Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 08.02.2024/Pykälä 27



Tapulipuisto, yleisen alueen suunnitelma (51. kaupunginosa, Elimäen kirkonkylä)

6513/10.03.01.00/2024

 

Tekninen lautakunta 08.02.2024 § 27

   

Valmistelija: suunnittelupäällikkö Tapani Vuorentausta, puh. 020 615 7096, tapani.vuorentausta(at)kouvola.fi

Tapulipuiston leikkipaikka on esitetty leikkipaikkaselvityksissä kunnostettaviin leikkialueisiin.

Hankkeen tavoitteena on puiston sekä leikkipaikan (0,8 ha) viihtyisyyden ja turvallisuuden parantaminen, korjausvelan pienentäminen uusimalla / kunnostamalla oleskelualueet, kulkuväylät, turva-alustat, leikkivälineet, kalusteet, valaistusta sekä kasvillisuutta ja puustoa tarvittavilta osin.

Kustannusarvio on 150 000 € (alv 0 %), joka sisältää myös suunnittelun ja rakennuttamisen kustannukset.

Alueella on voimassa oleva asemakaava.

Kohteen rakentamisen aloittaminen sisältyy vuoden 2024 investointiohjelmaan.

Yleisen alueen suunnitelma (piirustusnumero 52-12.1) ja suunnitelmaselostus ovat liitteenä.

Suunnitelma oli Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 43 §:n mukaisesti julkisesti nähtävillä 10.-24.1.2024. Nähtävilläoloaikana ei saapunut yhtään muistutusta.

Lisätietoja: suunnittelupäällikkö Tapani Vuorentausta, puh. 020 615 7096, tapani.vuorentausta(at)kouvola.fi ja suunnitteluhortonomi Liisa Mäkitalo, puh 020 615 5441, liisa.makitalo(at)kouvola.fi

Teknisen johtajan ehdotus:

Tekninen lautakunta hyväksyy Tapulipuiston yleisen alueen suunnitelman.

Suunnitelma määrätään tulemaan voimaan mahdollisesta muutoksenhausta riippumatta (MRL 202 §).

Teknisen lautakunnan päätös:

Tekninen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

Nuorisovaltuuston edustajat Einar Vahla ja Niko Varelius poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana.

____________