Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Liikunta- ja kulttuurilautakunta
Esityslista 09.12.2025/Asianro 3



Kouvolan pääkirjasto - peruskorjauksen hankesuunnitelma

9531/10.03.07.02/2025

 

Liikunta- ja kulttuurilautakunta 09.12.2025  

   

Valmistelija: rakennuttajapäällikkö Minna Kortesmaa, puh. 020 615 9134, minna.kortesmaa(at)kouviola.fi

Yhteenveto:

Tarkoituksena Kouvolan pääkirjaston peruskorjauksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen eteenpäin vieminen. Uuteen kirjastoon tulee kirjaston lisäksi uusia toimijoita; nuorisopalvelu Nupatalolta ja yhteisötilat Porukkatalolta. Hankesuunnittelun hyväksynnän jälkeen suunnittelu ja sisäpuolinen purku syksyllä 2026, kilpailuttaminen ja rakentaminen vuosina 2027-2028 ja uuden kirjaston avaaminen 2028 syksyllä.

Hallintosäännön 23 §:n mukaan Lautakunta päättää vastuualueellaan investointihankkeiden tarveselvityksistä sekä hanke- ja toteutussuunnitelmista.

Liikunta- ja kulttuurilautakunta hyväksyi Kouvolan kirjaston hankesuunnitelman suuntaviivat 15.4.2025 § 34 ja Kasvatus- ja opetuslautakunta 24.4.2025 § 33.

Pääkirjaston peruskorjauksen hankesuunnitelma liitteineen on liitteenä.

Asian valmistelun tausta: Kouvolan kirjastolla on keskeinen sijainti Kouvolan keskustan kulttuurikorttelissa. Arkkitehti Juhani Kivikosken suunnittelema vuonna 1971 rakennettu ja suunniteltu 1960-luvun kirjastotoiminnan lähtökohdista. Nykyaikaisen kirjaston tarpeet ja toiminnallisuus ei toteudu yli 50-vuotiaassa kirjastorakennuksessa.  Pääkirjastorakennus on suojeltu rakennus, sr-kaavamerkinnällä hyväksytyssä asemakaavassa.

Pääkirjastosta on tehty kaksi erillistä hankeselvitystä vuosien 2018-2021 aikana. Tilamuutosten tarve on esitetty kirjastopalveluiden toimesta edellisen hankesuunnitelman yhteydessä, joka on toteutettu Arkkitehtitoimisto Ala Oy:n toimesta 14.8.2018. Hankesuunnitelmaa ei viety eteenpäin. Rune&Berg Design on tehnyt 2021 konseptikuvauksen pääkirjaston tilasta ja suuntaviivoista. Muutosta ei ole viety eteenpäin.

Nykyinen kirjastorakennus on tiensä päässä paitsi teknisesti myös taloteknisesti, myös toiminnallisilta ominaisuuksiltaan. Kouvolan pääkirjastosta on tehty laaja kuntoselvitys 21.5.2018 / Sitowise Oy:n toimesta seitsemän vuotta sitten ja tuon tutkimuksen yhteydessä on suositeltu tehtävän laajalti erilaisia kunnostus- ja korjaustoimia. Syyskuussa 2025 vesikatolle tehtiin kuntotarkastus sekä esteettömyyskartoitus valmistui marraskuussa 2025. Peruskorjaustoimenpiteiden yhteydessä on kustannustehokasta tehdä muutokset tiloihin ja rakentaa uusille käyttäjille tilat kirjastoon.

Kaupunginvaltuuston 13.12.2021 vahvistaman Talousarvio 2022 & taloussuunnitelma 2022-2025 investointien 10-vuotissuunnitelmassa on varattu Kouvolan pääkirjaston peruskorjaukseen (peruskorjaus + laajennus) 15,8 M€. Investointisumma on kirjattu vuosille 2026-2029.  Kaupunginvaltuuston 12.12.2022 vahvistaman Talousarvio 2023 & taloussuunnitelma 2023-2026 investointien 10-vuotissuunnitelmassa on varattu Pääkirjaston peruskorjaukseen 13,30 M€ vuosille 2024-2026. Kaupunginvaltuuston 13.11.2023 vahvistaman Talousarvio 2022 & taloussuunnitelma 2022-2025 investointien 10-vuotissuunnitelmassa on varattu Pääkirjaston peruskorjaukseen 10,7 M€, summaa on nostettu 12 M€, joka on voimassa olevan investointien 10-vuotissuunnitelmassa.

