Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 02.04.2026/Pykälä 10


Varajäsenen valinta ja nimeäminen Kymenlaakson hyvinvointialueen nuorisovaltuustoon

35/00.02.05.00/2026

 

Nuva 02.04.2026 § 10

   

Valmistelija: Nuorisovaltuuston ohjaaja Viivi Utulahti Kyllästinen, puh. 020 615 7158, viivi.utulahtikyllastinen(at)kouvola.fi

Yhteenveto

Hyvinvointialueesta annetun lain (611/2021) 29 §:n mukaisesti hyvinvointialueen asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on oikeus osallistua ja vaikuttaa hyvinvointialueen toimintaan. Hyvinvointialueesta annetun lain (611/2021) 32 §:n mukaisesti aluehallituksen on asetettava:

- nuorisovaltuusto tai vastaava nuorten vaikuttajaryhmä nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi.

- hyvinvointialueen vanhusneuvosto ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien turvaamiseksi sekä

- hyvinvointialueen vammaisneuvosto vammaisten henkilöidenosallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi.

Hyvinvointialueesta annetun lain (611/2021) 32 §:n mukaisesti vaikuttamistoimielinten jäsenet valitaan hyvinvointialueen kunnissa toimivien vastaavien vaikuttamistoimielinten jäsenistä siten, että kustakin vaikuttamistoimielimestä valitaan vähintään yksi edustaja. Tämän lisäksi vaikuttamistoimielimiin voidaan valita myös muita henkilöitä.

Vaikuttamistoimielinten toiminnan toimintaedellytyksistä huolehtii aluehallitus. Vaikuttamistoimielimille tulee antaa mahdollisuus vaikuttaa hyvinvointialueen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, joilla on tai joilla vaikuttamistoimielin arvioi olevan merkitystä lasten ja nuorten, ikääntyneen väestön tai vammaisten henkilöiden ja heidän tarvitsemiensa palveluiden kannalta, ja vaikuttamistoimielimet tulee ottaa mukaan osallistumisen ja kuulemisen kehittämiseen hyvinvointialueella.

Vaikuttamistoimielinten toimintakausi käynnistyi syksyllä 2025.

Varsinaiset edustajat ja kaksi varajäsentä on valittu järjestäytymiskokouksessa. Valitaan vielä yksi varajäsen ja nimetään varajäsenet varsinaisille edustajille.

Puheenjohtajan ehdotus:

  Valitaan yksi varajäsen ja nimetään varajäsenet varsinaisille edustajille.

Nuorisovaltuuston päätös:

Nuorisovaltuusto valitsi kolmanneksi varaedustajaksi Kymenlaakson hyvinvointialueen nuorisovaltuustoon Roki Niemen.

Nuorisovaltuusto nimesi varaedustajaksi Mena Suwalille Siiri Riikosen, Sinishash Niolle Roki Niemen ja Rene Hannulalle Sisu Peltolan.

  _____________