Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 23.09.2025/Pykälä 52


Kouvolan kaupungin hyvinvointikertomuksen vuosiraportti 2025

9662/00.01.02.01/2025

 

Tarkastuslautakunta 23.09.2025 § 52

   

Valmistelija: Arviointipäällikkö Vesa Huuskonen, puh. 020 615 5965, vesa.huuskonen(at)kouvola.fi

Yhteenveto

Kouvolan kaupunginhallitus on kokouksessaan 5.5.2025 § 111 käsitellyt hyvinvointikertomuksen vuosiraporttia 2025. Kaupunginvaltuusto on sen hyväksynyt 19.5.2025 § 33.

Hyvinvointikertomus 2025 kuvaa väestön hyvinvoinnin tilaa vuodelta 2024. Tähän kertomukseen on valittu teemoiksi;

  • HYTE-kerroin - hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kerroin on kannustin, joka vaikuttaa kuntien saamaan valtionosuuteen. Se perustuu kuntien tekemään hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyöhön.
  • Hyvinvointikysely – vuosittain toteutettava Kouvolan kaupungin laatima kysely, jossa hyvinvoinnin lisäksi on vaihtuva vuositeema. Kysely on toteutettu vuodesta 2018.
  • MOVE-mittaukset - perusopetuksen 5. ja 8. vuosiluokkien oppilaille tarkoitettu fyysisen toimintakyvyn valtakunnallinen tiedonkeruu- ja palautejärjestelmä. Mittaukset toteutetaan vuosittain osana koulun liikuntakasvatusta elo-syyskuun aikana.

Näistä kaikista on päivitetyt indikaattoriarvot vuodelta 2024.

Kertomuksen käsittely sen laaja-alaisuuden ja myös taloudellisten kannusteiden osalta on niin merkittävä, että käsittely tarkastuslautakunnassa ml. sisällyttäminen arviointikertomukseen on perusteltua. Kokouksessa kertomusta esittelee hyvinvointipäällikkö Sanna-Riitta Junnonen.

Asian valmistelun tausta, päätösvallan perusteet

Lain sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä 6 §:n mukaan Kunnassa on raportoitava kuntalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä, niihin vaikuttavista tekijöistä sekä toteutetuista toimenpiteistä valtuustolle vuosittain. Lisäksi kunnassa on valmisteltava valtuustolle valtuustokausittain hyvinvointikertomus ja -suunnitelma edellä mainituista asioista.

Kouvolan kaupungin laaja hyvinvointikertomus ja -suunnitelma 2021–2025 hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa 15.11.2021 § 130. Kunnan on toimitettava hyvinvointikertomus ja -suunnitelma hyvinvointialueelle ja julkaistava se julkisessa tietoverkossa.

Kouvolan laajassa hyvinvointikertomuksessa 2021–2025 tavoitteeksi oli asetettu;

  • Terveellisten elintapojen ja kulttuurisen hyvinvoinnin edistäminen
  • Osallisuuden vahvistaminen
  • Työllisyyden parantaminen
  • Arjen turvallisuus

Lisäksi siinä oli korostettu maakunnallisen yhteistyön merkitystä. Vuosittaisessa raportoinnissa on huomioitu edellä mainitut tavoitteet ja avattu indikaattorien muodossa tavoitteiden toteutumista.

Oheismateriaalina Hyvinvointikertomuksen vuosiraportti 2025

Lisätietoja: hyvinvointipäällikkö Sanna-Riitta Junnonen, puh. 020 615 7429, sanna-riitta.junnonen(at)kouvola.fi

Arviointipäällikön ehdotus:

Tarkastuslautakunta merkitsee kuulemisen tiedoksi.

Tarkastuslautakunnan päätös:

Tarkastuslautakunta merkitsi esityksen tiedoksi.

Tarkastuslautakunta myönsi hyvinvointipäällikkö Sanna-Riitta Junnoselle läsnäolo- ja puheoikeuden. Hän oli läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana.

Jäsen Pekka Korpivaara poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana.

Asian käsittelyn jälkeen kokouksessa pidettiin kokoustauko klo 19.17-19.27.

____________