RSS-linkki
Kokousasiat:https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 01.10.2026/Pykälä 180
Asemakaava 25/001 Helsingintie 235, kaavaehdotus
10987/10.02.04/2025
Tekninen lautakunta 1.10.2026 § 180
Valmistelija: kaavoitusinsinööri Susanna Rutqvist, puh. 020 615 4065, susanna.rutqvist(at)kouvola. fi
Yhteenveto
Asemakaava Helsingintie 235 (kaava nro 25/001) on valmis nähtäville asettamista (30 vrk) varten. Teknisen lautakunnan päätettävänä on kaa-vaehdotusten nähtäville asettaminen.
Suunnittelualue sijaitsee Kymijoen länsirannalla, Kuusankosken taajaman eteläpuolella Helsingintien varrella. Matkaa Kouvolan ydinkeskustaan on noin seitsemän kilometriä. Asemakaavoitettavan alueen koko on noin 38 hehtaaria. Suunnittelualue rajautuu pohjoisessa Heinharjun teollisuuskortteleihin, idässä Helsingintiehen, etelässä maatalousvaltaiseen alueeseen ja lännessä Keltin altaiden virkistysalueeseen. Alueella toimiva yritys valmistaa kevytsoratuotteita.
Asemakaavan tarkoituksena on laatia asemakaava, jolla mahdollistetaan teollinen toiminta alueella myös tulevaisuudessa ja turvataan alueen luontoarvot.
Asian valmistelun tausta, päätösvallan perusteet ja kuntastrategian mukainen peruste valmistelulle
Asemakaava on tullut vireille alueella toimivan yksityisen yrityksen aloit-teesta vuonna 2025. Hankkeesta on tehty kaavan käynnistämissopimus 5.11.2025.
Kaavahanke kuulutettiin vireille (AKL 63 § MRA 30 §) 17.12.2025. Osal-listumis- ja arviointisuunnitelma sekä kaavaluonnos olivat nähtävillä 17.12.2025-16.1.2026 välisen ajan ja niistä pyydettiin palautetta alueen toimijoilta ja muilta osallisilta sekä viranomaisilta.
Kaavaehdotus on asetettava julkisesti nähtäville (AKL 65 §, MRA 27 § MRA 28 §).
Asemakaavojen hyväksyminen kuuluu Teknisen lautakunnan toimivallan piiriin (Hallintosääntö 26 §).
Asemakaavalla mahdollistetaan teollinen toiminta alueella myös tulevaisuudessa ja turvataan alueen luontoarvot, joten kaava vastaa kaupunkistrategian tavoitteisiin ”yrittäjyydellä ja työllä kasvuun” ja ”hyvinvointia asukkaille”.
Kaavahanke
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ja kaavan valmisteluaineisto olivat nähtävillä 17.12.2025.-16.1.2026. Nähtävilläoloaikana saatiin viisi (5) lausuntoa. Lausunnoissa otettiin kantaa korttelialueen rajaukseen, EV- ja /s-merkittyjen alueiden, sekä hulevesiin liittyviin kaavamääräyksiin, sekä esitettiin vaatimus luontoselvityksen laatimisesta. Lausunnot ja niiden vaikutus kaavaehdotuksessa esitettyyn ratkaisuun on esitelty kaavaselostuksen kohdassa 4.5.1. Alueelle on kevään ja kesän 2026 aikana laadittu luontoselvitys. Kaavasuunnittelua on jatkettu syksyn 2026 aikana tarkentamalla ja lisäämällä kaavamuutoksen kaavamääräyksiä ja -merkintöjä luontoselvityksessä tehdyt havainnot huomioiden.
Asemakaava-alueelle muodostuu Kaupunginosan 25, Keltti kortteli 1, suojaviheralueet ja yhteinen vesialue sekä kaupunginosan 21, Kuusan-koski suojaviheralueet.
Asemakaava toteaa aikaisemmin asemakaavoittamattoman alueen nykytilanteen, huomio alueen luontoarvot ja mahdollistaa teollisen toiminnan myös tulevaisuudessa.
Asemakaavan vaikutukset alueen kaupunkikuvaan, viheryhteyksiin, pienilmastoon tai luontoarvoihin ovat vähäisiä. Mahdollisen täydennysrakentamisen laatu ja sopivuus ympäristöön on varmistettu kaavamääräyksin- ja merkinnöin. Asemakaava ei lisää ympäristön häiriötekijöitä.
Kaavaehdotuksen nähtävilläolon aikana mahdollisesti saatavat muistutukset ja lausunnot tuodaan teknisen lautakunnan tietoon. Mahdollisiin muistutuksiin laaditaan vastineet. Kaavan hyväksymisestä päättää nähtävilläolon jälkeen tekninen lautakunta.
Asemakaavaehdotus on oheismateriaalissa.
Kaavahankkeen verkkosivut ovat osoitteessa www.kouvola.fi/helsingintie235. Vaikutusten arviointi on tehty Alueidenkäyttölain mukaisesti ja se löytyy kaavaselostuksesta.
Lisätietoja: kaupunginarkkitehti Anne Kangasniemi, puh. 020 615 9138, anne.kangasniemi(at)kouvola.fi ja kaavoitusinsinööri Susanna Rutqvist, puh. 020 615 4065, susanna.rutqvist(at)kouvola.fi
Teknisen johtajan ehdotus:
Tekninen lautakunta päättää asettaa asemakaavan ehdotuksen 25/001 Helsingintie 235 julkisesti nähtäville 30 päivän ajaksi, sekä pyytää siitä tarvittavat lausunnot.
Teknisen lautakunnan päätös:
Tekninen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.
____________