Muut toimijat kirjastoon: Vanhentuneiden ja vajaakäyttöisten tilojen korjaamisen yhteydessä vapautuu kirjastolta tiloja muuhun käyttöön. Pääkirjastoon siirtyy muita toimijoita kuten nuorisopalvelu (Nupatalo) sekä yhteisötilat Porukkatalosta.

Nuorisopalveluiden (Nupa-talo) osalta vuokrasopimus on toistaiseksi voimassa, ellei sitä irtisanota 31.12.2027 mennessä päättymään 31.12.2028. Vuokrasopimuksen irtisanomisaika on 12 kuukautta.  Nupatalossa sijaitseva Ohjaamo (työllistämispalvelu) ei siirry kirjastoon eikä työpaja toiminnot. Nupatalon etäisyys on kirjastoon alle 200 m.

Yhteisötiloille tarvitaan omaa rauhallista kokoontumistilaa sekä he voivat hyödyntää muuta kirjaston palveluita ja toimintaa. Yhteisötilat ovat tällä hetkellä Porukkatalossa vuokratiloissa, jossa he voivat olla kunnes uusi pääkirjasto on valmistunut.

Aikataulu: Hankesuunnittelun hyväksynnän jälkeen alkaa kohteen suunnittelu, joka alkaa tammikuussa 2026 ja jatkuu aina kirjaston sisäpuolisen purun jälkeen. Kirjaston siirtyminen väistötiloihin ennen sisäpuolista purkua. Kirjaston sisäpuolinen purku, rakenteiden kuntotarkastus ja keilaus ja suunnittelu pääsääntöisesti elokuusta 2026 alkaen. Urakoitsijakilpailutus ja -valinnat alkuvuonna 2027 ja rakentaminen 2027-2028. Ennen uuden kirjaston käyttöönottoa on uuden kirjaston kalustaminen ja muutot. Vuonna 2028 syksyllä kirjasto olisi käytettävissä.

Kustannus: Kustannusarvio alustavien luonnosten perusteella peruskorjaukselle ja uudistamiselle on tehnyt Insinööritoimisto Metsärinne Oy 24.11.2025, jonka perusteella kirjaston peruskorjaus ja uudistaminen maksaa arviolta 11,08 M€ (alv 0 %), jonka lisäksi kirjaston sisäpuoliselle purulle on arvioitu kustannuksia n. 0,9 M€. Kalustamisessa pyritään käyttämään vanhaja kalusteita, uudiskalustamiseen on varattu 400 000 €. Lisäksi kirjaston väistötilan kustannukset tulee huomioida. Kustannusarvio käyttötalouslaskelmineen on liitteenä.

 Vaikutusten ennakkoarviointi (EVA):

EVAUS on tehty käyttäjien toimesta 25.3.2025 ja täydennetty 20.11.2025.  Hankkeen toteutuksen ennakkovaikutusten arviointi on liitteenä.

Päätösvallan perusteet: Hallintosäännön 23 §:n mukaan Lautakunta päättää vastuualueellaan investointihankkeiden tarveselvityksistä sekä hanke- ja toteutussuunnitelmista. Hankesuunnitelma esitetään Liikunta- ja kulttuurilautakunnalle sekä Kasvatus- ja opetuslautakunnalle.

Rakennuttajapäällikkö Minna Kortesmaa on kokouksessa paikalla asiantuntijana vastaamassa kysymyksiin.

Lisätietoja: rakennuttajapäällikkö Minna Kortesmaa, puh. 020 615 9134, minna.kortesmaa(at)kouvola.fi, toimitilajohtaja Katja Ahola, puh. 020 615 9013, katja.e.ahola(at)kouvola.fi, sivistysjohtaja Veikko Niemi, puh. 020 615 7727, veikko.niemi(at)kouvola.fi, kirjastopalvelujohtaja Marko Niskapohja, puh. 020 615 7843, marko.niskapohja(at)kouvola.fi

Sivistysjohtajan ehdotus:

Liikunta- ja kulttuurilautakunta päättää hyväksyä Kouvolan pääkirjaston peruskorjauksen ja uudistamisen hankesuunnitelman liitteineen.

Liikunta- ja kulttuurilautakunnan päätös: