Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 08.02.2024/Pykälä 19



Vastaus kuntalaisaloitteeseen koskien parhaiten aurinkovoimalle soveltuvien alueiden kartoittamista ja maankäytön periaatteiden linjaamisesta ennen lupa- ja suunnittelutarve- tai kaavoitusratkaisujen tekemistä

5702/00.05.01/2023

 

Tekninen lautakunta 08.02.2024 § 19

   

Valmistelija: kaavoitusinsinööri Olli Ruokonen, puh. 020 615 9235, olli.ruokonen(at)kouvola.fi

----------------- on toimittanut kuntalaisaloitepalvelun (www.kuntalaisaloite.fi) kautta kuntalaisaloitteen parhaiten aurinkovoimalle soveltuvien alueiden kartoittamiseksi ja maankäytön periaatteiden linjaamiseksi ennen lupa- ja suunnittelutarve- tai kaavoitusratkaisujen tekemistä. Aloitteessa on yhteensä 614 allekirjoitusta (557 kpl kunnan asukkaat, muut 57 kpl). Aloite on lähetetty kuntaan 4.9.2023.

Aloitteen perustelu- ja johdanto-osiossa käydään läpi pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelman kirjauksia, ympäristöministeriössä valmisteilla olevaa aurinkovoimaloita koskevaa opasta, Kymenlaakson maakuntaliiton sekä Kouvolan kaupungin tilaamia aurinkovoimaa koskevia selvityksiä, maankäyttö- ja rakennuslakia sekä julkisuudessa käsiteltyjä hanketoimijoiden aurinkovoimalasuunnitelmia.

Aloitteena esitetään, että teollisen mittakaavan aurinkovoimalle parhaiten soveltuvat alueet on selvitettävä sekä laadittava sidosryhmiä osallistavassa prosessissa yleiset periaatteet aurinkovoiman sijoittumisesta Kouvolan alueella ennen suunnittelutarveratkaisuja, kaavoitusta tai luvitusta. Aloitteen tekijöiden mukaan Kouvolan kaupungin on selvitettävä ennen suunnittelutarve- tai muita ratkaisuja se, missä sijaitsevat sekä teknistaloudellisesti arvioituna että asukas- ja ympäristövaikutuksin arvioituna parhaimmat alueet teollisen mittakaavan aurinkovoimaloiden sijoittumisen kannalta. Aloitteen tekijän mukaan näin menetellen kaupunki pystyisi osoittamaan aurinkovoimayrityksille alueet, jotka olisivat aurinkovoiman tuotannolle soveltuvimpia. Aloitteessa vaaditaan myös, että em. selvityksen tueksi on odotettava ympäristöministeriön opasaineistoa, Kymenlaakson aurinkovoimaselvityksen ja Kouvolan kaupungin aurinkovoimaselvityksen tuloksia. Sijoittumista koskevissa kriteereissä on aloitteen tekijän mukaan huomioitava vahvasti teknistaloudellisten osa-alueiden lisäksi mm. vaikutukset asukkaisiin sekä eläimistön kulkureitteihin.

Perusteltu vastaus kuntalaisaloitteeseen on liitteenä. Päätökset aurinkovoimaloita koskien tehdään kulloinkin voimassa olevan lainsäädännön, ohjeistuksen ja muun parhaan tiedon mukaisesti. Rakentamisen lupien käsittelyä ei voida viivästyttää odottamalla mahdollisesti tulevaisuudessa muodostuvaa uutta ohjeistusta tai lainsäädäntöä. Vastauksessa eritellään ne tapaukset, joissa nykytulkinnan mukaan aurinkovoimaloiden osalta tulee laatia asema- tai yleiskaava. Kouvolan kaupungin kaavoituksessa ja rakennusvalvonnassa seurataan valtakunnallista aurinkovoimalarakentamista koskevaa ohjeistusta sekä oikeustapauksia ja sovelletaan ohjeistusta paikallisiin toimintatapoihin ja hyödynnetään vuonna 2024 valmistuvaa ympäristöministeriön opasta. Tulkintoja ja käytänteitä päivitetään sen mukaisesti, jos uutta tietoa on saatavilla.

Vastauksessa ehdotetaan valmisteltavaksi aurinkovoimaloiden sijoittumista koskevat periaatelinjaukset, jotka toimivat ohjeena voimaloiden sijoittelussa. Valmistuessaan periaatelinjaukset käsitellään Kouvolan teknisessä lautakunnassa. Selvyyden vuoksi mainittakoon, että periaatelinjaukset eivät perustu suoraan maankäyttö- ja rakennuslakiin tai 1.1.2025 voimaan tuleviin rakentamislakiin tai alueidenkäyttölakiin, joten sitovasti mahdollisista aurinkovoimaloiden reunaehtoja koskevista määräyksistä voidaan päättää kunkin hankkeen kaavoituksen ja luvituksen yhteydessä tai rakennusjärjestyksen uudistamisen yhteydessä.

Vastaus kuntalaisaloitteeseen toimitetaan aloitteen lähettäjälle, mikäli tekninen lautakunta hyväksyy ehdotetun vastauksen. Vastaus aloitteeseen tulee toimittaa kuuden kuukauden sisällä aloitteen vastaanottamisesta.

Kuntalaisaloite on oheismateriaalina.

Vastaus kuntalaisaloitteeseen on liitteenä.

Kaavoitusinsinööri Olli Ruokonen on kokouksessa asiantuntijana vastaamassa kysymyksiin.

Lisätietoja: kaavoitusinsinööri Olli Ruokonen, puh. 020 615 9235, olli.ruokonen(at)kouvola.fi

Teknisen johtajan ehdotus:

Tekninen lautakunta päättää antaa kuntalaisaloitteeseen liitteenä olevan vastauksen.

Teknisen lautakunnan päätös:

Tekninen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

Kaavoitusinsinööri Olli Ruokonen oli paikalla kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan.

Jäsenet Jukka Silén ja Heli Koponen saapuivat kokoukseen tämän käsittelyn aikana.

____________