RSS-linkki
Kokousasiat:https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 21.04.2026/Pykälä 38
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Mansikkamäen koulun ruokalan hankesuunnitelma
5070/10.03.07.00/2023
Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.04.2026 § 38
Valmistelija: vt toimitilajohtaja Anneli Vartiainen, puh. 020 615 7117, anneli.vartiainen(at)kouvola.fi
Yhteenveto
Mansikkamäen koulun ruokalan hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen eteenpäin vieminen toteutusvaiheeseen.
Hallintosäännön 23 §:n mukaan Lautakunta päättää vastuualueellaan investointihankkeiden tarveselvityksistä sekä hanke- ja toteutussuunnitelmista.
Kasvatus- ja opetuslautakunta on käsitellyt Mansikkamäen koulun ruokalan muuttuneet hankkeen lähtötiedot hankesuunnitelman päivitystä varten (tarveselvitys) 17.2.2026 §12.
Asian valmistelun tausta, päätösvallan perusteet
Hallintosäännön mukaan lautakunta vastaa siitä, että palvelut järjestetään asetettujen tavoitteiden, palvelun järjestämistä koskevien periaatteiden ja määrärahojen puitteissa sekä määrittää tarvittavat palvelut ja niiden laatutaso. Lautakunnalla on toimivalta päättää investointihankkeiden tarveselvityksistä sekä hanke- ja toteutussuunnitelmista. (Hallintosääntö 23.1 § 2 ja 3 kohta, 23.2 § 5 kohta)
Kasvatus- ja opetuslautakunta on aiemmin käsitellyt Mansikkamäen koulun ruokala -hanketta ja hyväksynyt hankesuunnitelman (Kasvatus- ja opetuslautakunta 27.09.2023 § 68), jota ei kuitenkaan lähdetty viemään eteenpäin.
Kaupunginvaltuusto on vahvistanut 8.12.2025 talousarvion ja vuosien 2026–2029 taloussuunnitelman, jossa investointisuunnitelmassa on Mansikkamäen koulun ruokala -hankkeelle budjetoitu 2 milj. euroa vuosille 2026–2027.
Kasvatus- ja opetuslautakunta on käsitellyt Mansikkamäen koulun ruokalan muuttuneet hankkeen lähtötiedot hankesuunnitelman päivitystä varten (tarveselvitys) 17.2.2026 §12.
Hankesuunnitelma
Hankesuunnitelma käsittelee Mansikkamäen koulun ruokalalaajennusta. Mansikkamäen koulun ruokailu on tapahtunut koulun valmistumisen jälkeen viereisen keskuskeittiön tiloissa. Uuden keskuskeittiön rakentamisen myötä vanha keskuskeittiön rakennus puretaan ja koulun yhteyteen rakennetaan laajennus, joka mahdollistaa koulun oppilaiden ja henkilökunnan ruokailun sekä ruokailuaikojen ulkopuolella lisätiloja opetus- ja iltakäyttöön. Laajennus sisältää palvelukeittiön ja ruokailutilat mahdollistavat portaittaisen ruokailun noin 570 henkilölle, samanaikaisesti ruokailijoita voi olla noin 190.
Hankkeen suunnittelussa ja toteutuksessa halutaan tukea kestävää kehitystä, Kouvolan kaupungin strategiaa ja ympäristötavoitteita. Hankkeessa tullaan kiinnittämään huomiota energiatehokkuuteen ja ratkaisuihin, jotka vähentävät kasvihuonekaasupäästöjä. Hankkeessa tavoitellaan pitkäikäistä, energiatehokasta ja helposti huollettavaa rakennusta, joka luontevasti liittyy olemassa olevaan koulurakennukseen.
Laajennuksen tilatarpeisiin ja toiminnallisuuden tavoitteisiin perustuvat viitesuunnitelmat on laadittu yhdessä hankesuunnitteluryhmän kanssa. Lähtökohtana on ollut pääasiallisesti ruokalatoiminnan sijoittaminen koulun käyttäjien näkökulmasta optimaalisesti, ruokalan toiminnallisuus sekä tilojen monikäyttöisyyden mahdollisuuksien huomioiminen.
Laajennuksen kokonaiskustannusarvio on 2,0 M € (alv. 0 %).
Alustavan arvion mukaan laajennuksen rakennustyöt käynnistyisivät syksyllä 2026 ja laajennus otettaisiin käyttöön tammikuussa 2028.
Laajennuksen tarve johtuu lähtökohtaisesti keskuskeittiörakennuksen tulevasta purkamisesta. Tämän hankkeen päätökset ja toteutuksen ajankohta seuraavat siten osittain uuden keskuskeittiön toteutukseen liittyviä päätöksiä.
Ennakkovaikutusten arviointi (EVA):
Eva tehty.
Liitteenä hankesuunnitelma liitteineen.
Vt. toimitilajohtaja Anneli Vartiainen ja opetuspalvelupäällikkö Silja Kavilo ovat kokouksessa paikalla asiantuntijana vastaamassa kysymyksiin.
Lisätietoja: vt. toimitilajohtaja Anneli Vartiainen, puh. 020 615 7117, anneli.vartiainen(at)kouvola.fi, opetuspalvelupäällikkö Silja Kavilo, puh. 020 615 9010, silja.kavilo(at)kouvola.fi
Sivistysjohtajan ehdotus:
Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää hyväksyä esityksen mukaisesti Mansikkamäen koulun ruokalan (laajennus) hankesuunnitelman liitteineen.
Kasvatus- ja opetuslautakunnan päätös:
Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.
Kasvatus- ja opetuslautakunta myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden vt. toimitilajohtaja Anneli Vartiaiselle. Hän oli asiantuntijana läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn aikana ja poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.
____________
| Edellinen asia | Seuraava asia |