RSS-linkki
Kokousasiat:https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 27.10.2025/Asianro 4
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Päätös koskien otto-oikeuden käyttämistä työllisyysjohtajan viranhaltijapäätökseen (19.9.2025 § 6) CAI Works Oy tekoälypilotin hankinta työllisyys- ja yrityspalveluille
10595/02.08.00/2025
Kaupunginhallitus 27.10.2025
Valmistelija: kaupunginjuristi Elina Amnell-Holzhäuser, puh. 020 615 7649, elina.amnell(at)kouvola.fi
Yhteenveto ja päätösvallan perusteet
Työllisuusjohtaja päätti 19.9.2025, § 6, hankkia tekoälypilotin CAI Works Oy:ltä kaupungin työllisyys- ja yrityspalveluiden käyttöön. Kaupunginhallitus päätti 29.9.2025, § 238, käyttää otto-oikeutta kyseiseen päätökseen.
Kuntalain 92 §:ssä säädetään muun ohella, että kunnanhallitus voi ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on kuntalain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen. Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa, jossa 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä. Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita; yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita; 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat.
Kaupunginhallituksen käsitellessä asiaa sillä on sama toimivalta kuin alemmalla viranomaisella on ollut ja se on velvollinen tekemään asiassa päätöksen. Käsiteltäväksi otetussa asiassa voidaan tehdä uusi päätös, aiemmin tehty päätös voidaan pysyttää, kumota tai muuttaa taikka asia voidaan palauttaa päätöksen tehneen viranomaisen käsiteltäväksi.
Kaupunginhallitus on oikaisuvaatimuksen tekemiselle säädetyn ajan kuluessa päättänyt otto-oikeuden käyttämisestä sen alaisen viranomaisen päätökseen ja asia voidaan siten kuntalain 92 §:n nojalla käsitellä ja päättää kaupunginhallituksen toimesta.
Alla esitetyin perustein esitetään, että työllisyysjohtajan viranhaltijapäätös kumotaan, ja työllisyys- ja yrityspalveluiden käyttöön tulevan tekoälytyökalun hankintaa koskevan kilpailutuksen valmistelu aloitetaan viivytyksettä. Siten hankinnan kilpailutuksen valmistelua jatketaan eri hankintamenettelyvaihtoehtojen soveltuvuus, hankintakriteerit sekä kokonaishankinnan näkökulmat paremmin huomioiden ja tuodaan asia Kouvolan kaupungin merkittävien hankintojen menettelytavan mukaisesti kaupunginhallitukselle tiedoksi valmistelun edetessä. Työllisyysjohtajan viranhaltijapäätös esitetään siten kumottavaksi ja kilpailutus on tarpeen valmistella nyt kyseessä olevan hankintatarpeen erityispiirteet huomioiden uudelleen.
Työllisyysjohtajan viranhaltijapäätöksen taustat
Kouvolan kaupungin työllisyys- ja yrityspalvelut oli valmistellut tekoälyyn perustuvaa pilottihankintaa, jonka tavoitteena oli kehittää ja testata tekoälyä hyödyntävä palveluprosessi työllisyys- ja yrityspalveluiden käyttöön. Varsinaisen hankinnan oli tarkoitus käsittää tekoälytyökalu. Palvelun toimittajaksi valittiin viranhaltijapäätöksellä CAI Works Oy, jonka tarjoama ratkaisu sisälsi tekoälytyökalun kehittämisen kaupungin tarpeisiin sekä yhteistyössä kaupungin henkilöstön kanssa suunnitellun toimintaprosessin. Pilotin tavoitteena oli tuottaa tehokas ja tasalaatuinen palvelu, joka yhdistäisi viranomaisen lakisääteiset hallinnolliset tehtävät, kuten työllistymissuunnitelmien laatimisen, sekä asiakkaan työnhaun tukemisen lisäarvopalveluilla.
Markkinakartoitus suoritettiin selvittämällä alalla toimivia toimijoita, toimijoiden kyvykkyyttä, palveluiden soveltuvuutta kaupungin tarpeisiin sekä teknologian erityispiirteitä. Kartoituksen perusteella arvioitiin, että CAI Works Oy:n palvelu olisi vastannut parhaiten kaupungin tarpeita sen erityisen teknologia- ja substanssiosaamisen johdosta. Pilotin avulla kaupungilla arvioitiin olevan mahdollisuus testata palvelua ennen pysyvän ratkaisun kilpailuttamista ja sen käyttöönottoa. CAI Works Oy oli antanut tarjouksen pilotin tuottamisesta yhteishintaan 29 999 euroa (alv 0), jolloin hankinta olisi voitu toteuttaa kaupungin hankintaohjeen mukaisesti suorahankintana. Pilotin aikana suunniteltiin arvioitavan palvelun hyödyllisyys ja vaikuttavuus, ja tämän pohjalta suunniteltiin tehtävän päätös ratkaisun pysyvästä käyttöönotosta kilpailuttamisen jälkeen.
Tekoälyratkaisun tarve ja kehittämisen tausta
Kouvolan kaupungin työllisyys- ja yrityspalveluissa on tunnistettu tarve digitaalisten ja tekoälyyn perustuvien palveluiden kehittämiselle. Tämä tarve on kirjattu yksikön keskeisiin tavoitteisiin, sillä tekoälyratkaisujen avulla voidaan merkittävästi parantaa palveluiden tuottavuutta ja laatua. Paine tehostaa toimintaa on kasvanut TE-palveluiden järjestämisvastuun siirryttyä valtiolta kunnille ja palveluiden kokonaisbudjetin pienennyttyä tässä yhteydessä valtion ajasta 20 %:lla. Lisäksi Kouvolan kaupungin talouden tasapainotusohjelman mukaisesti työllisyys- ja yrityspalveluiden budjettiin kohdistuu noin 400 000 euron leikkaus vuodelle 2026. Tekoälyratkaisun kehittäminen on nähty tärkeäksi keinoksi vastata näihin haasteisiin. Keskusteluja digitaalisten ja tekoälypohjaisten ratkaisujen tarpeista on käyty kaupungin sisällä ja ulkopuolisten toimijoiden kanssa jo alkuvuodesta 2025 alkaen.
