RSS-linkki
Kokousasiat:https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 04.06.2026/Pykälä 5
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Terveiset School's Outista
Nuva 04.06.2026 § 5
Valmistelija: Nuorisovaltuuston ohjaaja Viivi Utulahti Kyllästinen, puh. 020 615 7158, viivi.utulahtikyllastinen(at)kouvola.fi
Nuorisovaltuusto osallistuu School’s Out 2.0 tapahtumaan. Nuorisovaltuuston tapahtumaryhmäläiset valmistelevat tapahtumaan valokuvausseinän.
Puheenjohtajan ehdotus:
Valmisteluissa auttaneet ja mahdolliset osallistujat kertovat tapahtumasta.
Nuorisovaltuuston päätös:
Viivi kertoi, että tapahtumassa oli ollut vain kaksi nuorisovaltuuston edustajaa, jonka takia työtaakka jäi kokonaan hänelle. Myöskään valmisteluihin ei löytynyt nuorisovaltuustolaisia avuksi, joten työ jäi Viiville ja toiselle nuorisopalveluiden työntekijälle. Viivi painotti, että jos nuorisovaltuusto haluaa osallistua tapahtumiin, täytyy jonkun oikeasti osallistua.
____________
| Edellinen asia | Seuraava asia | |