RSS-linkki
Kokousasiat:https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Vapaa-ajanasukastoimikunta
Asialista 12.06.2026/Asianro 1
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Vapastmk 12.06.2026
Vapaa-ajanasukastoimikunnan toimintasäännön mukaan toimikunta kokoontuu tarvittaessa, pääsääntöisesti 2-4 kertaa vuodessa. Kokouskutsu lähetetään jäsenille viimeistään 14 päivää ennen kokousta sähköisesti. Tarvittaessa kutsu lähetetään postin välityksellä.
Toimikuntaan kuuluvat Kouvolan vapaa-ajanasukkaat ry:n esittämät yhdeksän (9) vapaa-ajan asukkaiden edustajaa ja henkilökohtaiset varajäsenet. Edustajia on Jaalan alueelta kolme (3), Valkealan alueelta kolme (3) sekä Kuusankosken, Anjalankosken ja Elimäen alueilta kultakin yksi (1) edustaja.
Lisäksi Kouvolan Vapaa-ajan asukkaat ry:llä, Jaalan kesäneuvostolla ja Valkeala-klubilla on oikeus nimetä edustajansa kokouksiin
Kouvolan kaupunginhallitus on 2.2.2026 § 30 asettanut vapaa-ajanasukastoimikunnan ja nimennyt siihen kolme (3) kaupungin edustajaa ja heille varajäsenet vuodelle 2026.
Vapaa-ajanasukastoimikunnan kokous on laillinen ja päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä on läsnä kokouksessa (Kuntalaki 103 §).
Puheenjohtajan ehdotus:
Puheenjohtaja toteaa läsnäolijat sekä kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden.
Vapaa-ajanasukastoimikunnan päätös:
| Edellinen asia | Seuraava asia | |