Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Esityslista 11.06.2026/Asianro 9



Kouvolankadun linja-autopysäkki kävelykatu Manskin kohdalla (1. kaupunginosa, Kangas)

806/10.03.02.00/2026

 

Tekninen lautakunta 11.06.2026  

   

Valmistelija: suunnittelupäällikkö Tapani Vuorentausta, puh. 020 615 7096, tapani.vuorentausta(at)kouvola.fi

Yhteenveto

Suunnitelma oli maankäyttö- ja rakennusasetuksen 43 §:n mukaisesti julkisesti nähtävillä 22.4 -6.5.2026. Nähtävillä oloaikana ei saapunut yhtään muistutusta. Nähtävillä olon päättymisen jälkeen saapui muutosesitys, joka otetaan huomioon asian käsittelyssä. Suunnitelman hyväksyminen on teknisen lautakunnan päätettävänä.

Asian valmistelun tausta päätösvallan perusteet ja kuntastrategian mukainen perustelu valmistelulle

Hanke sisältyy vuoden 2026 investointiohjelmaan (Tela 22.1.2026 § 19).

Hanke toteuttaa kaupunkistrategian 2025-2029 päätavoitetta ”Hyvinvointia asukkaille”.

Suunnitelman hyväksymisestä päättää Tekninen lautakunta (Alueidenkäyttölaki 85 ja 90§:t sekä Hallintosääntö 26 §).

Päätettävän asian selostus ja perustelu ratkaisulle

Hankkeessa parannetaan joukkoliikenteen linjasto ja reittiuudistuksen yhteydessä rakennetun linjaautopysäkin odotustilan laatutasoa ja esteettömyyttä. Pysäkki on nousumäärädatan perusteella koko Kouvolan toiseksi vilkkain, mikä korostaa parannustoimenpiteiden merkitystä. Samassa yhteydessä pysäkin kohdalla rakennuksen ja pysäkin välissä sijaitsevat, nykyisin erilliset jalkakäytävä ja pyörätie muutetaan 4,5 metriä leveäksi jalankulun ja pyöräilyn yhteisalueeksi liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Pysäkin ympäristön pintamateriaalien laatutaso sovitetaan viereisen jalkakäytävän sekä kävelykatu Manskin laatutason kanssa yhteensopivaksi, jotta alue muodostaa kaupunkikuvallisesti yhtenäisen kokonaisuuden.

Kustannusarvio on 40 000 € (alv 0 %), joka sisältää myös suunnittelun ja rakennuttamisen kustannukset.

Katusuunnitelma (piirustusnumero 1-141.1) ja suunnitelmaselostus ovat liitteenä.

Suunnitelma oli maankäyttö- ja rakennusasetuksen 43 §:n mukaisesti julkisesti nähtävillä 22.4 -6.5.2026. Nähtävillä oloaikana ei saapunut yhtään muistutusta. Nähtävillä olon päättymisen jälkeen saapui teknisen lautakunnan jäsenen Ilkka Sarpolan tekemä muutosesitys, joka otetaan huomioon asian käsittelyssä.

Muutosesitys kuuluu seuraavasti:

Esitän, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. Uudessa valmistelussa tulee selvittää vaihtoehto, jossa kävelykatu Manskin päähän suunniteltu bussipysäkki sijoitetaan nykyisten taksipaikkojen kohdalle Terveystalon eteen nykyisen suunnitellun sijainnin sijasta. Perustelut:

  1. Nykyinen suunniteltu pysäkkipaikka sijaitsee liian lähellä Asematien liittymää
  2. Sijainti voi aiheuttaa liikenneturvallisuusriskejä ja heikentää näkyvyyttä
  3. Terveystalon edustan sijainti olisi turvallisempi ja liikenteellisesti toimivampi
  4. Ratkaisu mahdollistaisi kauppakeskus Kauppakeskus Valtarin edustan pysäkin poistamisen
  5. Kouvolankadulle jäisi yksi selkeä pysäkkikokonaisuus, mikä parantaisi liikenteen sujuvuutta ja keskustan selkeyttä joukkoliikenteen osalta.”

 

Vastine:

  1. Nykyistä pysäkkiä on käytetty elokuusta 2025, eikä joukkoliikenteelle ole raportoitu liiasta ruuhkautumisesta tai vaaratilanteista liittymässä.
  2. Pysäkkiä on käytetty yhden talven yli, eikä joukkoliikenteelle ole raportoitu liikenteellisistä vaaratilanteista. Linja-autopysäkin sijoittaminen suojatien jälkeen on suunnitteluperiaatteiden ja ohjeiden mukainen. Näkyvyyden osalla pysäkillä ei ole havaittu ongelmia.   
  3. Linja-autopysäkin sijoittaminen ennen suojatietä on liikenneturvallisuuden ja pysäkin käyttämisen kannalta huomattavasti huonompi ratkaisu kuin sen sijoittaminen pysäkin jälkeen. Terveystalon pysäkki sijaitsisi ennen suojatietä, joka on suunnitteluperiaatteiden ja ohjeiden vastainen. Ongelmana ovat pysäkille pysähtyneen bussin muodostama näkemäeste suojatielle sekä bussin takaa tuleville autoille. Riskinä on myös jalankulkijoiden poistuminen bussin editse jäädessään pois bussista.
  4. Valtarin edustan pysäkkiä ei ole syytä poistaa, sillä silloin pysäkkiväli Tornionmäen suunnasta saavuttaessa kasvaisi liian suureksi. Vaihtoehtoisesti pitäisi rakentaa lisäpysäkki esim. Jaakonpuiston kohdalle.
  5. On huomioitava myös Matkakeskukselta jalkaisin saapuvat. Pysäkkiä ei tule sijoittaa liian kauas itään Kouvolankadulla.

Pysäkin paikka on päätetty linjastouudistuksen yhteydessä, kun reitit on suunniteltu.

Muutosehdotuksessa ei ole esitetty sellaisia perusteluita, jotka antaisivat aihetta muuttaa nähtävillä ollutta suunnitelmaa.

Lisätietoja: suunnittelupäällikkö Tapani Vuorentausta, puh. 020 615 7096, tapani.vuorentausta(at)kouvola.fi, joukkoliikennepäällikkö Jukka Järvinen, puh. 020 615 9466, jukka.jarvinen(at)kouvola.fi ja suunnitteluinsinööri Heli Hietsalo, puh 020 615 4807, heli.hietsalo(at)kouvola.fi 

Vs. teknisen johtajan ehdotus:

Tekninen lautakunta päättää

  1. hyväksyä Kouvolankadun linja-autopysäkin katusuunnitelman kävelykatu Manskin kohdalla
  2. antaa muutosehdotuksen tekijälle selostusosassa esitetyn vastauksen
  3. määrätä suunnitelman tulemaan voimaan mahdollisesta muutoksenhausta riippumatta (AKL 202 §)

Teknisen lautakunnan päätös: