RSS-linkki
Kokousasiat:https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 19.01.2026/Asianro 6
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Elinvoimapalveluiden käyttösuunnitelma 2026
92/02.02.00/2026
Kaupunginhallitus 19.01.2026
Valmistelija: apulaiskaupunginjohtaja Tuukka Forsell, puh. 020 615 9333, tuukka.forsell(at)kouvola.fi
Yhteenveto
Kaupunginvaltuusto on 8.12.2025 hyväksynyt vuoden 2026 talousarvion ja vuosien 2026–2029 taloussuunnitelman. Kaupunginhallitus on 15.12.2025 antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeet vuodelle 2026. Käyttösuunnitelmassa talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden mukaan kaupunginhallituksen alaisen toiminnan talousarvion käyttötalousosa on jaettu palveluille ja palveluyksiköille määrärahoiksi ja tuloarvioiksi. Lisäksi yksiköille on laadittu sitovia talousarviotavoitteita toteuttavat toimenpiteet vuodelle 2026. Käyttösuunnitelmaan on sisällytetty käyttötalouden lisäksi investointisuunnitelma sekä tilapalveluiden rakennusten ja rakennelmien perusparannusinvestointien jakautuminen kohteittain.
Kuntalain ja hallintosäännön mukainen talousarvion toimivalta
Kuntalain 110 §:n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet.
Hallintosäännön 8 luvun 59 §:n 3 momentin mukaan valtuusto hyväksyy talousarviossa toimielimelle sitovat tehtäväkohtaiset toiminnan ja talouden tavoitteet sekä niiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot.
Hallintosäännön 8 luvun 60 §:n 1 momentin mukaan kaupunginhallitus ja lautakunnat hyväksyvät talousarvioon perustuvan käyttösuunnitelmansa.
Hallintosäännön 8 luvun 62 §:n 1 momentin mukaan valtuusto talousarviosta päättäessään määrittelee, mitkä ovat valtuustoon nähden sitovina hyväksyttävät toiminnan tavoitteet ja antaa talousarvion noudattamista koskevat määräykset, miten talousarvio ja perustelut sitovat kunnan viranomaisia.
Vuoden 2026 talousarviossa ja vuosien 2026–2029 taloussuunnitelmassa (Kv 8.12.2025) talousarvion sitovuus käyttötalousosassa kaupunginvaltuustoon nähden on lautakunnan/toimielimen ulkoinen toimintakate (ilman osakkeiden, rakennusten ja maa-alueiden myyntiä). Osakkeiden, rakennusten ja maa-alueiden myynnit ovat omina sitovina erinä kaupunginhallituksen ja teknisen lautakunnan alaisessa toiminnassa. Lautakunnan/toimielimen tavoitteiden sekä määrärahojen ja tuloarvioiden toteutumisesta vastaa toimialajohtaja.
Investointiosan sitovuustaso kaupunginvaltuustoon nähden kaupunginhallituksen osalta on:
- Elinvoimapalvelut/Aineettomat hyödykkeet
- Elinvoimapalvelut/Sijoitukset
- Elinvoimapalvelut/Tilapalvelut
Lisäksi tilapalveluiden investointien osalta kaupunginhallitus päättää rakennusten ja rakennelmien perusparannusinvestointien kohdistumisesta käyttösuunnitelman hyväksymisen yhteydessä sekä tämän tason talousarviomuutoksista.
Elinvoimapalveluiden käyttösuunnitelma vuodelle 2026
Talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden (Kh 15.12.2025) mukaan kaupunginhallitus ja lautakunnat hyväksyvät osaltaan budjettirahoitteisten tehtävien käyttösuunnitelmat. Käyttösuunnitelmiin tulee sisällyttää käyttötalouden lisäksi investointisuunnitelma. Lautakunnat toimittavat käyttösuunnitelmat hyväksymisen jälkeen tiedoksi kaupunginhallitukselle.
