Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 20.04.2023/Pykälä 77



Nurmirannantie, Leiritie, Niinirannanpolku ja Paununpolku, katu- ja yleisen alueen suunnitelma (42. kaupunginosa, Niinistö)

4277/10.03.01.00/2023

 

Tekninen lautakunta 20.04.2023 § 77

   

Valmistelija: suunnittelupäällikkö Tapani Vuorentausta, puh. 020 615 7096, tapani.vuorentausta(at)kouvola.fi

Hankkeessa toteutetaan asemakaavaa rakentamalla Nurmirannan asuntoalueelle uuden asemakaavan mukaiset kadut (Nurmirannantie ja Niinirannanpolku, n. 530 m) teknisen huollon järjestelmineen siten, että tontit ovat luovutettavissa maankäytön toteuttamissuunnitelman mukaisesti. Samassa yhteydessä saneerataan viereiset Leiritie ja Paununpolku (n. 640 m).

Kustannusarvio on 935 000 € (alv 0 %), joka sisältää myös suunnittelun ja rakennuttamisen kustannukset.

Rakentamistöiden aloittaminen sisältyy vuoden 2023 investointiohjelmaan.

Kouvolan Vesi Oy suorittaa samassa yhteydessä vesihuollon runkolinjojen ja taloliitosjohtojen uusimista / rakentamista.

Katu- ja yleisen alueen suunnitelma (piirustusnumero 42-34.1) ja suun­nitelmaselostus ovat liitteinä.

Suunnitelma oli Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 43 §:n mukaisesti julkisesti nähtävillä 15.-29.3.2023. Nähtävilläoloaikana ei saapunut yhtään muistutusta.

Lisätietoja: kaupunginarkkitehti Anne Kangasniemi-Kuikka puh. 020 615 9138, anne.kangasniemi-kuikka(at)kouvola.fi ja suunnittelupäällikkö Tapani Vuorentausta, puh. 020 615 7096, tapani.vuorentausta(at) kouvola.fi

Teknisen johtajan ehdotus:

Tekninen lautakunta hyväksyy Nurmirannantien, Leiritien, Niinirannanpolun ja Paununpolun katu- ja yleisen alueen suunnitelman.

Katusuunnitelma määrätään tulemaan voimaan mahdollisesta muutoksenhausta riippumatta (MRL 202 §).

Teknisen lautakunnan päätös:

Tekninen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

____________