RSS-linkki
Kokousasiat:https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 13.10.2026/Pykälä 3
Keskusvaalilautakunnan sihteerin ja muun henkilöstön nimeäminen
1736/00.00.00.02/2026
Keskusvaalilautakunta 13.10.2026 § 3
Valmistelija: kaupunginjuristi Elina Amnell-Holzhäuser, puh. 020 615 7649, elina.amnell(a)kouvola.fi
Yhteenveto
Vuoden 2027 eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 18.4.2027. Ennakkoäänestyksen ajanjakso on kotimaassa 7.–13.4.2027. Keskusvaalilautakunnan on tarpeen ottaa sihteeri ja muu vaalien järjestelyissä tarvittava henkilöstö.
Asian valmistelun tausta, päätösvallan perusteet
Vaalilain 14 §:n 3. momentin mukaan kunnan keskusvaalilautakunta ottaa itselleen sihteerin ja muun tarvittavan henkilöstön. Se päättää muiden kuin sen kokouksiin tässä laissa tarkoitettujen tehtäviensä vuoksi osallistumaan oikeutettujen henkilöiden läsnäolo- ja puheoikeudesta kokouksissaan.
Keskusvaalilautakunta on viimeksi päättänyt sihteerin valinnasta 27.9.2021, § 87. Kaupunginvaltuuston asetettua 9.6.2025, § 56, uuden keskusvaalilautakunnan valtuustokaudelle 2025–2029, on keskusvaalilautakunnan tarpeen valita itselleen sihteeri vuoden 2027 eduskuntavaaleja varten.
Lisätietoja: kaupunginjuristi Elina Amnell-Holzhäuser, puh. 020 615 7649, elina.amnell(a)kouvola.fi
Puheenjohtajan ehdotus:
Keskusvaalilautakunta päättää vuoden 2027 eduskuntavaaleja varten seuraavaa:
- Keskusvaalilautakunta ottaa sihteerin ja varasihteerin ja nimeää heidät.
- Eduskuntavaalien järjestely- ja valmistelutöihin nimetään vastaavaksi vaalityöntekijäksi Jaana Väistö.
- Vastaavalla vaalityöntekijällä on läsnäolo- ja puheoikeus keskusvaalilautakunnan kokouksissa.
- Valtuuttaa keskusvaalilautakunnan sihteerin palkkaamaan keskusvaalilautakunnalle muu tarvittava henkilöstö.
Keskusvaalilautakunta päättää tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa.
Asian käsittely:
Kokouksen sihteerinä tämän asian käsittelyn ajan toimi puheenjohtaja.
Keskusvaalilautakunnan päätös:
Keskusvaalilautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.
Keskusvaalilautakunta päätti ottaa sihteeriksi kaupunginjuristin ja varasihteeriksi juristin.
Keskusvaalilautakunta päätti tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa.
- - -
Elina Amnell-Holzhäuser ja Jaana Väistö poistuivat kokouksesta (peruste: asianosaisjäävi, hallintolaki § 28 kohta1) esteellisinä tämän asian käsittelyn aikana klo 15.13-15.15.
________