Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Esityslista 09.06.2026/Asianro 42


Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma ja työohjelma tilikaudelle 2026

 

 

Tarkastuslautakunta 09.06.2026  

   

Valmistelija: Turvallisuuspäällikkö Vesa Huuskonen, puh. 020 615 5965, vesa.huuskonen@kouvola.fi

Asian valmistelun tausta ja päätösvallan perusteet

Kuntalain 121§ mukaan tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunta voi antaa valtuustolle muitakin tarpeellisena pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista.

Arviointityön toteuttamisen helpottamiseksi laaditaan tilikausittainen työohjelma. Tarkastuslautakunta voi, niin päättäessään, antaa arviointisuunnitelman ja työohjelman tiedoksi valtuustolle.

Tarkastuslautakunnan työohjelmassa on arvioinnin painopisteinä huomioitu eri vuosina toimialojen palvelut ja konserniyhtiöt.

Oheismateriaalina luonnos arviointisuunnitelmasta ja tilikauden 2026 työohjelmasta.

Turvallisuuspäällikön ehdotus:

Tarkastuslautakunta käy keskustelun arviointisuunnitelmasta ja työohjelmasta tilikaudelle 2026, tekee siihen tarvittavat muutokset ja tarkennukset jatkovalmistelua varten.

Tarkastuslautakunnan päätös: