Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 06.03.2024/Pykälä 45



Kouvolan kaupungin joukkoliikenteen reitti- ja linjastouudistus

6834/08.01.00.01/2024

 

Tekninen lautakunta 06.03.2024 § 45

   

Valmistelija: joukkoliikennepäällikkö Petri Vainikka, puh. 020 615 6635, petri.vainikka(at)kouvola.fi

Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto on 24.1.2023 päättänyt hyväksyä joukkoliikenteen reitti- ja linjastouudistuksen. Ajallisesti ja teknisesti reitti- ja linjastouudistusta oli mahdotonta toteuttaa alkuperäisen suunnitelman mukaisesti keväällä 2023.  Reitti- ja linjastouudistus perustuu kaupunginhallituksen konsernijaostossa 19.11.2019 hyväksyttyyn joukkoliikenteen kehittämissuunnitelmaan 2020-2025.

Voimassa olevan hallintosäännön 26 §:n mukaan tekninen lautakunta päättää joukkoliikenteen palvelutason määrittämisestä ja hoitaa liikenteen palveluista annetun lain mukaiset tehtävät sikäli kuin näistä tehtävistä ei ole erikseen määrätty.

Kaupungin johtotiimi linjasi syksyllä 2023, että joukkoliikenteen reitti- ja linjastouudistuksen jatkovalmistelussa pyritään hakemaan lisää kustannustehokkuutta noin 0,5 miljoonaa euroa vuodessa. Päivitys on tehty syksyn 2023 ja alkuvuoden 2024 aikana. Päivityksellä on haettu tehokkuutta joukkoliikenteen kokonaisuuden järjestämiseen muuttamalla autokiertoja sekä aikatauluja ja reittejä. Kaupunginhallituksen elinvoimajaoston hyväksymässä loppuraportissa joukkoliikenteen vuosikustannukset olisivat olleet 6,37 miljoonaa euroa. Joukkoliikenteen kokonaiskustannukset ovat nyt päivitetyssä raportissa 5,85 miljoonaa euroa vuodessa eli saman suuruiset kuin vuoden 2023 suoritteilla lasketut joukkoliikenteen palveluiden ostot. Kustannuksissa ei ole asiointitaksiliikenteen kustannuksia.

Palvelu- ja asiointitaksiliikenteen (kutsuliikenne) nykytilannetta selvitetään yhteistyössä Kouvolan ja Kotkan kaupunkien ja Kymen hyvinvointialueen ja mahdollisesti muiden Kymenlaakson pienten kuntien kanssa.

 

 

 

 

 

 

Keskeiset muutokset päivitetyssä joukkoliikenteen reitti- ja linjastouudistuksessa ovat seuraavat:

 

kaupunginhallitus, elinvoimajaosto 24.1.2023, 3 §

Päivitetyssä raportissa

autojen määrä

32

29

kalusto

matalalattia / pienkalusto

matalalattia / lähiliikenne / pienkalusto (matala)

puhtaat ajoneuvot

runkolinjoilla

kokonaisuus

yhdistelmätarjous

kohteissa 1 ja 4

määritellään kilpailutuksessa ajoneuvojen kalustovaatimusten ja automäärien mukaan

linjakilometrit vuodessa

2,5 milj. km (+14,5 % nykyisestä)

2,3 milj. km (+5 % nykyisestä)

linjatunnit vuodessa

79 900

73 404

autopäivät vuodessa

8 475

7 764

palveluliikenteen sopimuskausi ja kohteet

 3 + 2
sisällytetty koulp-linjoihin

2 tai 3 + 2
eroteltu erillisiksi kohteiksi

Kustannusvaikutukset

6 370 000 € (alv 0 %)

5 850 000 € (alv 0 %)

 

Kustannusvaikutukset ovat arvioita. Hinnat tarkentuvat kilpailutuksen myötä sen hetkisen markkinatilanteen mukaisiksi.

Kouvolan kaupungin reitti- ja linjastouudistus on liitteenä.

Movili Oy:n edustaja Vili Lehtinen ja joukkoliikennepäällikkö Petri Vainikka ovat kokouksessa paikalla asiantuntijana vastaamassa kysymyksiin.

Lisätietoja: joukkoliikennepäällikkö Petri Vainikka, puh. 020 615 6635, petri.vainikka(at)kouvola.fi

Teknisen johtajan ehdotus:

Tekninen lautakunta päättää

  1. hyväksyä liitteenä olevan päivitetyn joukkoliikenteen reitti- ja linjastouudistuksen.
  2. valtuuttaa joukkoliikennepäällikön tekemään suunnitelmaan myöhemmin mahdollisesti tarvittavia teknisluonteisia korjauksia/muutoksia.

Teknisen lautakunnan päätös:

Tekninen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

Joukkoliikennepäällikkö Petri Vainikka ja Movili Oy:n edustaja Vili Lehtinen olivat paikalla kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan.

Jäsenet Maria Lammi ja Mia Ylä-Outinen saapuivat kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana.

____________