Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 04.06.2026/Pykälä 7


 

Nuva edustajien terveiset toimielimiltä

Nuva 04.06.2026 § 7

 

Valmistelija: Nuorisovaltuuston ohjaaja Viivi Utulahti Kyllästinen, puh. 020 615 7158, viivi.utulahtikyllastinen(at)kouvola.fi

Yhteenveto:

Edustaja osallistuu kokouksiin ja vie niihin nuorisovaltuuston ja kaupungin muiden nuorten näkemyksiä sekä pitää huolen, että nuorisovaltuusto saa tietoja valtuuston, lautakunnan ja työryhmien käsittelemistä asioita. Varsinaisen edustajan estyessä, on hänen tehtävänsä selvittää varaedustajan mahdollisuudesta osallistua kokoukseen hänen sijastaan. Jos edustaja toistuvasti laiminlyö tehtäväänsä, on hallituksella oikeus erottaa edustaja tehtävästään.

Kaupunginvaltuusto, Liikunta- ja kulttuurilautakunta, Kymen jätelautakunta, Kasvatus- ja opetuslautakunta, Tekninen lautakunta, Teknisen lautakunnan lupajaosto ja Vammaisneuvosto.

Puheenjohtajan ehdotus:

Merkitään terveiset tiedoksi. Työryhmien terveiset kirjataan pöytäkirjaan.

Nuorisovaltuuston päätös:

Kaupunginvaltuusto: 11.5.

-Tyhjiksi jääneet talot.

-Koulukyytien kyytiinottopaikkojen siirtäminen.

-Lupa hakea Nuva ryn Nuorisovaltuustomyönteinen kunta –sertifikaattia Kouvolan kaupungille.

-Kouvolan liittyminen UNICEFin Lapsiystävällinen kunta –mallin ja valtakunnallisen lapsistrategian edistämiseen.

Likula: 13.5.

  -Kirjastojen kesäaukioloajat.

-Isojen liikuntatilojen muutokset: aloite siitä, että Inkeroisten jäähallia ei suljeta.

2.6.

-Toiminta-avustukset.

-Tilavuokrat.

-Kirjaston aukioloajat.

Kymen jätelautakunta: 28.5.

-Jätelaki.

-Osavuosikatsaus.

Kaopla: 19.5.

-Nuorison toiminta-avustukset.

-Kuukausikatsaus.

-Jopo-opetuksen ajankohtaiskatsaus.

-Carea-koulun tilannekatsaus.

2.3.

-Opetussuunnitelman muutokset.

-Urheilulukiostatus Kouvolan yhteislyseolle.

-EU/ETA –alueiden ulkopuolelta tulevien koulutusmaksut.

-Päiväkotien lakkautus.

Tekninen lautakunta: 13.5.

-Kylien toimintatuet.

Teknisen lautakunnan lupajaosto:

-Global Connectin velvoitteet ja niiden valvominen.

-Bussiaikataulut sekä bussien maksujärjestelmät ja ulkonäkö.

-Osavuosikatsaus.

Vammaisneuvosto: 28.5.

-Kouvolan rakennushankkeet.

-Urheilupuiston uimahallin esteettömyys.

____________