Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 08.02.2024/Pykälä 22



Yksityistieavustusten jakoperusteet vuonna 2024

6465/02.05.01.02/2024

 

Tekninen lautakunta 08.02.2024 § 22

   

Valmistelija: yksityistiekoordinaattori Ritva Järvinen, puh. 020 615 4521, ritva.jarvinen(at)kouvola.fi

Yksityistielain 84 §:n mukaan kunta päättää sen varoista yksityistien tienpitoon myönnettävistä avustuksista, avustuksen ehdoista ja käytön valvonnasta. Edellytyksenä kaupungin avustuksen myöntämiselle tienpitoon on, että tietä koskevien asioiden hoitamista varten on perustettu tiekunta ja että tiekuntaa sekä yksityistietä koskevat tiedot ovat ajantasaiset Maanmittauslaitoksen yksityistierekisterissä ja Väyläviraston tie- ja katuverkon tietojärjestelmässä Digiroadissa niin kuin yksityistielain 50 §:n mukaan edellytetään.

Voimassa olevan hallintosäännön 26 §:n mukaan tekninen lautakunta päättää yksityisteiden tiekuntien rahallisten avustusten myöntämisestä ja vastaa kaupungille kuuluvilta osilta yksityistieverkon kehittämistehtävistä.

Kouvolan kaupungin talousarviossa vuodelle 2024 on varattu yksityisteiden avustamiseen yhteensä 500 000 euron määräraha.

Vuoden 2023 550 000 euron määräraha jaettiin seuraavasti (summat maksatuksen mukaisesti):

Avustukset

Tot. kpl

Kunnossapito

371 699,74

370

Repoveden tiet/kunnossapito

8 000,00

3

Perusparannus ELY ja kaupunki

170 279,46

12

Yhteensä

549 979,20

 

Määrärahasta jäi käyttämättä 20,80 euroa, sillä yhden perusparannushankkeen KEHA-keskuksen hyväksymät toteutuneet kustannukset jäivät alle hyväksytyn kustannusarvion.

Kunnossapitoavustukset

Avustettavan yksityistien on oltava vakituisen asutuksen pääsytie vähintään 1000 metrin matkalla, aiempi pituus on ollut 500 metriä. Avustettava tieosuus mitataan viimeisimmän vakituisesti asutun asunnon tilan tai tärkeäksi katsotun toiminnon liittymään. Asunto katsotaan vakinaisesti asutuksi, jos siinä asuu Väestörekisterikeskuksen väestötietojärjestelmän mukaan yksikin henkilö vakituisesti.

Erityisavustuslisä Repoveden kansallispuistoon johtaville yksityisteille on myönnetty kolmelle yksityistielle vuosina 2021-2023, yhteensä 8 000 euroa/vuosi. Erityisavustuslisästä luovutaan.

Perusparannusavustukset

Valtioneuvosto on antanut asetuksen 8.12.2022 yksityistieasetuksen väliaikaisesta muuttamisesta vuosille 2023-2025. Näiden kolmen vuoden aikana tiekunta voi saada valtionavusta muun muassa yksityistien perusparantamiseen nykyistä suuremmalla avustusprosentilla.

Vuodelta 2023 valtion ja kaupungin yhdessä avustamista hankkeista vuodelle 2024 jää huomioitavaksi seitsemän päätöksen saanutta hanketta.

Teknisen lautakunnan päätöksen 29.11.2023 § 216 mukaisesti niille hankkeille, joiden avustuksen maksatus on aloitettu vuonna 2023, ja varattu määräraha ei riitä perusparannusavustuksen loppuun maksamiseen, voidaan se maksaa vuoden 2023 jakoperusteiden mukaisesti vuodelle 2024 varatusta määrärahasta. Hankkeet, joiden kustannukset syntyvät vuonna 2024 perusparannusavustukset myönnetään vuodelle 2024 päätettävien yksityistieavustusten jakoperusteiden mukaisesti määrärahojen puitteissa.

Valtion perusparannusavustuksen saavien hankkeiden kaupungin avustusosuus on 10 % normaaleissa perusparannushankkeissa sekä siltahankkeissa, jos kaupungin avustusta on haettu ja kaupungin avustusehdot täyttyvät.

Perusparannushankkeita, joihin haetaan pelkästään kaupungin avustusta, ei avusteta. Tiekuntia ohjataan tekemään isompia perusparannushankkeita ja hakemaan valtion rahoitusosuutta kaupungin avustuksen lisäksi.

Esitys kunnossapitoavustuksen ja perusparannusavustuksen keskinäisestä jakosuhteesta täsmentyy, kun hakuaika päättyy ja kaikki hakemukset ovat saapuneet.

Esitykset vuoden 2024 yksityistieavustusten jakoperusteista ovat liitteenä.

Yksityistiekoordinaattori Ritva Järvinen on kokouksessa paikalla asiantuntijana vastaamassa kysymyksiin.

Lisätietoja: yksityistiekoordinaattori Ritva Järvinen, puh. 020 615 4521, ritva.jarvinen(at)kouvola.fi, maaseutupalvelujen päällikkö Minna Anttila, puh. 020 615 7826, minna.anttila(at)kouvola.fi

Teknisen johtajan ehdotus:

Tekninen lautakunta hyväksyy vuoden 2024 yksityistieavustusten jakoperusteet liitteen mukaisesti.

Yksityistieavustukset ilmoitetaan haettaviksi 28.3.2024 klo 15.00 mennessä.

Teknisen lautakunnan päätös:

Tekninen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

Yksityistiekoordinaattori Ritva Järvinen oli paikalla kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan.

____________