Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Esityslista 19.03.2026/Asianro 8



Energiavarastojen sijoittumista koskeva ohjeistus

10756/00.01.02.02/2025

 

Tekninen lautakunta 12.11.2025 § 209

 

Valmistelija: kaavoitusinsinööri Olli Ruokonen, puh. 020 615 9235, olli.ruokonen@kouvola.fi

Yhteenveto

Tekniselle lautakunnalle esitetään energiavarastojen sijoittumista koskevan ohjeistuksen hyväksymistä.

Asian valmistelun tausta, päätösvallan perusteet

Kouvolan kaupungin 1.1.2025 voimaan tulleen hallintosäännön 26 §:n mukaisesti tekninen lautakunta vastaa mm. alueidenkäyttölain ja rakentamislain mukaan kunnalle kuuluvista tehtävistä.

Energiavarastojen sijoittumista koskeva ohjeistus

Suomessa energiantuotanto ja –käyttö on murroksessa. Uusiutuvien energialähteiden tuotannon lisääntymisen myötä on muodostunut korostunut tarve sähkön varastoinnille tuotanto- ja kulutushuippuja tasaamaan. Kaupallisten akkukäyttöisten energiavarastojen rakentaminen on lisääntynyt runsaasti. Pääsääntöisesti litium-akkuihin perustuva energiavarasto varaa ja luovuttaa sähköä sähköverkosta.

Vuonna 2025 voimaan tullut uusi rakentamislaki lisää rakentajan vastuita, sillä osa alle 30 k-m² rakennuksista ei vaadi rakentamislupaa. Tyyppiratkaisuna energiavarastoissa on käytetty akuston sijoittamista konttiin, jonka pinta-ala on alle 30 m², mikä ei vaadi rakentamislupaa. Energiavarastojen ominaispiirteiden ja muuttuneen lainsäädännön vuoksi on tarpeen selkiyttää aiheeseen liittyviä toimintamalleja sijoittamisen osalta ja ohjeistaa alan yrityksiä huomioimaan mm. maisemalliset seikat sekä ympäristö- ja turvallisuuskysymykset.

Laadittu ohjeistus ei ole juridisesti velvoittava, mutta siinä annetaan taustatietoja, suosituksia ja ennakkotulkintaa hyviksi suunnittelukäytänteiksi energiavarastoja suunnitteleville toimijoille. Ohjeistus on laadittu kaupungin omana työnä.

Energiavarastojen sijoittumista koskeva ohjeistus on liitteenä.

Lisätietoja: kaavoitusinsinööri Olli Ruokonen, puh. 020 615 9235, olli.ruokonen@kouvola.fi ja kaupunginarkkitehti Anne Kangasniemi-Kuikka, anne.kangasniemi-kuikka@kouvola.fi, puh. 020 615 9138

Teknisen johtajan ehdotus:

Tekninen lautakunta päättää hyväksyä liitteenä olevan energiavarastojen sijoittumista koskevan ohjeistuksen.

Teknisen lautakunnan päätös:

Tekninen lautakunta päätti yksimielisestä palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi.

____________

 

 

 

Tekninen lautakunta 19.03.2026  

   

Valmistelija: kaavoitusinsinööri Olli Ruokonen, puh. 020 615 9235, olli.ruokonen@kouvola.fi

Yhteenveto

Tekniselle lautakunnalle esitetään päivitetyn akkuvarastojen sijoittumista koskevan ohjeistuksen hyväksymistä.

Asian valmistelun tausta, päätösvallan perusteet ja kuntastrategian mukainen peruste valmistelulle

Kouvolan kaupungin 1.1.2025 voimaan tulleen hallintosäännön 26 §:n mukaisesti tekninen lautakunta vastaa mm. alueidenkäyttölain ja rakentamislain mukaan kunnalle kuuluvista tehtävistä.

Akkuvarastojen sijoittumista koskeva ohjeistus

Tekniselle lautakunnalle esitettiin 12.11.2025 § 209 hyväksyttäväksi energiavarastojen sijoittumista koskevaa ohjeistusta. Tekninen lautakunta päätti yksimielisestä palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi, minkä myötä ohjeistukseen on lisätty mm. etäisyyssuosituksia asumiseen ja muihin herkkiin kohteisiin. Energiavarastoilla tarkoitetaan tässä yhteydessä akkukäyttöisiä sähkövarastoja.

Laadittu ohjeistus ei ole juridisesti velvoittava, mutta siinä annetaan taustatietoja, suosituksia ja ennakkotulkintaa hyviksi suunnittelukäytänteiksi akkuvarastoja suunnitteleville toimijoille. Ohjeistus on laadittu kaupungin omana työnä.

Akkuvarastojen sijoittumista koskeva ohjeistus on liitteenä.

Lisätietoja: kaavoitusinsinööri Olli Ruokonen, puh. 020 615 9235, olli.ruokonen@kouvola.fi ja kaupunginarkkitehti Anne Kangasniemi-Kuikka, anne.kangasniemi-kuikka@kouvola.fi, puh. 020 615 9138

Teknisen johtajan ehdotus:

Tekninen lautakunta päättää hyväksyä liitteenä olevan akkuvarastojen sijoittumista koskevan ohjeistuksen.

Teknisen lautakunnan päätös: