Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 18.10.2023/Pykälä 196



Huleveden viemäröintialueiden muutokset Kymen Vesi Oy:n toiminta-alueella

5158/00.04.02/2023

 

Tekninen lautakunta 18.10.2023 § 196

   

Valmistelija: suunnittelupäällikkö Tapani Vuorentausta, puh. 020 615 7096, tapani.vuorentausta(at)kouvola.fi

Vesihuoltolain 17 a §:n mukaan kunta voi päättää vesihuoltolaitoksen kanssa neuvoteltuaan, että laitos huolehtii päätöksessä määriteltävällä alueella huleveden viemäröinnistä yhdyskuntakehityksen tarpeita vastaavasti. Viemäröinti on osa maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 103?b?§:ssä tarkoitettua hulevesien hallintaa.

Kouvolan kaupunki ja Kymen Vesi Oy ovat tehneet sopimuksen huleveden viemäröinnistä koskien Myllykosken, Keltakankaan, Inkeroisten, Anjalan, Ummeljoen, Sippolan ja Kaipiaisten alueita (Tela 24.1.2017 § 19). Osana sopimusta ovat hulevesiviemäröintialuekartat, joissa esitetään vesihuoltolain 17 a §:n mukaan alueet, joilla on vesihuoltolaitoksen hulevesiviemäriverkosto, sekä alueet, joille verkosto rakennetaan.

Sopimuksen 14 §:n mukaan: "Sopimuksen sisällön tarkistamisesta ja muuttamisesta on lisäksi neuvoteltava, jos jompikumpi sopijapuolista sitä esittää. Muutokset on tehtävä kirjallisesti ollakseen päteviä ja ne tulee vahvistaa sopijapuolten allekirjoituksin. Muutokset on liitettävä tämän sopimuksen liitteiksi. Hulevesiviemäröintialueen muuttaminen edellyttää vesihuoltolain 17 a §:n 1 momentin mukaista päätöstä."

Kymen Vesi Oy on esittänyt hulevesiviemäröintialueen päivittämistä hulevesiviemäriverkoston laajenemisen mukaisesti. Edellisen kerran päivitys on tehty vuonna 2020. Huleveden viemäröintialueisiin lisätään alueet, joille hulevesiviemäri on rakennettu edellisen päivityksen jälkeen sekä alueet, joille hulevesiviemäriverkoston on suunniteltu laajenevan.

Huleveden viemäröintialuekartat on esitetty esityslistan oheismateriaalina.

Lisätietoja: suunnittelupäällikkö Tapani Vuorentausta puh 020 615 7096, tapani.vuorentausta(at)kouvola.fi ja suunnitteluinsinööri Tatu Hiltunen puh 0400 973 825, tatu.hiltunen(at)kymenvesi.fi

Teknisen johtajan ehdotus:

Tekninen lautakunta hyväksyy huleveden viemäröintialuekartat. Kartat liitetään osaksi huleveden viemäröintisopimusta.

Teknisen lautakunnan päätös:

Tekninen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

____________