Dynasty tietopalvelu
Kouvolan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 17.08.2026/Pykälä 152


Kokousasian teksti

Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopiston, LUT University, Kouvolan yksikön yhteistyö- ja rahoitussopimuksen mukainen raportointi 1-6/2026 tiedoksi

1238/00.04.02/2026

 

Kaupunginhallitus 17.8.2026 § 152

   

Valmistelija: apulaiskaupunginjohtaja Tuukka Forsell, puh. 020 615 9333, tuukka.forsell(at)kouvola.fi

Yhteenveto

Kouvolan hallintosäännön 20 §:n mukaan kaupunginhallitus vastaa sopimusten hallinnan ja sopimusvalvonnan järjestämisestä, antaa tarkemmat ohjeet sopimushallinnasta sekä määrää sopimusten vastuuhenkilöt toimialallaan. Kaupunginhallitus on 16.12.2019 (§435) hyväksynyt yhteistyö- ja rahoitussopimuksen Lappeenrannan-Lahden teknillisen yliopiston kanssa 1.1.2020 alkaen. Nykyinen voimassa oleva sopimus on hyväksytty Kh:n päätöksellä 28.10.2024. Sopimuksessa on sovittu kaupungin strategisten tavoitteiden mukaisesta yhteistyöstä sekä tavoitteiden toteutumisen seurannasta.

LUT toimii Kouvolan talousalueella koulutuksen ja yritysten kilpailukyvyn edistäjänä. LUT raportoi kaupungille suorittamistaan tehtävistä ja vuosittaisen toimintasuunnitelman mukaisten tavoitteiden toteutumisesta kaksi kertaa vuodessa. LUT Kouvolan yksikön toimittama raportti ajalta 1-6/2026 on liitteenä. Raportissa kuvataan toiminnan painopisteitä, kahden maisteriohjelman tunnuslukuja, työn alla olevia tutkimushankkeita, seminaareja, tutkijatapaamisia, toimintaa kansainvälisessä tutkijaverkostossa sekä alkuvuoden julkaisuja ja artikkeleja.

Vuosisuunnittelua toteutetaan yhteistyösopimuksen mukaan vuosittain kaupungin kanssa. Keskusteluissa painotetaan toiminnan ja sen seurannan vaikuttavuutta kaupunkistrategian toteutumiseen.

Lisätietoja: apulaiskaupunginjohtaja Tuukka Forsell, puh. 020 615 9333, tuukka.forsell(at)kouvola.fi ja koulutuspalvelupäällikkö Maria Lammi, puh. 020 615 5338, maria.lammi(at)kouvola.fi

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginhallitus päättää merkitä LUT Kouvolan yksikön raportin 1-6/2026 tiedoksi.

Kaupunginhallituksen päätös:

Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

____________