RSS-linkki
Kokousasiat:https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 21.04.2026/Pykälä 40
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Oikaisuvaatimus Kasvatus- ja opetuslautakunnan päätökseen 17.2.2026, § 13 koskien Tähteenkadun koulun Carean toimipisteen oppilaiden opetuksen järjestämistä
11010/12.00.00/2025
Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.04.2026 § 40
Valmistelija: kehittämisvastaava Kia Ojanen, puh, 020 615 5442 kia.ojanen(at)kouvola.fi
Yhteenveto
Kasvatus- ja opetuslautakunnan päätöksestä 17.2.2026, § 13, on tehty oikaisuvaatimus. Oikaisuvaatimuksen kohteena olevan päätöksen mukaan Tähteenkadun koulun Carean toimipisteen opetustoiminta siirtyy 1.8.2026 alkaen Tähteenkadun koululle ja nykyisistä vuokratiloista luovutaan.
Oikaisuvaatimuksen tekijänä ja allekirjoittajana on Kouvolan kaupungin vammaisneuvosto. Oikaisuvaatimus on tehty kuntalain 138 §:ssä säädetyn määräajan (14 päivää tiedoksisaannista) sisällä, mutta oikaisuvaatimuksen tekijällä ei ole kuntalain 137§:n 1. momentin mukaista oikaisuvaatimusoikeutta. Oikaisuvaatimuksen ja kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Oikaisuvaatimuksen tekijä ei ole asianosainen eikä kunnan jäsen. Tämän vuoksi oikaisuvaatimus tulee jättää tutkimatta.
Asian valmistelun tausta, päätösvallan perusteet ja kuntastrategian mukainen peruste valmistelulle
Hallintosäännön 23 §:n mukaan lautakunta päättää vastuualueellaan palvelupisteistä ja niiden sijainnista.
Hallintosäännön 5 luvun 24 §:n 1 momentin mukaan kasvatus- ja opetuslautakunta järjestää kasvun ja oppimisen sekä lapsiperheiden tukemiseen liittyvät palvelut ja siinä tarkoituksessa huolehtii mm. varhaiskasvatuslain, perusopetuslain, 18 lukiolain, ammatillisesta koulutuksesta annetun lain, nuorisolain, oppilas- ja opiskelijahuoltolain, oppivelvollisuuslain sekä taiteen perusopetuksesta annetun lain mukaisista kaupungille kuuluvista tehtävistä sekä vastaa muun lautakunnan toimialaan liittyvän lainsäädännön noudattamisesta. Hallintosäännön 5 luvun 24 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää kaupungille edellä mainittujen lakien mukaan kuuluvista asioista.
Kasvatus- ja opetuslautakunnan päätöksestä tehty oikaisuvaatimus
Kasvatus- ja opetuslautakunnan päätöksestä 17.2.2026, § 13, on tehty oikaisuvaatimus. Oikaisuvaatimuksen tekijänä ja allekirjoittajana on Kouvolan kaupungin vammaisneuvosto. Päätöksen mukaan Tähteenkadun koulun Carean toimipisteen opetustoiminta siirtyy 1.8.2026 alkaen Tähteenkadun koululle ja nykyisistä vuokratiloista luovutaan.
Kuntalain 137 §:n 1. momentin mukaan oikaisuvaatimuksen ja kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Kunnan jäseneksi määritellään henkilö, jonka kotikuntalaissa tarkoitettu kotikunta kyseinen kunta on (kunnan asukas), yhteisö, laitos ja säätiö, jonka kotipaikka on kunnassa tai se, joka omistaa tai hallitsee kiinteää omaisuutta kunnassa. Yhteisöjä ovat esimerkiksi seurakunnat, kuntayhtymät, osakeyhtiöt, osuuskunnat ja yhdistykset. Vammaisneuvosto on vaikuttamistoimielin, jonka tehtävät mainitaan kuntalain 28 §:ssä. Kuntalain 137 §:ään ei sisälly sääntelyä, jonka nojalla vaikuttamistoimielin voisi tehdä oikaisuvaatimuksen tai kunnallisvalituksen, vaikka päätös kohdistuisi vaikuttamistoimielimen edustamaan ryhmään. Vammaisneuvo ei siis ole kuntalain 137§ tarkoitettu asianosainen tai kunnan jäsen, koska se ei ole itsenäinen oikeushenkilö. Kuntalain 28 §:ään ei myöskään sisälly mainintaa muutoksenhakuoikeudesta kunnan viranomaisen päätöksiin. Oikaisuvaatimus on oikaisuvaatimusasiakirjan perusteella nimenomaisesti tehty vammaisneuvoston nimissä eikä sitä ole allekirjoittanut kukaan yksittäinen henkilö taikka oikeushenkilö.
Oikaisuvaatimus tulee siten jättää tutkimatta, koska oikaisuvaatimuksen tekijällä ei ole kuntalain nojalla oikaisuvaatimusoikeutta asiassa.
Liitteenä oikaisuvaatimus.
Lisätietoja:opetuspalvelupäällikkö Silja Kavilo, puh. 020 615 9010, silja.kavilo(at)kouvola.fi
Sivistysjohtajan ehdotus:
Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää jättää oikaisuvaatimuksen tutkimatta edellä mainituilla perusteilla.
Kasvatus- ja opetuslautakunnan päätös:
Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.
____________
| Edellinen asia | Seuraava asia |