Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Teknisen lautakunnan lupajaosto
Pöytäkirja 13.02.2024/Pykälä 8


Ympäristöluvan rauettaminen kiinteistöllä 286-419-3-331

5859/11.01.00.00/2023

 

Teknisen lautakunnan lupajaosto 13.02.2024 § 8

   

Valmistelija: ympäristötarkastaja Marleena Kuitikka, puh. 020?615 8016, marleena.kuitikka(at)kouvola.fi

Ympäristölupa

Anjalankosken kaupungin lupalautakunta on 7.6.2005 myöntänyt ympäristöluvan NCC Roads Oy:lle polttonesteiden jakeluaseman toimintaan kiinteistöllä osoitteessa Huovilantie 34 (Rno 286-419-3-331), 46900 Anjalankoski. Toiminta ja ympäristölupa on siirtynyt vuonna 2022 Asfalttikallio Oy:lle. Toiminta ei sijaitse pohjavesialueella. Kiinteistön omistaa Kouvolan kaupunki.

Kiinteistöllä toimii tällä hetkellä Asfalttikallio Oy:n (aiemmin NCC Roads Oy:n) asfalttiasema. Jakeluasema on ollut miehittämätön jakelupiste, josta polttonestettä (kevyt polttoöljy) on jaettu asfalttiaseman omiin ajoneuvoihin. Kyseessä on ollut maanpäällinen 20 m3 1-vaippainen säiliö, joka on ollut sijoitettuna asfalttibetonilaatan päälle.

Ympäristölupa on myönnetty toistaiseksi voimassa olevana. Luvassa on annettu määräys toimenpiteistä lopettamisen yhteydessä seuraavasti: "Toiminnan lopettamisen jälkeen alueelta on poistettava kaikki polttonesteiden varastointiin ja jakeluun liittyvät laitteistot. Alueen maaperän puhtaus on tutkittava ja tarvittaessa saastuneet maamassat on poistettava ja toimitettava asianmukaiseen käsittelyyn. Saastuneet maamassat on korvattava puhtailla massoilla."

Asfalttikallio Oy on 29.9.2023 ilmoittanut, että jakeluaseman toiminta on päättynyt vuonna 2021 ja ympäristöluvan voi rauettaa. Polttoainesäiliö on poistettu heinäkuussa 2022. Säiliön alla olevaa asfalttia, HDPE-kalvoa sekä hiekan- ja öljynerotuskaivoa ei ole poistettu. Kiinteistön osaa, jossa säiliö on ollut sijoitettuna, käytetään edelleen jatkossa varastoalueena.

Ympäristöluvan raukeaminen

Ympäristönsuojelulain 88 §:n kohdan 1 mukaan luvan myöntänyt viranomainen voi päättää, että lupa raukeaa, jos toiminnanharjoittaja ilmoittaa, että toiminta on lopetettu.

Asian käsittely

Ympäristönsuojelulain (YSL) 88 §:n mukaan ympäristöluvan raukeamisen käsittelyssä noudatetaan mitä YSL:n 96 §:ssä säädetään hallintomenettelystä eräissä asioissa.

Ympäristöluvan raukeamisesta on kuulutettu Kouvolan kaupungin ilmoitustaululla ja internet -sivuilla 19.10. - 20.11.2023 sekä kuultu naapurit. Ympäristöluvan raukeamisesta on pyydetty lausuntoa Kaakkois-Suomen ELY-keskukselta, Kymenlaakson pelastuslaitokselta, sekä Kouvolan kaupungin terveysvalvonnalta ja maaomaisuudelta. Kymenlaakson pelastuslaitos on 20.11.2023 ilmoittanut, ettei sillä ole huomautettavaa asiassa. Rauettamisesta ei jätetty muita lausuntoja eikä muistutuksia. Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen ylitarkastajan kanssa on keskusteltu maaperän tilan selvittämiseen liittyen puhelimitse 15.12.2023. Asiasta on lisäksi keskusteltu ennen päätöksen tekoa kaupungin maaomaisuuden kanssa.

Ympäristötarkastaja on tehnyt alueella tarkastuksen 5.10.2021 jakeluasemien valvontatarkastusten yhteydessä ja toimija on tällöin todennut, että polttoainesäiliö on otettu pois käytöstä v. 2019. Lisäksi ympäristötarkastaja on 22.6.2023 alueelle tehdyn muun tarkastuksen yhteydessä todennut, että polttoainesäiliö on kokonaan poistettu.

