Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 05.03.2026/Pykälä 52



Teknisen lautakunnan toiminnan ja talouden toteutuminen vuonna 2025

322/02.06.01.03/2026

 

Tekninen lautakunta 05.03.2026 § 52

   

Valmistelija: tekninen johtaja Hannu Tylli 020 615 8570, hannu.tylli(at)kouvola.fi

Yhteenveto

Osana kaupungin tilinpäätöskokonaisuutta toimielimet käsittelevät vastuualueensa toiminnan ja talouden toteutumisen. Talousarvion toteutumisvertailussa tarkastellaan valtuuston talousarviossa asettamien tavoitteiden, määrärahojen ja tuloarvioiden toteutumista.

Teknisen lautakunnan toimintakate (sitova erä), 16,7 milj. euroa, toteutui 0,5 milj. euroa (3,1 %) talousarviota heikommin. Nettoinvestoinnit toteutuivat 0,3 milj. euroa talousarviota pienempinä.

Kaupunginhallitus käsittelee kaupungin tilinpäätöksen vuodelta 2025 maaliskuun loppuun mennessä ja kaupunginvaltuusto hyväksyy tilinpäätöksen 8.6.2026.

Kuntalain ja hallintosäännön mukainen toimivalta

Kunnan tilinpäätöksen laatimisessa noudatetaan kuntalain sekä sovelletaan kirjanpitolain ja -asetuksen säännöksiä (KuntaL 112 §). Kuntalaki on kirjanpitolakiin nähden erityislain asemassa. Lisäksi noudatetaan kirjanpitolautakunnan kuntajaoston yleisohjeita. Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kaupungin tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta sekä toiminnasta (KuntaL 113 §).

Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä tilintarkastuksen jälkeen saatettava se valtuuston käsiteltäväksi. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä. (KuntaL 113.1 §).

Kuntalain 125 §:n mukaan tilivelvollisia ovat toimielinten jäsenet ja asianomaisen toimielimen tehtäväalueen johtavat viranhaltijat. Tilivelvollisuus merkitsee sitä, että toiminta tulee valtuuston arvioitavaksi ja tilivelvolliseen voidaan tilintarkastuskertomuksessa kohdistaa muistutus sekä voidaan olla myöntämättä vastuuvapaus. Tilivelvollinen vastaa toiminnan ja talouden osalta sekä omasta että alaistensa tekemisestä ja siitä mitä jää hoitamatta.

Lautakunnat tuottavat vastuualuettaan koskevat toiminnan ja talouden toteutumistiedot kaupungin tilinpäätökseen. Hallintosäännön (Kv 11.11.2024 § 78) mukaan lautakunnat vastaavat siitä, että palvelut järjestetään asetettujen tavoitteiden, palvelun järjestämistä koskevien periaatteiden ja määrärahojen puitteissa.

Hallintosäännön 59.3 §:n mukaan valtuusto hyväksyy toimielimelle sitovat tehtäväkohtaiset toiminnan ja talouden tavoitteet sekä niiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot. Talousarvion muutokset on esitettävä valtuustolle siten, että valtuusto ehtii käsitellä muutosehdotukset talousarviovuoden aikana (hallintosääntö 63.1 §).

Hallintosäännön 62.1 §:n mukaan valtuusto talousarviosta päättäessään määrittelee, mitkä ovat valtuuston sitovina hyväksymät toiminnan tavoitteet, ja valtuusto antaa talousarvion noudattamista koskevat määräykset, miten talousarvio ja sen perustelut sitovat kunnan viranomaisia. Vuoden 2025 talousarviossa (Kv 2.12.20243 § 86, kohta 2.3.2) käyttötalousosan sitovuustasona on lautakunnan/kaupunginhallituksen toimintakate ja toiminnalliset tavoitteet. Kaupunginhallituksen antamien täytäntöönpano-ohjeiden mukaan talousarviopoikkeamista, joita ei ole talousarviomuutoksina hyväksytty, on annettava selvitys toimintakertomuksessa.

Investointiosan sitovuustaso kaupunginvaltuustoon nähden kaupunginhallituksen osalta on:

  • Elinvoimapalvelut/Aineettomat hyödykkeet
  • Elinvoimapalvelut/Sijoitukset
  • Elinvoimapalvelut/Tilapalvelut

Lisäksi tilapalveluiden investointien osalta kaupunginhallitus päättää rakennusten ja rakennelmien perusparannusinvestointien kohdistumisesta käyttösuunnitelman hyväksymisen yhteydessä sekä tämän tason talousarviomuutoksista.

Investointiosan sitovuustaso kaupunginvaltuustoon nähden teknisen lautakunnan osalta on:

  • Kärkihankkeet/Yritysalueet
  • Kärkihankkeet/Käyrälammen kehittäminen
  • Kärkihankkeet/Urheilupuiston kehittäminen
  • Tekninen lautakunta/Maa- ja vesialueet
  • Tekninen lautakunta/Muut pitkävaikutteiset menot
  • Tekninen lautakunta/Kiinteät rakenteet ja laitteet

 

Talousarvion käyttötalouden toteutuminen (ulkoiset ja sisäiset erät)

Tekninen lautakunta (ilman myyntivoittoja), 1000 e

Alkuperäinen
talousarvio

Talousarvio-
muutokset

Muutettu
talousarvio

Toteuma

Poikkeama

Tot-%

Toimintatulot

39 785

0

39 785

39 028

-757

98,1

Valmistus omaan käyttöön

1 653

0

1 653

696

-957

42,1

Toimintamenot

-58 128

0

-58 128

-56 937

1 191

98,0

Toimintakate

-16 690

0

-16 690

-17 213

-523

103,1

 

Maa-alueiden myynti, 1000 e

Alkuperäinen
talousarvio

Talousarvio-
muutokset

Muutettu
talousarvio

Toteuma

Poikkeama

Tot-%

Toimintatulot

1 100

0

1 100

1 039

-61

94,4

Toimintamenot

0

0

0

-92

-92

***

Toimintakate

1 100

0

1 100

947

-153

86,1

 

Merkittävimmät poikkeamat muutettuun talousarvioon nähden:

Toimintakate ylittyi 0,5 milj. euroa. Toimintatulot alittuivat noin 0,8 milj. euroa muutetun talousarvion 39,8 milj. eurosta. Muihin toimintatuloihin oli arvioitu Valkealan entisen sairaalan purkamisesta saatavia tuloja 1,4 milj. euroa, jotka eivät toteutuneet. Valkealan sairaalan purkaminen siirtyy vuodelle 2026. Ilman Valkealan sairaalan purkuun varattua 1,4 milj. euron määrärahaa toimintatuottojen ylitys olisi 0,6 milj. euroa.

Valmistus omaan käyttöön toteutui noin 1,0 milj. euroa talousarvioon arvioitua pienempänä. Toimintamenot alittuivat 1,2 milj. euroa muutetun talousarvion 58,1 milj. eurosta. Muissa toimintamenoissa oli määrärahavaraus Valkealan entisen sairaalan purkuun, mutta se ei toteutunut. Ilman Valkealan sairaalan purkuun varattua 1,4 milj. euron määrärahaa toimintamenojen ylitys olisi 0,2 milj. euroa. Toimintakulut ylittyivät 0,8 milj. euroa kaupunkisuunnittelun palvelussa. Toimintakulut alittuivat yhdyskuntatekniikassa 0,4 milj. euroa ja viranomaispalveluissa 0,1 milj. euroa.

Investoinnit

Tekninen lautakunta
1000 e

Alkuperäinen
talousarvio

Talousarvio-
muutokset

Muutettu
talousarvio

Toteutuma

Poikkeama

Tot-%

Aineettomat hyödykkeet

-1 070

130

-940

-725

215

77,1

Aineelliset hyödykkeet

-12 470

2 170

-10 300

-9 552

748

92,7

Investointimenot yhteensä

-13 540

2 300

-11 240

-10 277

963

91,4

Investointien luovutustulot

1 000

0

1 000

309

-691

30,9

Investointitulot yhteensä

1 000

0

1 000

309

-691

30,9

Nettoinvestoinnit yhteensä

-12 540

2 300

-10 240

-9 968

272

97,3

 

Talousarviomuutoksena käsiteltiin (Kv 13.10.2025 § 86) Yritysalueiden, Käyrälammen ja Urheilupuiston kehittämisen sekä kiinteiden rakenteiden ja laitteiden määrärahojen vähennys. Lisäksi tekninen lautakunta on 17.9.2025 § 173 hyväksynyt tarkempia projekti-/kohdetason määrärahamuutoksia.

Investointien merkittävimmät poikkeamat muutettuun talousarvioon nähden:

Aineettomat hyödykkeet jäivät 0,2 milj. euroa talousarviota pienemmiksi. VT6 Tykkimäen kohdan melunsuojauksen investointimenot toteutuivat lähes 100 %, mutta Kouvolan Veden laskuttamat hulevesi-investointiosuudet jäivät arvioitua pienemmiksi. Investointien luovutustulot jäivät 0,7 milj. euroa pienemmiksi, koska euroiltaan suuri tonttikauppa siirtyi vuodelle 2026. Kärkihankkeista Käyrälammen kehittämisen ja Yritysalueiden investointimenot toteutuivat talousarviomuutosten jälkeen yli 85 %:sti. Urheilupuiston kehittämisen investointimenot toteutuivat n. 137 % eli n. 0,55 milj. euroa.

Teknisen lautakunnan osalta toiminnan ja talouden toteutuminen vuodelta 2025 on liitteenä.

Lisätietoja: tekninen johtaja Hannu Tylli 020 615 8570, hannu.tylli(at)kouvola.fi ja controller Karoliina Summanen 020 615 4817, karoliina.summanen(at)kouvola.fi

Teknisen johtajan ehdotus:

Tekninen lautakunta päättää hyväksyä osaltaan toiminnan ja talouden toteutumisen vuodelta 2025 liitteen mukaisesti.

Teknisen lautakunnan päätös:

Tekninen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

____________