Tekoälyä hyödyntävällä palveluprosessilla arvioidaan voitavan tehostaa ja lisätä tasalaatuisuutta työllisyys- ja yrityspalveluiden henkilöasiakaspalveluita merkittävällä tavalla. Tekoälyn hyödyntämisellä voidaan yhdistää viranomaisen lakisääteisiä hallinnollisia tehtäviä asiakkaiden työhakua tukevaan ja palvelevaan prosessiin merkittävää lisähyötyä tuottavalla tavalla. Tekoälyä hyödyntämällä voitaisiin esimerkiksi:
- Automatisoida työllisyyssuunnitelmien laatimista: tekoäly auttaa luomaan tasalaatuisia ja yksilöllisiä työllistymissuunnitelmapohjia.
- Tuottaa osaamiseen perustuvia työpaikkaehdotuksia: asiakkaalle tarjotaan tekoälyn avulla suosituksia avoimista työpaikoista, jotka vastaavat hänen osaamistaan.
- Tuottaa osaamiseen perustuvia palveluehdotuksia: tekoäly pystyy suosittelemaan asiakkaalle kaupungin työllisyys- ja yrityspalveluiden palvelutarjonnasta asiakkaan tilanteeseen parhaiten sopivia palveluita.
- Laatia viikoittainen työnhakusuunnitelma: Asiakkaan työnhakua tuetaan konkreettisilla toimenpide-ehdotuksilla.
Tekoälytyökalun kilpailuttaminen
Kaupungin työllisyys- ja yrityspalveluiden tavoitteena on sen toimintaprosesseja tukevan ja tehostavan sekä asiakkaiden työhakua palvelevan tekoälytyökalun kehittäminen ja sen käyttöönottaminen.
Työllisyysjohtajan viranhaltijapäätökseen perustuvan hankinnan tarkoituksena ei ole ollut sitoa kaupunki pysyvästi CAI Works Oy:n ratkaisuun. Tarkoituksena oli pilotin jälkeen kilpailuttaa tekoälytyökalun käyttöönottaminen.
Edellä selostusosassa esitetyin perustein esitetään, että työllisyysjohtajan viranhaltijapäätös kumotaan, ja työllisyys- ja yrityspalveluiden käyttöön tulevan tekoälytyökalun hankintaa koskevan kilpailutuksen valmistelu aloitetaan viivytyksettä uudelleen. Siten hankinnan kilpailutuksen valmistelua jatketaan eri hankintamenettelyvaihtoehtojen soveltuvuus, hankintakriteerit sekä kokonaishankinnan näkökulmat paremmin huomioiden ja tuodaan asia Kouvolan kaupungin merkittävien hankintojen menettelytavan mukaisesti kaupunginhallitukselle tiedoksi valmistelun edetessä.
Jotta hankintamenettelyssä varmistetaan sen julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain mukainen tasapuolisuus ja syrjimättömyys, on perusteltua kilpailuttaa sekä tekoälytyökalun kehittäminen että sen käyttöönotto samanaikaisesti. Tällä varmistetaan se, ettei yksittäinen tarjoaja saa muihin nähden etua mahdollisen pysyvän ratkaisun kilpailutuksessa.
Kilpailutus on tarpeen valmistella nyt kyseessä olevan hankintatarpeen erityispiirteet huomioiden. Hankintamenettelynä kyseeseen saattaa tulla julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain mukaisen useimmin käytetyn avoimen menettelyn sijasta muukin hankintamenettely, kuten esimerkiksi neuvottelumenettely tai innovaatiokumppanuus. Soveltuvin hankintamenettely arvioidaan valmistelun aikana yhteistyössä kaupungin hankintapalveluiden kanssa.
Työllisyysjohtajan viranhaltijapäätös esitetään kumottavaksi. Samalla kilpailutus on kuitenkin tarpeen valmistella kyseessä olevan hankintatarpeen erityispiirteet huomioiden uudelleen edellä kuvatusti.
Asiantuntijana kokouksessa paikalla vastaamassa kysymyksiin on työllisyysjohtaja Sami-Pekka Kalliokoski.
Lisätiedot: apulaiskaupunginjohtaja Tuukka Forsell, puh. 020 615 9333, tuukka.forsell(at)kouvola.fi; työllisyysjohtaja Sami-Pekka Kalliokoski, puh. 020 615 7631, sami-pekka.kalliokoski(at)kouvola.fi; kaupunginjuristi Elina Amnell-Holzhäuser, puh. 020 615 7649, elina.amnell(at)kouvola.fi
Kaupunginjohtajan ehdotus
Kaupunginhallitus päättää
- kumota työllisyysjohtajan viranhaltijapäätöksen 19.9.2025, § 6 ja
- merkitä tiedoksi, että työllisyys- ja yrityspalveluiden käyttöön tulevan tekoälytyökalun hankintaa koskevan kilpailutuksen valmistelu aloitetaan julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain sekä kaupungin oman hankintaohjeen mukaisesti. Lisäksi asia tuodaan merkittävien hankintojen menettelytavan mukaisesti kaupunginhallitukselle käsiteltäväksi valmistelun edetessä.
Kaupunginhallituksen päätös:
| Edellinen asia | Seuraava asia | |