Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 20.12.2023/Pykälä 236



Kouvolan kaupungin rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut, taksan päivitys

6360/02.05.00.00/2023

 

Tekninen lautakunta 20.12.2023 § 236

   

Valmistelija: rakennusvalvontapäällikkö Risto Mikkola, puh. 020 615 8237, risto.mikkola(at)kouvola.fi

Maankäyttö- ja rakennuslain 145 §:n mukaan luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä kunnalle maksun, jonka perusteet määrätään kunnan hyväksymässä taksassa. Rakennusvalvonnan osalta maksut on määrätty rakennusvalvonnan taksassa: Kouvolan kaupungin rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut.

Suomen Kuntaliitto suosittaa, että rakennusvalvonnan toimintamenot katettaisiin rakentajilta perittävillä maksuilla. Lisäksi Kuntaliitto suosittelee maksujen vuosittaista tarkistamista.

Kouvolan tekninen lautakunta on 13.12.2022 § 258 tehnyt edellisen kerran taksaan muutoksia. Rakennusvalvontataksaan esitetään tehtävän vähäisesti muutoksia, joiden vaikutuksesta maksukertymä nousee noin 2,5 %.

Korotukset on tehty rakennuslupien perusmaksuihin, nostaen niitä 50 euroa. Purkamisluvissa hinnat korottuvat omakotitalon kokoisissa purkamishankkeissa 100 euroa, suuremmissa purkukohteissa 200 euroa. Aurinkovoimaloihin on huomioitu paneelien pinta-alaan perustuva maksu 0,10 euroa / paneeli m². Lisäksi taksaan on tehty yksittäisiä selventäviä sanamuutoksia sekä lisätty yksittäisiä aikaisemmin puuttuneita maksuperusteita.

Rakennusvalvonnan taksaehdotus kokonaisuudessaan on liitteenä. Voimassa oleva taksa on vertailua varten oheismateriaalina.

Sovelletut oikeusohjeet

Maankäyttö ja rakennuslaki 145 §

Lisätietoja: rakennusvalvontapäällikkö Risto Mikkola, puh. 020 615 8237, risto.mikkola(at)kouvola.fi

Teknisen johtajan ehdotus:

Tekninen lautakunta päättää

  1. hyväksyä liitteenä olevan rakennusvalvonnan taksan: Kouvolan kaupungin rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut.

 

  1. uuden taksan tulevan voimaan 01.01.2024 alkaen muutoksen hausta huolimatta ja samalla korvaavan Kouvolan teknisen lautakunnan 13.12.2022 § 258 hyväksymän rakennusvalvonnan taksan.

 

Teknisen lautakunnan päätös:

Tekninen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

____________