Käyttösuunnitelmalla tarkoitetaan tehtävän käyttötalousosan jakamista osatehtäville osatavoitteiksi, osamäärärahoiksi ja osatuloarvioiksi. Käyttösuunnitelman hyväksyy toimielin, joka on tulosvastuussa tavoitteiden toteutumisesta ja joka on tilivelvollinen tehtävän taloudesta.
Investointisuunnitelmalla tarkoitetaan toimielimen toimivaltaan kuuluvan investointiosan jakamista eri projekteille ja kohteille. Investointisuunnitelman hyväksyminen on tarpeen silloin, kun valtuusto siirtää toimivallan toimielimelle osoittamansa investointimäärärahan jakamisesta projekteille ja kohteille. Budjettirahoitteisen tehtävän käyttö- ja investointisuunnitelmat laaditaan pääsääntöisesti vain talousarviovuodeksi.
Käyttösuunnitelmat on laadittava ja ao. toimielimien hyväksyttävä tammikuun 31. päivään mennessä.
Elinvoimapalveluiden kaupunginhallituksen alainen toiminta muodostuu kolmesta palvelusta: konsernipalvelut, elinvoima- ja työllisyyspalvelut sekä tilapalvelut. Käyttösuunnitelma laaditaan palveluyksikkötasolla muiden paitsi tilapalveluiden osalta. Alla olevassa taulukossa esitetään elinvoimapalveluiden käyttötalousosa palveluittain.
Palvelu, ulkoinen, 1000 € | Toimintatulot | Valmistus omaan käyttöön | Toimintamenot | Toimintakate |
Konsernipalvelut | 1 140 | 0 | -14 583 | -13 443 |
Elinvoima- ja työllisyyspalvelut | 1 604 | 0 | -26 377 | -24 773 |
Tilapalvelut | 8 195 | 690 | -23 386 | -14 501 |
Yhteensä ilman myyntejä | 10 939 | 690 | -64 346 | -52 717 |
Osakkeiden myynti | 40 | 0 | 0 | 40 |
Rakennusten myynti | 500 | 0 | 0 | 500 |
Yhteensä | 11 479 | 690 | -64 346 | -52 177 |
Alla olevassa taulukossa on esitetty elinvoimapalveluiden investointien kokonaissummat sitovuustason mukaisesti.
Elinvoimapalveluiden investoinnit € | Investointimenot | Investointitulot | Netto |
Aineettomat hyödykkeet | 500 000 |
| 500 000 |
Sijoitukset | 3 420 000 |
| 3 420 000 |
Tilapalvelut | 50 885 000 | 750 000 | 50 135 000 |
Yhteensä | 54 805 000 | 750 000 | 54 055 000 |
Talousarviossa on esitetty tilapalveluiden investoinnit projekteittain. Käyttösuunnitelmassa hyväksytään tilapalveluiden rakennusten ja rakennelmien perusparannusinvestointien jakautuminen kohteittain, yhteensä 2,4 milj. euroa.
Liitteenä on Elinvoimapalvelujen kaupunginhallituksen alaisen toiminnan käyttösuunnitelma 2026, joka sisältää tilapalveluiden rakennusten ja rakennelmien perusparannusinvestoinnit.
Toimitilajohtaja Katja Ahola on kokouksessa paikalla asiantuntijana vastaamassa kysymyksiin.
Lisätietoja: apulaiskaupunginjohtaja Tuukka Forsell, puh. 020 615 9333, tuukka.forsell(at)kouvola.fi ja controller Anna Forsman-Vestman, puh. 020 615 5212, anna.forsman-vestman(at)kouvola.fi
Kaupunginjohtajan ehdotus:
Kaupunginhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan
- elinvoimapalveluiden kaupunginhallituksen alaisen toiminnan vuoden 2026 talousarvion käyttösuunnitelman sekä sen sisältämän tilapalveluiden rakennusten ja rakennelmien perusparannusinvestoinnit
Kaupunginhallituksen päätös:
| Edellinen asia | Seuraava asia | |