Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Esityslista 10.12.2025/Asianro 4


Liite2 Asetettavat velvoitteet_Tela10122025

Velvoitteiden asettaminen, kadulla ja yleisillä alueilla tehtävien töiden loppuunsaattaminen, GlobalConnect Oy

11020/10.03.00.07/2025

 

Tekninen lautakunta 10.12.2025  

   

Valmistelija: kunnossapitoinsinööri Sami Kinnunen, puh. 020 615 7680, sami.kinnunen(at)kouvola.fi

Yhteenveto

GlobalConnect Oy haki Sarkola-Vahteronmäki-Kankaronmäki-Ojaniitty - alueelle 19 kaivuulupaa vuonna 2024. Tehtyjen katselmusten ja suoritettujen laadunvarmistustoimenpiteiden perusteella kaikkien lupien osalta viimeistelyt ovat puutteelliset ja kaapeleiden asennuksessa on havaittu laajalti alisyvyyksiä.

Asian valmistelun tausta, päätösvallan perusteet

Lain kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta 14a §:n mukaan työstä vastaavan on tehtävä työstä kadulla ja yleisellä alueella ilmoitus kunnalle.  Kunta voi antaa ilmoituksen johdosta työn suorittamisesta määräyksiä, jotka ovat tarpeen työstä mahdollisesti liikenteen sujuvuudelle, turvallisuudelle ja esteettömyydelle, kadulla ja yleisellä alueella sijaitseville johdoille ja laitteille sekä kadun ja yleisen alueen rakenteille aiheutuvan haitan ja vahingon vähentämiseksi.

Lain kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta 16 §:n mukaan, jos joku ryhtyy toimiin tämän lain tai sen nojalla annettujen määräysten vastaisesti taikka lyö laimin tässä laissa säädetyn tai sen nojalla annettuun määräykseen perustuvan velvollisuuden, kunnan valvontaviranomainen voi velvoittaa hänet täyttämään velvollisuutensa sakon uhalla tai uhalla, että kunta tekee tekemättä jätetyn työn hänen kustannuksellaan.

Kaupungin hallintosäännön 26 § mukaan tekninen lautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä tarkoituksessa huolehtii kadun ja eräiden yleis-ten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta annetun lain mukaan kun-nalle kuuluvista tehtävistä lukuun ottamatta muille toimielimille säädet-tyjä tai määrättyjä tehtäviä.

Asian tausta

Kouvolan kaupunki on myöntänyt vuonna 2024 GlobalConnect Oy:lle yhteensä 19 kaivuulupaa Sarkola-Vahteronmäki-Kankaronmäki-Ojaniitty -alueelle.

Alueilla on syyskuussa 2025 tehty koekuoppia alisyvyyksien selvittämiseksi, koska kesällä 2025 alueella kaivuutyöt aloittaneelta toiselta urakoitsijalta oli saatu lukuisia ilmoituksia GlobalConnectin kuitujen alisyvyyksistä. Kaupunki on käynyt useamman kerran itse toteamassa paikan päällä ilmoituksen paikkansa pitävyyden.

GlobalConnect Oy:n kanssa pidettiin palaveri 16.9.2025, jossa käytiin luvittain läpi vaaditut korjaustoimenpiteet alisyvyyksien johdosta. Alueista kolmen osalta asennussyvyydet hyväksyttiin kokonaisuudessaan, neljän alueen osalla oli vähäisiä korjaustöitä ja 12 alueen osalta löytyi laajasti korjattavaa. Samassa yhteydessä saatettiin yhtiön tietoon, että alueilla ei ole suoritettu viimeistelyjä viheralueilla ja asfaltoinnit ovat suurelta osin paikkaamatta. Korjattavaa löytyi siis 19 kaivuluvasta.

