Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Esityslista 15.06.2026/Asianro 9


Ilmoitusasiat sekä kuntalain 92 §:n mukaista ottomenettelyä varten saapuneet pöytäkirjat ja päätökset

Kaupunginhallitus 15.06.2026  

Saapuneet kirjeet 

8.6.2026 Katriina Vesalan jättämä valtuustoaloite kaupungin työryhmä-, ohjausryhmä- ja verkostorakenteiden vaikuttavuuden ja resurssikäytön arvioinnista ohjataan valmisteluun elinvoimapalveluiden kehittämisyksikköön.

8.6.2026 Suvi Karellin jättämä valtuustoaloite luottamushenkilöiden etujen ja kustannusten kokonaisarvioinnista ohjataan valmisteluun elinvoimapalveluiden toimialalle hallintopalveluihin.

8.6.2026 Suvi Karellin jättämä valtuustoaloite luottamushenkilöiden kahvituskäytännön uudistamisesta Kouvolassa ohjataan valmisteluun elinvoimapalveluiden toimialla hallintopalveluihin.

8.6.2026 Ilkka Sarpolan jättämä valtuustoaloite bussipysäkin sijoittamisesta Kouvolankadulla ja kaupungin pysäkkiverkoston turvallisuuden arvioinnista ohjataan valmisteluun tekniikka ja ympäristö-toimialalle yhdyskuntatekniikan palveluihin joukkoliikenne-yksikköön.

8.6.2026 Katriina Vesalan jättämä valtuustoaloite kaupungin kiinteistökehityksen, palveluverkkohankkeiden ja päätösten toimeenpanon digitaalisen materiaaliportaalin valmistelusta ohjataan yhteistyössä valmisteltavaksi elinvoimapalveluiden toimialalle kehittämispalveluihin yhteistyössä hallintopalveluiden ja tilapalveluiden sekä tekniikan ja ympäristön toimialalle kaupunkisuunnittelun ja yhdyskuntatekniikan palveluihin.

10.6.2026: Itä-Suomen hallinto-oikeudesta saapunut lisäselvitys tiedoksi kaupungille, valitus koskien kasvatus- ja opetuslautakunnan päätöksiä 22.10.2025 § 106 ja § 107 Viialan koulun lakkauttaminen

Pöytäkirjat 

- tekninen lautakunta 28.5.2026

- teknisen lautakunnan lupajaosto 2.6.2026

- liikunta- ja kulttuurilautakunta 2.6.2026

- kasvatus- ja opetuslautakunta 3.6.2026

Toimielimien pöytäkirjat 21.5.2026-4.6.2026 ovat katsottavissa kaupungin verkkosivuilla osoitteessa: www.kouvola.fi/kouvolankaupunki/paatoksenteko/esityslistat-ja-poytakirjat/

Viranhaltijapäätökset 

Elinvoimapalvelujen toimialajohtajan päätökset:

3.6.2026: Määrään työllisyysjohtajan sijaiset 24.6.2026 alkaen seuraavasti:

1. sijainen on palvelupäällikkö, kansainväliset palvelut.

2. sijainen on palvelupäällikkö, alkupalvelut sekä sote ja julkinen.

3. sijainen on palvelupäällikkö, teollisuus- ja rakentaminen sekä yhteiset palvelut.

Henkilöstöjohtajan päätökset:

4.6.2026: Hyväksytään henkilökohtaisten lisien maksaminen 1.1.2026 alkaen päätöksen liitteen mukaisesti.

5.6.2026: Työnvälitysasiantuntijoiden tasopalkka tarkistetaan 1.3.2026 alkaen palkkaryhmän 3TYP42B1 mukaiseksi.

Hyvinvointipäällikön päätökset:

4.6.2026: Hyväksyn Kuusankoski-Jaalan aluetoimikunnan hakemuksen Kuusaa Juoksuun 4000 eurolla.

Hanke on aluetoimikunnan toimintasäännön mukainen, sillä se edistää kuntalaisten hyvinvointia, liikunnallista elämäntapaa, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä.

4.6.2026: Hyväksyn Kouvolan keskusta-alueen aluetoimikunnan hakemuksen Kouvolan Tykkimäen pienoisautoradan olosuhteiden parannuksen 3 000 eurolla.

Hanke on aluetoimikunnan toimintasäännön mukainen, sillä se edistää kuntalaisten hyvinvointia, liikunnallista elämäntapaa, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Hanke luo matalan kynnyksen harrastusmahdollisuuksia ja vahvistaa alueen vetovoimaa.

4.6.2026: Hyväksyn Kouvolan keskusta-alueen aluetoimikunnan hakemuksen Kouvolan frisbeegolfkeskuksen perheradan sekä lämmittelyalueen toteuttamiseen 5 000 euron osalta.

Hanke on aluetoimikunnan toimintasäännön mukainen, sillä se edistää kuntalaisten hyvinvointia, liikunnallista elämäntapaa, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Hanke luo matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia ja vahvistaa alueen vetovoimaa.

Tuen kohdentaminen hankkeen ensimmäiseen vaiheeseen (perherata ja lämmittelyalue) mahdollistaa toiminnan käynnistymisen sekä edistää hankkeen vaiheittaista toteutusta ja vaikuttavuutta.

Kiinteistöpäällikön päätökset:

5.6.2026: Päätän tilata Tähteenkadun kouluun porrashissin toimitettuna ja valmiiksi asennettuna Nopra Hissi Oy:ltä Selostusosan mukaisesti hintaan 16 200,00 € alv 0%

Rakennuttajapäällikkö 2, päätökset:

4.6.2026: Päätän, että Kouvolan kaupunki hankkii Kouvolatalon peltikaton maalaus (vaihe 2) -hankkeen urakoitsijaksi Järkiteko Oy:n hintaan 26 890,00 € (alv. 0%). Hankinta ei synny tällä päätöksellä, vaan erillisen sopimuksen allekirjoittamisella. Sopimus voidaan allekirjoittaa vasta, kun hankintapäätös on lainvoimainen.

Talousjohtajan päätökset:

9.6.2026: Päätän nostaa 15 miljoonan euron kuntatodistuslainan Kuntarahoitus  Oyj:ltä ajalle 11.6.-18.6.2026 (15 päivää). Lainan korko on 2,07 %.

Työllisyysjohtajan päätökset:

3.6.2026: Palveluohjaaja Emmi Koskimies otetaan 1.7.2026 alkaen työhönvalmentajan työsuhteeseen.

Työsuhteen alkaessa palkkaryhmä on 3TYP42A1 ja tasopalkka ------- euroa kuukaudessa.

Lisätietoja: hallintojohtaja Saara Rahkonen-Rannikko, puh. 020 615 9066, saara.rahkonen-rannikko(at)kouvola.fi

Vs kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginhallitus päättää

  1. merkitä edellä mainitut asiakirjat tiedoksi ja
  2. toteaa ettei edellä lueteltuihin pöytäkirjoihin sisältyvissä päätöksissä tarkoitettuja asioita ole aihetta ottaa kaupunginhallituksen käsiteltäviksi ja
  3. tyytyy muiden viranomaisten päätöksiin.

Kaupunginhallituksen päätös: