin tilinpäätökseen. Kunnan tilinpäätöksen laatimisessa noudatetaan kuntalain sekä sovelletaan kirjanpitolain ja -asetuksen säännöksiä (KuntaL 112 §). Kuntalaki on kirjanpitolakiin nähden erityislain asemassa. Lisäksi noudatetaan kirjanpitolautakunnan kuntajaoston yleisohjeita. Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kaupungin tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta sekä toiminnasta (KuntaL 113 §).

Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraa-van vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä tilintarkastuksen jälkeen saatettava se valtuuston käsiteltäväksi. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä. (KuntaL 113.1 §).

Talousarvion toteutumisvertailussa tarkastellaan valtuuston talousarviossa asettamien tavoitteiden, määrärahojen ja tuloarvioiden toteutumista. Vuoden 2023 talousarviossa käyttötalousosan sitovuustasona on lautakunnan/kaupunginhallituksen toimintakate ja toiminnalliset tavoitteet. Kaupunginhallituksen antamien täytäntöönpano-ohjeiden mukaan talousarviopoikkeamista, joita ei ole talousarviomuutoksina hyväksytty, on annettava selvitys toimintakertomuksessa.

Talousarvion käyttötalouden toteutuminen (ulkoiset ja sisäiset erät) 

Tekninen

lautakunta 
1000 e 

Alkuperäinen 
talousarvio 

Talousarvio-muutokset 

Muutettu 
talousarvio 

Toteuma 

Poikkeama 

Tot-% 

Toimintatulot 

31 823

1 970

33 793

35 585

1 792

105,3

Valmistus omaan käyttöön

1 331

0

1 331

1 546

215

116,2

Toimintamenot 

-46 127

-6 274

-52 401

-53 913

-1 512

102,9

Toimintakate 

-12 973

-4 304

-17 277

-16 781

495

97,1

 

Merkittävimmät poikkeamat muutettuun talousarvioon nähden 

Teknisen lautakunnan alaisten palvelujen toiminta toteutui pääosin suunnitellusti vuonna 2023. Talouden osalta toimintakate alittui noin 0,5 milj. euroa. Toimintatulot toteutuivat 1,8 milj. euroa talousarviota korkeampana. Maanvuokratuotot ylittyivät 0,5 milj. euroa elinkustannusindeksin nousun vuoksi, maaomaisuuden luovutusvoittoja kertyi 0,6 milj. enemmän, koulumatkatuki ylittyi 0,2 milj. ja joukkoliikenteen lipputulot ylittyivät 0,4 milj. euroa yli arvioidun.

Palvelujen henkilöstökulut toteutuivat talousarviota noin 0,3 milj. euroa pienempinä. Palvelujen ostot toteutuivat 1,4 milj. euroa ja aineet, tarvikkeet ja tavarat toteutuivat 0,7 milj. euroa talousarviota korkeampina. Ylitys johtui pääosin vuoden 2023 talvikuukausien sääolosuhteista johtuneista talvikunnossapidon kasvaneista tarpeista. Hintojen nousua oli erityisesti elintarvikkeissa ja rakennusmateriaaleissa.

Investoinnit

Vuonna 2023 investointien sitovuustasona on hankeryhmän investointitulot ja -menot.

Tekninen lautakunta 
1000 e 

Alkuperäinen 
talousarvio 

Talousarvio-muutokset 

Muutettu 
talousarvio 

Toteuma 

Poikkeama 

Tot-% 

Investointitulot 

878

322

1 199

1 330

131

110,9

Investointimenot 

-29 180

8 905

-20 275

-17 585

2 690

86,7

Nettoinvestoinnit 

-28 302

9 227

-19 076

-16 255

2 821

85,2

Toimialan vastuulla oleviin kaupungin kärkihankkeisiin haettiin talousarviomuutoksia syksyllä. Käyrälammen kärkihankkeen talousarvioon haettiin muutosta rahoitusta vähentävästi noin 1,9 milj. euroa. Muutokset perustuivat siihen, että osa suunnitelluista toteutuksista siirtyi vuodelle 2024. Hankkeen investointien toteutuma oli vuoden lopussa 85,4 %. Yritysalueet-kärkihankkeen talousarvioon haettiin muutosta 4,4 milj. euroa määrärahoja vähentävästi. Hankkeen investointien toteutuma oli vuoden lopussa 80,2 %.

Perushankkeissa korvausinvestointien toteuma oli 86,9 % (alitus 1,5 milj. euroa) ja uusinvestointien toteutuma oli 86,8 % (alitus 0,4 milj. euroa).

Teknisen lautakunnan osalta toiminnan ja talouden toteutuminen vuodelta 2023 on liitteenä.

Saatavien poistot ovat erillisenä liitteenä.

Lisätietoja: tekninen johtaja Hannu Tylli, puh. 020 615 8570, hannu.tylli(at)kouvola.fi ja controller Karoliina Summanen, puh. 020 615 4817, karoliina.summanen(at)kouvola.fi

Teknisen johtajan ehdotus:

Tekninen lautakunta hyväksyy osaltaan toiminnan ja talouden toteutumisen vuodelta 2023.

Teknisen lautakunnan päätös:

Tekninen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

____________