RSS-linkki
Kokousasiat:https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 08.06.2026/Pykälä 39
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kaupunginvaltuuston kokouksen läsnäolo- ja puheoikeudet
Kaupunginvaltuusto 08.06.2026 § 39
Hallintosäännön 95 § mukaan kaupunginhallituksen puheenjohtajan ja kaupunginjohtajan on oltava läsnä valtuuston kokouksessa. Heidän poissaolonsa ei estä asioiden käsittelyä. Kaupunginhallituksen jäsenillä on läsnäolo-oikeus.
Toimialajohtajilla, hallintojohtajalla, talousjohtajalla, henkilöstöjohtajalla, kaupunginlakimiehellä ja hallintojohtajan tehtävään osoittamilla hallintosihteereillä sekä edellä mainittujen poissa ollessa heidän sijaisillaan on läsnäolo- ja puheoikeus heille osoitetuilla paikoilla kaupunginvaltuuston kokouksissa. Heidän poissaolonsa ei estä asioiden käsittelyä.
Edellä mainitulla henkilöllä on oikeus ottaa osaa keskusteluun, mutta ei päätöksen tekemiseen, jollei hän ole samalla valtuutettu.
Nuorisovaltuusto voi nimetä valtuuston kokoukseen kaksi edustajaansa, joilla on läsnäolo- ja puheoikeus. Nuorisovaltuuston edustajilla ei kuitenkaan ole läsnäolo-oikeutta valtuuston suljetussa kokouksessa.
Valtuusto päättää muiden henkilöiden läsnäolo- ja puheoikeudesta kokouksen yhteydessä.
Kaupunginvaltuuston päätös:
Todettiin, että nuorisovaltuuston edustajista paikalla on Sisu Peltola.
Todettiin, että paikalla ovat seuraavat viran- ja toimenhaltijat, kaupunginjohtajan sijainen, sivistysjohtaja Veikko Niemi, hallintojohtaja Saara Rahkonen-Rannikko, kaupunginjuristi Elina Amnell-Holzhäuser, teknisen johtajan sijainen, kaupunginarkkitehti Anne Kangasniemi-Kuikka, henkilöstöjohtaja Päivi Karhu, apulaiskaupunginjohtajan sijainen talousjohtaja Hellevi Kunnas, hallintoasiantuntija Heli Pykälistö ja hallintosihteeri Arja Mikkola-Lehtinen.
Kaupunginvaltuusto myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden tässä kokouksessa edellä mainituille henkilöille.
Lisäksi valtuusto päätti muiden henkilöiden osalta myöntää läsnäolo- ja puheoikeuden viestintäasiantuntija Sanna Laukkaselle, ympäristöasiantuntija Timo Martikaiselle, hyvinvointipäällikkö Sanna-Riitta Junnoselle ja liikuntapäällikkö Teemu Mäkipaakkaselle.
____________
| Edellinen asia | Seuraava asia |