RSS-linkki
Kokousasiat:https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 19.01.2026/Asianro 13
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Nuorisovaltuuston asettaminen toimikaudelle 2026-2027
11254/00.00.01.02/2025
Kaupunginhallitus 19.01.2026
Valmistelija: hallintojohtaja Saara Rahkonen-Rannikko, puh. 020 615 9066, saara.rahkonen-rannikko(at)kouvola.fi
Yhteenveto
Kuntalain 26 §:n mukaan nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava nuorisovaltuusto tai vastaava nuorten vaikuttajaryhmä (nuorisovaltuusto) ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä.
Kouvolan kaupunginhallituksen 29.9.2025 § 228 hyväksymän ja 28.10.2025 voimaan astuneen nuorisovaltuuston toimintasäännön mukaan nuorisovaltuuston toimikausi on kaksi vuotta. Kausi alkaa, kun kaupunginhallitus asettaa nuorisovaltuuston ja päättyy, kun uusi nuorisovaltuusto on asetettu.
Nuorisovaltuuston toimintaa ohjaavat kaupungin asiantuntijat ovat valmistelleet toimintasäännön mukaisesti esityksen nuorisovaltuuston kokoonpanoksi seuraavalle kaksivuotiskaudelle.
Kaupunginhallitukselle esitetään, että se päätöksellään asettaa nuorisovaltuuston nuorisopalveluiden esityksen mukaisesti, jolloin samalla nuorisovaltuuston edellinen kausi päättyy ja uusi kaksivuotiskausi voi alkaa suunnitellusti.
Asian valmistelun tausta
Kuntalain 26 §:n mukaan nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava nuorisovaltuusto tai vastaava nuorten vaikuttajaryhmä (nuorisovaltuusto) ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä. Nuorisovaltuusto voi olla useamman kunnan yhteinen.
Nuorisovaltuustolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä kunnan asukkaiden hyvinvointiin, terveyteen, opiskeluun, elinympäristöön, asumiseen tai liikkumiseen sekä muissakin asioissa, joiden nuorisovaltuusto arvioi olevan lasten ja nuorten kannalta merkittäviä. Nuorisovaltuusto tulee ottaa mukaan lasten ja nuorten osallistumisen ja kuulemisen kehittämiseen kunnassa.
Hallintosäännön 13 §:n mukaan kunnassa on nuorisovaltuusto, vanhusneuvosto ja vammaisneuvosto, joiden kokoonpanosta, asettamisesta ja toimintaedellytyksistä päättää kaupunginhallitus.
Kouvolan kaupunginhallituksen 29.9.2025 § 228 hyväksymän ja 28.10.2025 voimaan astuneen nuorisovaltuuston toimintasäännön mukaan nuorisovaltuuston toimikausi on kaksi vuotta. Kausi alkaa, kun kaupunginhallitus asettaa nuorisovaltuuston ja päättyy, kun uusi nuorisovaltuusto on asetettu.
Toimintasäännön mukaan nuorisovaltuustoon kuuluu enintään 26 jäsentä sekä varajäseniä, jotka valitaan toimintasäännössä määrätyllä tavalla. Kaupungissa toimivien yläkoulujen ja lukioiden oppilas- tai opiskelijakunnilla on oikeus nimetä jäseniä nuorisovaltuustoon toimintasäännön kohdassa 3 ilmoitettujen paikkamäärien mukaisesti. Jokaisen koulun ja oppilaitoksen oppilas- ja opiskelijakunnan hallitukset päättävät valintaprosessin toimintatavasta. Lisäksi valitaan viisi jäsentä, jotka täyttävät toimintasäännön kohdassa 3.1 mainitut kelpoisuusvaatimukset. Nämä viisi jäsentä valitaan jäsenhakemuksen perusteella ja valinnan tekee nuorisovaltuuston ohjaaja. Kaupunginhallitus asettaa nuorisovaltuuston toimintasäännössä määrättyä valintatapaa noudattaen.
Puheenjohtaja valitaan kahdeksi vuodeksi nuorisovaltuuston järjestäytymiskokouksessa.
Nuorisopalveluiden lausunto ja nimeämisesitys
Nuorisovaltuuston toimintaa koordinoivat asiantuntijat ovat esittäneet, että kaupunginhallitus nimeää nuorisovaltuuston jäseniksi seuraavat henkilöt.
Ehdotus nuorisovaltuuston varsinaisiksi jäseniksi:
Aino Pekala
Sisu Peltola
Amalia Sarkkinen
Rene Hannula
Sinishash Nio
Aada Vainonen
Mena Suwal
Tuure Sarilampi
Siiri Ojala
Atte Pekkanen
Maksim Nemchenok
Luukas Viitalo
Julius Töttö
Roki Niemi
Vilho Spies
Siiri Riikonen
Helmi Nippula
Xara Sharp
Niilo Marttinen
Tessa Purho
Siiri Riikonen
Akseli Järvinen
Ehdotus nuorisovaltuuston varajäseniksi:
Veera Sorsa
Heikki Rantanen
Säde Alastalo
Aatu Puustinen
Jemina Ilmonen
Leo Karhutaival
Oheismateriaalina nuorisovaltuuston voimassa oleva toimintasääntö.
Lisätietoja: hallintojohtaja Saara Rahkonen-Rannikko, puh. 020 615 9066, saara.rahkonen-rannikko(at)kouvola.fi
Kaupunginjohtajan ehdotus:
Kaupunginhallitus päättää asettaa nuorisovaltuuston vuosille 2026-2027 edellä selostusosassa esitetyn ehdotuksen mukaisesti ja nimetä nuorisovaltuuston varsinaiset ja varajäsenet seuraavasti:
Varsinaiset jäsenet:
Aino Pekala
Sisu Peltola
Amalia Sarkkinen
Rene Hannula
Sinishash Nio
Aada Vainonen
Mena Suwal
Tuure Sarilampi
Siiri Ojala
Atte Pekkanen
Maksim Nemchenok
Luukas Viitalo
Julius Töttö
Roki Niemi
Vilho Spies
Siiri Riikonen
Helmi Nippula
Xara Sharp
Niilo Marttinen
Tessa Purho
Siiri Riikonen
Akseli Järvinen
varajäsenet:
Veera Sorsa
Heikki Rantanen
Säde Alastalo
Aatu Puustinen
Jemina Ilmonen
Leo Karhutaival.
Kaupunginhallituksen päätös:
| Edellinen asia | Seuraava asia | |