Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 08.02.2024/Pykälä 25



Kierrätyskeskus, kaava nro 02/013,  kaavaehdotuksesta saatujen lausuntojen ja muistutusten vastineiden hyväksyminen

3018/10.02.04/2022

 

Tekninen lautakunta 29.11.2023 § 219

 

Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Hannu Purho, puh. 020 615 7039, hannu.purho(at)kouvola.fi

Sijainti

Suunnittelualue sijaitsee Kouvolan Kasarminmäellä rajautuen etelässä Kuusaantiehen, lännessä Kouvolan ja Mikkelin väliseen Savonrataan, idässä Viulukujaan ja Kallantiehen, pohjoisessa Hinkismäen lähivirkistysalueisiin. Kaavamuutosalueen laajuus on noin 20,9 ha.

Tavoite

Alueelle on tarkoitus toteuttaa uudenlainen kiertotalouden keskittymä, parantaa alueen katuverkon liikenneturvallisuutta ja toimivuutta sekä ajanmukaistaa alueeseen rajautuvien korttelialueiden kaavamerkinnät.

Asianosaisten kuuleminen

Alueen asemakaavan muutos on tullut vireille Kymenlaakson Jäte Oy:n aloitteesta vuonna 2022. Kaavahankkeen aloituspalaveri pidettiin 1.2.2023.

Kaavahankkeen vireille tulosta oli kuulutus Kouvolan Sanomissa, kaupungin virallisilla ilmoitustaululla internet-sivuilla 27.9.2023. Myös osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävillä olosta oli ilmoitus Kouvolan Sanomissa ja kaupungin internet-sivuilla 27.9.2023. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli julkisesti nähtävillä 27.9.-31.10.2023 välisenä aikana. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa pyydettiin täydentämään alueen yleiskaavatilanteen osalta.

Kaavahankkeen valmisteluvaiheen aineisto oli nähtävillä 27.9.-31.10.2023 välisen ajan. Kaavasta annettiin seitsemän (7) lausuntoa ja kolme (3) palautetta. Lisäksi 3.10.2023 järjestetyn kaavan maastokävelyn aikana jätettiin useita palautteita, joihin on vastattu yhteisesti kaavaselostuksessa. Viranomaiset toivoivat kaavassa huomioitavaksi alueen maaperän tilaan liittyvät seikat, alueen rakennetun kulttuuriympäristön erityiskysymykset sekä palo- ja pelastustoimintaan liittyvät näkökulmat. Verkkotoimijoiden antamat palautteet liittyivät alueella olevien teknisten järjestelmien huomioimiseen toteutussuunnittelussa. Valmisteluvaiheen kuulemisen aikana annetun palautteen perusteella on tehty kaavaratkaisuun tarkennuksia. Kaikki lausunnot ja palautteet sekä niiden vastineet on kuvattu kaavaselostuksen sivuilla 26-38.

Uusi asemakaava

Asemakaavan muutosalueen keskeisin osa koostuu Parik-säätiön toiminta-alueen käsittävästä palvelurakennusten korttelialueesta (P) sekä sen itäpuolella sijaitsevasta teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueesta, jolla ympäristö aiheuttaa toiminnalle erityisiä vaatimuksia (TY). Korttelien väliin on muodostunut uusi Kasarminmäentieksi nimetty katualue. Kyseisten kortteleiden ja suunnittelualueen itäosassa olevien erillispientalojen (AO) ja asuinkerrostalojen (AK) korttelialueiden väliin on muodostettu suojaviheralueet (EV). Suunnittelualueen pohjoisosassa sijaitsevaa Hinkismäen lähivirkistysaluetta (VL) ja voimalaitoksen aluetta (ET) on laajennettu etelän suuntaan. Alueen keskelle ja rautatiealueeseen (LR) rajautuvalle alueelle on muodostettu uusi suojaviheralue (EV). Suunnittelualueen eteläreunassa kulkevan Kuusaantien katualueen rajaus on pysynyt samana, mutta katualueelta on poistettu ylimääräisiä kaavamerkintöjä. Asemakaavassa on huomioitu erillismääräyksillä alueen rakennetun ja luonnonympäristön erityiskysymykset.

Asemakaavan vaikutukset

Asemakaavan muutoksen ennakkovaikutusten arviointi (EVA) sisältyy kaavaselostukseen ja kaavan vaikutukset on kuvattu kaavaselostuksen sivuilla 42-43.

Asemakaava on oheismateriaalina.

Kaavahankeen verkkosivut: www.kouvola.fi/kierratyskeskus

Päätösvallan peruste

MRL 52 § mukaan asemakaavan hyväksyy kunnanvaltuusto. Valtuuston päätösvaltaa voidaan johtosäännössä siirtää kunnanhallitukselle tai lautakunnalle. Kouvolan 1.6.2023 voimaan tulleen hallintosäännön 26 § mukaan asemakaavan hyväksyminen on siirretty tekniselle lautakunnalle.

Lisätietoja: kaupunginarkkitehti Anne Kangasniemi-Kuikka, puh. 020 615 9138, anne.kangasniemi-kuikka(at)kouvola.fi ja kaavoitusarkkitehti Hannu Purho, puh. 020 615 7039, hannu.purho(at)kouvola.fi

Teknisen johtajan ehdotus:

Tekninen lautakunta päättää hyväksyä asemakaavan muutosehdotuksen, joka koskee kaupunginosan 2, Kaunisnurmi, kortteleita 2044, 2049, 2061 ja 2070 sekä lähivirkistys-, suojaviher-, katu- ja rautatiealuetta.