GlobalConnect on toimenpiteinään projektien loppuun saattamiseksi nimennyt uuden yhteyshenkilön (-----------------), joka on 6.10.2025 lähettämässään sähköpostissa ilmoittanut projektien olevan valmiit 31.10.2025 mennessä.

Projekteja ei ole saatettu loppuun ilmoitettuun määräaikaan mennessä. Alisyvyyksien korjaustyöt ja viheralueiden ennallistamiset on kaikilta osin tekemättä. Asfaltoinnit on pääosin paikattu ilmoitettuun päivämäärään mennessä.

Kunnossa- ja puhtaanapitolain 16 §:n mukaisesti, jos joku ryhtyy toimiin tämän lain tai sen nojalla annettujen määräysten vastaisesti taikka lyö laimin tässä laissa säädetyn tai sen nojalla annettuun määräykseen perustuvan velvollisuuden, kunnan valvontaviranomainen voi velvoittaa hänet täyttämään velvollisuutensa sakon uhalla tai uhalla, että kunta tekee tekemättä jätetyn työn hänen kustannuksellaan. Uhkasakkolain 14 §:n mukaisesti teettämisuhka asetetaan määräämällä päävelvoite noudatettavaksi uhalla, että tekemättä jätetty työ tehdään laiminlyöjän kustannuksella.

Kouvolan kaupunki joutuu siten velvoittamaan yhtiön tekemään tekemättömät työt uhalla, että tekemättä jätetyt työt tehdään laiminlyöjän kustannuksella. Luvat, joita velvoitteet koskevat, on lueteltu liitteessä. Samassa liitteessä on kerrottu myös, mitä velvoitteita niille asetetaan.

GlobalConnect Oy on sovitusti hakenut kaikille alueille uudet kaivuuluvat viimeistely- ja korjaustöitä varten. Lupien voimassaolo on kirjattu 30.6.2026 asti.

Pääurakoitsijana kaikkien lupien osalta on toiminut WDVida. Kouvolan kaupunki on 3.11.2025 kunnossapitoinsinöörin lähettämällä sähköpostilla ilmoittanut luvanhakijalle, ettei WDVida voi toimia näiden alueiden korjaustoimenpiteiden suorittajana eikä urakoitsijana muuallakaan Kouvolan kaupungin alueella.

GlobalConnect Oy:llä on ollut tiedossa koko ajan, että alueen ennallistamiset on tekemättä. Samaten heillä on syyskuusta asti ollut tiedossa, miltä osin havaittuja alisyvyyksiä joudutaan uudelleen rakentamaan.

Tähän päivään mennessä alueella on ainoastaan paikattu asfaltointeja eikä muiden puutteiden korjaamiseksi ole tehty mitään toimenpiteitä.

Tämän vuoksi katsotaan tarpeelliseksi asettaa kunnossapitolain 16 §:n mukainen teettämisuhka, jotta luvanhakija suorittaisi kaikki vaaditut toimenpiteet lupien voimassaolo aikana.

Hallintopakkomenettelyn mukaisesti luvanhakijalle on lähetetty kuulemiskirje 12.11.2025. Luvanhakijalle annettiin vastausaikaa 2.12.2025 asti. Luvanhakija ei antanut vastinetta. Kuulemiskirje liitteenä.

Lisätietoja: kunnossapitoinsinööri Sami Kinnunen, puh. 020 615 7680, sami.kinnunen(at)kouvola.fi

Vs. teknisen johtajan ehdotus:

Tekninen lautakunta päättää asettaa GlobalConnect Oy:lle (y-tunnus 2069299-9) liitteessä mainitut velvoitteet siinä mainituille kaivuuluville kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta annetun lain ja sen nojalla annettujen kaupungin määräysten laiminlyönnistä sillä uhalla, että tekemättä jätetty työ tehdään laiminlyöjän kustannuksella:

Tekninen lautakunta päättää tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa ja se on nähtävillä yleisessä tietoverkossa 11.12.2025 lukien.

Teknisen lautakunnan päätös: