RSS-linkki
Kokousasiat:https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Esityslista 10.12.2025/Asianro 19
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Kylien ja vapaa-ajanasukkaiden neuvottelukunnan asettaminen valtuustokaudelle 2025–2029
11163/00.02.04/2025
Tekninen lautakunta 10.12.2025
Valmistelija: maaseutupalvelujen päällikkö Minna Anttila, puh. 020 615 7826, minna.anttila(at)kouvola.fi
Yhteenveto
Esitetään kaupunginhallitukselle kylien ja vapaa-ajanasukkaiden neuvottelukunnan asettamista valtuustokaudelle 2025–2029 ja neuvottelukunnan toimintasäännön hyväksymistä sekä kolmen (3) kaupungin edustajan ja varaedustajan valitsemista neuvottelukuntaan.
Kylien ja vapaa-ajanasukkaiden kuntalain 22 §:n mukainen osallisuutta ja vaikuttamista tukeva toiminta on osoittautunut tarpeelliseksi jo aiemmilla valtuustokausilla, kun kylien neuvottelukunta ja vapaa-ajanasukastoimikunta ovat toimineet erillisinä.
Kylien neuvottelukunta on edistänyt tiedonkulkua ja yhteistyötä kaupungin toimialojen ja kylien välillä ja lisännyt kylien keskinäistä verkostoitumista ja yhteistoimintaa. Kylät ovat olleet edustajiensa kautta aktiivisesti mukana toiminnassa.
Vapaa-ajanasukastoimikunnan toiminta on edistänyt vapaa-ajanasukkaiden tiedonkulkua ja yhteistyötä kaupungin toimialojen, paikallisten toimijoiden, yritysten ja asukkaiden välillä, mikä on lisännyt vapaa-ajanasukkaiden vaikuttamismahdollisuuksia ja vahvistanut yhteisöllisyyttä.
Kylien ja vapaa-ajanasukkaiden osallisuutta ja vaikuttamista tukevan toiminnan kehittämiseksi ja tehostamiseksi on nyt esitetty yhteistä toimielintä.
Asian valmistelun tausta ja päätösvallan perusteet ja kuntastrategian mukainen peruste valmistelulle
Kuntalain 22 §:n mukaan kunnan asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on oikeus osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan. Valtuuston on pidettävä huolta monipuolisista ja vaikuttavista osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksista ja menetelmistä. Laissa lueteltuihin edistämisen keinoihin kuuluvat esimerkiksi keskustelu- ja kuulemistilaisuudet, kuntalaisraadit, yhteistyö palvelujen käyttäjien kanssa palvelujen suunnittelussa ja kehittämisessä sekä mielipiteiden selvittäminen ja asukkaiden, järjestöjen ja muiden yhteisöjen oma-aloitteisen aktiivisuuden tukeminen.
Kouvolan kaupungin kylien neuvottelukunta ja vapaa-ajanasukastoimikunta ovat toimineet vuodesta 2009 alkaen, ja ne on asetettu valtuustokausittain. Sekä kylien että vapaa-ajanasukkaiden osallisuutta ja vaikuttamista tukevaa toimintaa halutaan jatkaa myös valtuustokaudella 2025–2029.
Toimielinten jatkoa valmisteltaessa on saatu ohjausta selvittää toimielinten yhdistämisen mahdollisuutta ja toiminnan kehittämistä. Tekninen lautakunta kokouksessa 3.9.2025, §:t 150 ja 151 (asiat poistettiin esityslistalta), ohjasi tarkastelemaan vaihtoehtona uudenlaista toimintatapaa kylien ja vapaa-ajanasukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien järjestämiseksi.
Osallisuutta ja vaikuttamista tukevan toiminnan järjestämiselle on peruste kaupungin strategiassa 2025–2029 – Tavoite: hyvinvointia asukkaille. Muun muassa aktiivinen ja osallistava ympäristö ja kyläyhteisöt, aktiivinen vapaa-aika sekä asukkaiden mukana olo päätöksenteossa ja palveluiden kehittämisessä kuuluvat tavoitteen alle.
Kaupunginvaltuuston 13.11.2023 hyväksymässä Maaseutupoliittisissa linjauksissa 2023–2027 kyläyhteisöt kuvataan maaseudun voimavarana, ja vapaa-ajanasukkaat nähdään elinvoimaisten maaseutualueiden tukena ja todetaan, että kaupungin houkuttelevuutta on parannettava ja vapaa-ajanasukkaiden tarpeita ja toiveita huomioitava.
Kouvolan kaupungin hallintosäännön 26 §:n mukaan tekninen lautakunta huolehtii maaseudun ja vapaa-ajan asutuksen kansalaisosallistumisen järjestämisestä.
Toiminta kaudella 2021–2025 ja perustelut toiminnan jatkamiselle
Kylien neuvottelukunta
Useimmilla Kouvolan kylillä on kyläyhdistys, joista suurin osa (n. 50) oli nimennyt edustajansa kylien neuvottelukuntaan ja oli mukana neuvottelukunnan toiminnassa päättyneellä toimikaudella.
Kylien neuvottelukunnalla on ollut toimintaohje, jonka mukaan sen tehtävänä on edistää tiedonkulkua ja yhteistyötä kaupungin toimialojen ja kylien välillä ja lisätä kylien keskinäistä verkostoitumista ja yhteistoimintaa.
Kylien neuvottelukuntaan on kuulunut kylien sisäisen päätöksenteon tuloksena valitut edustajat kaupungin kylistä sekä 3 kaupunginhallituksen nimeämää edustajaa. Myös Kymenlaakson kylät ry:llä ja Pohjois-Kymen Kasvu ry:llä on ollut oma edustajansa kokouksissa. Neuvottelukuntaan valituille kylien edustajille on maksettu kokouksista matkakorvaukset, mutta ei kokouspalkkiota eikä muiden kustannusten korvauksia.
Kylien neuvottelukunnan toimintaohje kaudella 2021–2025 on oheismateriaalina.
Kylien neuvottelukunnan 7.4.2025 pidetyssä kokouksessa laadittiin lausunto neuvottelukunnan tarpeellisuudesta. Lausunto on oheismateriaalissa Lausunnot Kylien neuvottelukunnan ja vapaa-ajanasukastoimikunnan toiminnan jatkamisesta.
Vapaa-ajanasukastoimikunta
Kouvolassa on noin 7 300 vapaa-ajan asuntoa ja noin 11 000 vapaa-ajanasukasta. Vapaa-ajanasukkaat nostavat kaupungin väkimäärää ja elävöittävät kyliä sekä käyttävät paikallisia palveluita. Vapaa-ajanasukkaat ovat olleet mukana osallisuutta ja vaikuttamista tukevassa toiminnassa mm. vapaa-ajanasukastoimikunnan kautta.
Vapaa-ajanasukastoimikunnalla on ollut toimintaohje, jonka mukaan sen tehtävänä on lisätä yhteistyötä ja tiedonvaihtoa kaupungin organisaation, paikallisten toimijoiden ja vapaa-ajanasukkaiden välillä.
Vapaa-ajanasukastoimikuntaan on kuulunut 9 Kouvolan vapaa-ajan asukkaat ry:n ehdottamaa ja alueittain nimettyä vapaa-ajanasukkaiden edustajaa sekä 3 kaupunginhallituksen nimeämää edustajaa. Myös Jaalan kesäneuvostolla, Valkeala-klubilla ja Kouvolan vapaa-ajan asukkaat ry:llä on ollut oma edustajansa kokouksissa. Kokouspalkkiot ja matkakorvaukset on maksettu kaupungin hallintosäännön mukaisesti. Matkakorvaukset on suoritettu kaupungin sisäisistä matkoista.
Vapaa-ajanasukastoimikunnan toimintaohje kaudella 2021–2025 on oheismateriaalina.
Vapaa-ajanasukastoimikunta ehdotti 28.3.2025 pidetyssä kokouksessaan toimintaa jatkettavaksi myös seuraavalla valtuustokaudella 2025–2029 ja totesi toiminnan olevan tärkeää. Lausunto on oheismateriaalissa Lausunnot Kylien neuvottelukunnan ja vapaa-ajanasukastoimikunnan toiminnan jatkamisesta.
Kylille ja vapaa-ajanasukkaille järjestettävän osallistumisen ja vaikuttamisen toimintatavan yhdistäminen
Kylien ja vapaa-ajanasukkaiden osallistumisen ja vaikuttamisen kanavana ovat aikaisemmin toimineet erilliset toimielimet. Toiminnan jatkamista on valmisteltu huomioiden edellisen kauden toimielimien lausunnot toiminnan tarpeellisuudesta sekä saatu ohjaus toiminnan kehittämisestä ja tehostamisesta.
Erillisten toimielinten ja yhteisen toimielimen toimintatapavaihtoehdoista ja kustannuksista on laadittu vertailu. Lisäksi on selvitetty verrokkikaupunkien tapoja järjestää kylien ja vapaa-ajanasukkaiden vaikuttamistoimintaa.
Valmistelun edetessä on päädytty esittämään yhteistä toimielintä, kylien ja vapaa-ajanasukkaiden neuvottelukuntaa. Sen puitteissa voidaan uudistaa osallisuutta ja vaikuttamista tukevaa toimintaa ja kehittää ja tehostaa toimintatapoja.
Kylien ja vapaa-ajanasukkaiden neuvottelukunnalle on laadittu toimintasääntö. Toimintasääntö on liitteenä.
Vertailulaskelma kokouspalkkioista ja matkakorvauksista on oheismateriaalina.
Taulukko kylien ja vapaa-ajanasukkaiden osallistamisen toimintatapa- ja kustannusvaihtoehdoista on oheismateriaalina.
Taulukko verrokkikaupunkien vertailu kylien ja vapaa-ajanasukkaiden vaikuttamistoiminnasta on oheismateriaalina.
Lisätietoja: maaseutupalvelujen päällikkö Minna Anttila, puh. 020 615 7826, minna.anttila(at)kouvola.fi, maaseutuasiamies Henna Pekala, puh. 020 615 8669, henna.pekala(at)kouvola.fi, maaseutuasiamies Katriina Pirhonen, puh. 020 615 4506, katriina.pirhonen(at)kouvola.fi
Teknisen johtajan ehdotus:
Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus päättää
- asettaa kylien ja vapaa-ajanasukkaiden neuvottelukunnan edellä esitetyn mukaisesti valtuustokaudelle 2025–2029,
- hyväksyä liitteenä olevan kylien ja vapaa-ajanasukkaiden neuvottelukunnan toimintasäännön ja
- valita kylien ja vapaa-ajanasukkaiden neuvottelukuntaan kolme (3) kaupungin edustajaa ja heille henkilökohtaiset varahenkilöt.
Teknisen lautakunnan päätös:
| Edellinen asia | Seuraava asia | |