Lautakunta asettaa asemakaavan muutosehdotuksen julkisesti nähtäville vähintään 30 vrk:n ajaksi ja pyytää siitä tarvittavat lausunnot.

Teknisen lautakunnan päätös:

Tekninen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

____________

 

Tekninen lautakunta 08.02.2024 § 25

   

Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Hannu Purho, puh. 020 615 7039, hannu.purho(at)kouvola.fi

Asemakaavan muutosehdotuksen julkinen nähtävillä olo

Asemakaavan muutosehdotuksen julkisesta nähtävillä olosta oli kuulutus Kouvolan kaupungin virallisessa ilmoituslehdessä Kouvolan Sanomissa ja kaupungin internet-sivuilla 13.12.2023. Asemakaavan muutosehdotus oli julkisesti nähtävillä kaupungintalon infopisteessä ja kaavan internet-sivuilla osoitteessa www.kouvola.fi/sairaalanmaki 13.12.2023-22.1.2024 välisen ajan.

Tieto kaavaehdotuksen lautakuntakäsittelystä ja ehdotuksen julkisesta nähtävillä olosta toimitettiin 13.12.2023 sähköpostitse kaikille niille osallisille, jotka olivat antaneet palautetta kaavan valmisteluvaiheen kuulemisen aikana. Lausuntopyynnöt asemakaavan muutosehdotuksesta toimitettiin viranomaisille ja muille alueen toimijoille sähköpostitse 13.12.2023. Mahdollinen lausunto kaavaehdotuksesta pyydettiin toimittamaan 22.1.2024 mennessä. Julkisen nähtävillä olon aikana kaavasta annettiin kuusi (6) lausuntoa ja jätettiin yksi (1) muistutus.

Asemakaavan muutosehdotuksesta lausunnon antaneilla viranomaisilla ei varsinaisesti ollut huomautettavaa nähtävillä olleesta kaavasta. Lausunnoissa tuotiin kuitenkin esille mm. sähköverkon ja vesihuoltoverkoston muutostarpeet sekä tulevaisuuden rakennusinventointien täydennystarve. Kyseiset asiat ratkaistaan alueen varsinaisen toteutussuunnittelun yhteydessä. Kaavasta jätetyssä muistutuksessa annettiin palautetta alueen luontoselvitysten jakeluun liittyen sekä tuotiin esille toive Kuusaantien katualueella mahdollisesti sijaitsevan silmällä pidettävän kasvilajin esiintymispaikan merkitsemisestä asemakaavaan.

Kaavasta annetut lausunnot ja muistutus sekä niiden perustellut vastineet on kuvattu kaavan liitteessä 5.

Muutokset kaavakarttaan

Julkisesti nähtävillä olleeseen asemakaavakarttaan ei tehty muutoksia. Asemakaavan selostukseen tehtiin lausuntojen ja muistutusten perusteella vähäisiä tarkennuksia kaavaprosessin kuvaukseen sekä luonto- ja kuvatietoihin.

Kaavaan julkisen nähtävillä olon jälkeen tehtyjä tarkennuksia ei voida pitää kaavan tavoitteet ja tarkoitus huomioiden olennaisina, joten kaavaa ei aseteta uudelleen julkisesti nähtäville (MRL 65 §).

Jatkotoimenpiteet ja -käsittely

Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan jäsenille ja osallisille on varattava tilaisuus esittää mielipiteensä kaavaehdotuksesta (muistutus). Muistutuksen tehneille, jotka ovat ilmoittaneet osoitteensa, on ilmoitettava kunnan perusteltu kannanotto (vastine) esitettyyn mielipiteeseen. Teknisen lautakunnan hyväksyessä kaavan liitteenä 5 olevat vastineet, toimitetaan ne muistutuksen jättäjälle.

Asemakaavan hyväksymiskäsittely suoritetaan erillisessä teknisen lautakunnan kokouksessa tämän vastineiden käsittelyn jälkeen.

Asemakaavasta annetut lausunnot ja muistutus sekä niiden vastineet (kaavan liite 5) on liitteenä.

Kaavahankkeen verkkosivut: www.kouvola.fi/kierratyskeskus.

Lisätietoja: kaupunginarkkitehti Anne Kangasniemi-Kuikka, puh. 020 615 9138, anne.kangasniemi-kuikka(at)kouvola.fi ja kaavoitusarkkitehti Hannu Purho, puh. 020 615 7039, hannu.purho(at)kouvola.fi

Teknisen johtajan ehdotus:

Tekninen lautakunta päättää hyväksyä Kierrätyskeskuksen (kaava nro 02/013) asemakaavaehdotuksesta annettuihin lausuntoihin ja muistutukseen laaditut vastineet.

Teknisen lautakunnan päätös:

Tekninen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

Toni Vainikka poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi (yhteisöjäävi, hallintolaki 28 § 1, kohta 5).

Sari Melkko toimi kokouksen puheenjohtajan tämän asian käsittelyn ajan.

____________