Hakija on asian käsittelyn yhteydessä ilmoittanut, että öljynerotinta ja muita rakenteita sekä päällystettä ei haluta poistaa, koska ne ovat kunnoltaan hyvät ja koetaan tarpeelliseksi alueen toimintojen vuoksi.

Teknisen lautakunnan lupajaoston ratkaisu ympäristöluvan raukeamisesta

Ympäristönsuojelulain 88 §:n momentin 1 kohdan 1 mukaan lupaviranomainen voi päättää, että lupa raukeaa, jos toiminnanharjoittaja ilmoittaa, että toiminta on lopetettu. Asfalttikallio Oy on ilmoittanut, että toiminta on päättynyt, joten ympäristöluvasta tehdään raukeamispäätös.

Mikäli myöhemmin kuitenkin ilmenee polttonesteen jakelutoiminnasta aiheutuneen maaperän tai pohjaveden pilaantumista, voidaan toiminnanharjoittaja edelleen velvoittaa selvittämään pilaantuneen alueen laajuus ja tarvittaessa puhdistamaan maaperä tai pohjavesi. Pilaantumisen aiheuttaja on vastuussa aiemmista pilaamisistaan, vaikka toiminta olisi jo päättynyt (YSL 133 § ja 135 §).

Jos lupa ei sisällä riittäviä määräyksiä toiminnan lopettamisen varalta, lupaviranomaisen on ympäristönsuojelulain 94 §:n mukaan annettava tätä tarkoittavat määräykset.

Luvan raukeamisesta annetaan seuraava määräys:

Maaperän tila jakeluaseman alueella tulee selvittää viimeistään siinä vaiheessa, kun alueen rakenteita (betonilaatta, HDPE-kalvo ja erotinkaivot) puretaan pois tai alueella muusta syystä kaivetaan maa-aineksia. Maaperän tila tulee selvittää ja puhtaus varmistaa myös hyvissä ajoin ennen kuin Asfalttikallio Oy:n toiminta alueella on päättymässä.

Käsittelymaksu

Kouvolan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta on hyväksynyt ympäristönsuojeluviranomaisen taksan 13.12.2022 § 261. Luvan rauettamisesta peritään "päätös luvan raukeamisesta" -kohdan tuntimaksu 75 €/h. Asian valmisteluun on käytetty aikaa 8 h, joten käsittelystä peritään yhteensä 600 €.

Käsittelymaksu laskutetaan, kun asiaa koskeva päätös on annettu.

Päätöksestä tiedottaminen

Lupajaosto tiedottaa päätöksestä seuraavasti:

Päätös kirjallisena

  Hakija

Päätös sähköpostilla

Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Ympäristö- ja luonnonvarat -vastuualue

Kouvolan kaupungin terveysvalvonta

Kouvolan kaupungin maaomaisuus

Ilmoitus päätöksestä kirjallisena

Toiminnan sijoituspaikan naapurit, joille on lähetetty kuulemiskirje ympäristöluvan raukeamisesta.

Ilmoittaminen internetsivuilla

Päätöksestä kuulutetaan Kouvolan kaupungin internetsivuilla.

Lisätietoja: ympäristöjohtaja Hannu Friman, puh. 020?615 7900, hannu.friman(at)kouvola.fi ja ympäristötarkastaja Marleena Kuitikka, puh. 020?615 8016, marleena.kuitikka(at)kouvola.fi

Ympäristöjohtajan ehdotus:

Teknisen lautakunnan lupajaosto päättää

  1. ympäristönsuojelulain 88 §:n nojalla, että Asfalttikallio Oy:lle polttonesteiden jakeluaseman toimintaan kiinteistöllä osoitteessa Huovilantie 34 (Rno 286-419-3-331) myönnetty ympäristölupa raukeaa, koska toiminnanharjoittaja on pyytänyt luvan rauettamista ja toiminnan on todettu loppuneen.
  2. ympäristönsuojelulain 94 §:n nojalla määrätä, että maaperän tila jakeluaseman alueella tulee selvittää viimeistään siinä vaiheessa, kun alueen rakenteita puretaan pois tai alueella muusta syystä kaivetaan maa-aineksia. Maaperän tila tulee selvittää ja puhtaus varmistaa myös hyvissä ajoin ennen kuin Asfalttikallio Oy:n toiminta alueella on päättymässä.

Teknisen lautakunnan lupajaoston päätös:

Teknisen lautakunnan lupajaosto hyväksyi päätösehdotuksen.

____________