RSS-linkki
Kokousasiat:https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.09.2025/Pykälä 218
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Ilmoitusasiat sekä kuntalain 92 §:n mukaista ottomenettelyä varten saapuneet pöytäkirjat ja päätökset
Kaupunginhallitus 15.09.2025 § 218
Saapuneet kirjeet
1.9.2025: Kymenlaakson liiton toiminta- ja talousraportti 1.1.-30.6.2025
1.9.2025 Toni Vainikan jättämä valtuustoaloite wc-tilojen rakentamisesta Kouvolan torille ohjataan valmisteluun tekniikka ja ympäristö -toimialle yhdyskuntatekniikan palveluun.
1.9.2025 Ilkka Sarpolan jättämä valtuustoaloite Kuusankosken uimahallin säilyttämisestä ohjataan valmisteluun sivistyksen toimialle liikuntapalveluun.
8.9.2025: Itä-Suomen hallinto-oikeuden päätös 8.9.2025 kunnallisvalitukseen, perusopetuksen lehtorin virkasuhteen purkaminen koeajalla
Pöytäkirjat
- kaupunginhallituksen elinvoima- ja työllisyysjaosto 19.8.2025
- kasvatus- ja opetuslautakunta 19.8.2025
- liikunta- ja kulttuurilautakunta 26.8.2025
- tekninen lautakunta 3.9.2025
Toimielimien pöytäkirjat 18.8.2025-8.9.2025 ovat katsottavissa kaupungin verkkosivuilla osoitteessa: www.kouvola.fi/kouvolankaupunki/paatoksenteko/esityslistat-ja-poytakirjat/
Viranhaltijapäätökset
Apulaiskaupunginjohtajan päätökset:
27.8.2025: Päätän vastaanottaa lahjoittajalta 500 euroa kaupunginhallituksen perintö-, testamentti- ja lahjoitusrahastoon kansanoopperan tukemiseen.
Elinvoimapalveluiden toimialajohtajan päätökset:
27.8.2025: Päätän, että kansainväliset palvelut siirretään hyvinvointipalveluista työllisyys- ja yrityspalveluihin 1.9.2025 alkaen.
Tämä päätös korvaa elinvoimapalveluiden toimialajohtajan viranhaltijapäätöksen 18.8.2025 § 10.
Kansainvälisten palveluiden siirto tukee kaupungin strategista tavoitetta vahvistaa elinvoimaa ja työllisyyttä. Työllisyysnäkökulma korostuu entistä enemmän kotoutumisprosessin aikana, mikä nopeuttaa asiakkaiden polkua kohti työelämää. Synergia kansainvälisten palveluiden ja yrityspalveluiden välillä mahdollistaa tehokkaamman työvoiman rekrytoinnin ja kansainvälisten osaajien pitovoiman. Toimintamalliuudistuksessa huomioidaan vahva toimialarajat ylittävä yhteistyö sekä yhteistyö verkostojen kanssa. Tämä varmistaa, että osallisuuden ja yhdenvertaisuuden näkökulmat säilyvät osana palvelukokonaisuutta. Lisäksi uuden toimintamallin myötä kansainvälisten palveluiden ja työllisyyden kansainvälisten asiakkaiden prosesseja voidaan tehostaa ja yhdenmukaistaa.
Tällä päätöksellä luodaan kaupungin kansainvälisille palveluille uusi malli, jonka kärkenä ovat elinvoima ja työllisyys.
4.9.2025: Hyväksyn elinvoimapalvelujen laskujen hyväksyjät 1.9.2025 alkaen liitteen mukaisesti.
Toimialajohtajalla, talousjohtajalla ja hallintojohtajalla on oikeus hyväksyä toimialan kaikkien kustannuspaikkojen menot sekä muut tositteet ja palvelujohtajilla oman palvelunsa menot ja muut tositteet.
Henkilöstöjohtajalla on yleishyväksyntäoikeus hyväksyä toimialan henkilöstökustannuksiin liittyvät menot ja muut tositteet.
Henkilöstöjohtajan päätökset:
26.8.2025: Uimaopetuksen henkilöstö siirretään sivistyksen toimialalle liikuntapalvelujen liikkumaan aktivoinnin yksikköön 1.9.2025 alkaen.
29.8.2025: Nuorisopalvelujen työvalmentajan tehtävänimike muutetaan 1.9.2025 alkaen erityisnuorisotyöntekijäksi.
29.8.2025: Peruskoulun erityisluokanopettajan (virkanro: 11397) virkanimikkeeksi muutetaan 1.9.2025 alkaen sairaalaopetuksen konsultoiva erityisopettaja, erityisen tuen koordinaattorin (virkanro: 11490) virkanimikkeeksi oppimisen tuen koordinaattori ja varhaiskasvatuksen erityisen tuen asiantuntijan (virkanro: 11745) virkanimikkeeksi varhaiskasvatuksen tuen asiantuntija.
Kaupunginhallituksen puheenjohtajan päätökset:
2.9.2025: Hyväksyn, että kaupunginjohtaja Marita Toikka osallistuu Varsovan turvallisuuskonferenssiin 29.-30.9.2025.
Talousjohtajan päätökset:
26.8.2025: Myönnetään pohjakassa Ikä on vain numero -tapahtumaan liittyvien konserttien ajaksi.
27.8.2025: Päätän hankkia Targetor Oy:lta Targetor Pro -ratkaisun talousarvioprosessin tueksi 15-20 käyttäjän lisenssillä sekä option Microsoft Azureen perustuvasta Single Sign-On -ratkaisusta.
11.9.2025: Päätän nostaa 18 miljoonan euron kuntatodistuslainan Nordea Bank Oyj:ltä ajalle 15.9.–31.10.2025 (46 päivää). Lainan korko on 2,05 %.
Tilavuokrausasiantuntijan päätökset:
22.8.2025: Päätän vuokrata selostusosassa mainituin ehdoin Pohjois-Kymen musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:lle osoitteessa Kymenlaaksonkatu 1, Kuusankoski (Kuusankoskitalo) sijaitsevan liikehuoneistojen tilat 228,6 m2, 1.10.2025 alkaen toistaiseksi voimassaolevana. Vuokra on 2.286 €/kk (alv 0 %). Vuokra sidotaan elinkustannusindeksiin.
Vuokrasopimus on osittain salassa pidettävä lain asiakirjojen julkisuudesta 24 §:n mukaisesti.
29.8.2025: Päätän vuokrata selostusosassa mainituin ehdoin Koti- ja hoivapalvelut Hyvinvointia Kotiin Oy:lle osoitteessa Sairaalankuja 6, Sairaalamäki (Sairaalakoulu) sijaitsevan liikehuoneistojen tilat 195 m2, ajalle 1.10.2025-30.9.2027. Vuokra on 1.799,03 €/kk (alv 0 %). Vuokraan lisätään kulloinkin voimassa oleva arvonlisävero. Vuokra sidotaan elinkustannusindeksiin.
Vuokrasopimus on osittain salassa pidettävä lain asiakirjojen julkisuudesta 24 §:n mukaisesti.
3.9.2025: Päätän vuokrata selostusosassa mainituin ehdoin vuokrasopimusmuutoksella Kouvolan seurakuntayhtymälle osoitteessa Sippolantie 15, Sippola (Koulu Sippola) sijaitsevan liikehuoneiston tilat 57,4 m2, 1.8.2025 alkaen toistaiseksi voimassaolevana. Vuokra on 917,25 €/kk (alv 0 %). Vuokraan lisätään kulloinkin voimassa oleva arvonlisävero. Vuokra sidotaan elinkustannusindeksiin.
Vuokrasopimus on osittain salassa pidettävä lain asiakirjojen julkisuudesta 24 §:n mukaisesti.
4.9.2025: Päätän vuokrata selostusosassa mainituin ehdoin vuokrasopimusmuutoksella Pohjois-Kymen musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:lle osoitteessa Varuskuntakatu 11, Kouvola (Kouvola-talo) sijaitsevan tilan 61,1 m2, 1.8.2025 alkaen toistaiseksi voimassaolevana. Vuokra on 1.049,70 €/kk (alv 0 %). Vuokra sidotaan elinkustannusindeksiin.
Vuokrasopimus on osittain salassa pidettävä lain asiakirjojen julkisuudesta 24 §:n mukaisesti.
5.9.2025: Päätän vuokrata selostusosassa mainituin ehdoin vuokrasopimusmuutoksella Kymen Tuelle osoitteessa Keskuskaari 1 B, Jaala (Terveysasema Jaala) sijaitsevan liikehuoneiston tilat 131,4 m2, 1.8.2025 alkaen toistaiseksi voimassaolevana. Vuokra on 1.875,74 €/kk (alv 0 %). Vuokraan lisätään kulloinkin voimassa oleva arvonlisävero. Vuokra sidotaan elinkustannusindeksiin.
Vuokrasopimus on osittain salassa pidettävä lain asiakirjojen julkisuudesta 24 §:n mukaisesti.
8.9.2025: Päätän vuokrata selostusosassa mainituin ehdoin vuokrasopimusmuutoksella Kymen Tuelle osoitteessa Keskuskaari 1 B, Jaala (Terveysasema Jaala) sijaitsevan liikehuoneiston tilat 131,4 m2, 1.8.2025 alkaen toistaiseksi voimassaolevana. Vuokra on 1.875,74 €/kk (alv 0 %). Vuokraan lisätään kulloinkin voimassa oleva arvonlisävero. Vuokra sidotaan elinkustannusindeksiin.
Kouvolan kaupungilla on sote- ja pelakiinteistöjen yhtiöittämisen valmistelu käynnissä. Terveysasema Jaala on osa tätä sote-rakennuskokonaisuutta, joten vuokrasopimus tullaan yhtiöittämisselvityksen jälkeen joko siirtämään ehtoineen uudelle omistajalle tai päättämään.
Vuokrasopimus on osittain salassa pidettävä lain asiakirjojen julkisuudesta 24 §:n mukaisesti.
Tämä päätös kumoaa aiemman tilavuokrausasiantuntijan viranhaltijapäätöksen 5.9.2025 § 13.
Rakennuttajapäällikkö, tilapalvelut päätökset:
22.8.2025: Päätän valita Keltakankaan koulun purku-urakoitsijaksi Nikla Tek Oy:n hintaan 79 850 eur (alv. 0%).
4.9.2025: Päätän ostaa suorahankintana oikeudenkäyntiasiamiespalveluita PTCServices Oy:ltä koskien markkinaoikeusprosessia, itseoikaisuasia ja uudelleen kilpailutuksen avustamisessa sekä laatuvertailun ja hankintapäätöksen tarkastusta.
Toimitilajohtajan päätökset:
28.8.2025: Päätän valita Monitoimiareenan rakennuttamisen hankinta- ja sopimusasiantuntijaksi selostusosan mukaisesti Rakennuttajatoimisto HTJ Oy hintaan 24 995 eur (alv. 0%).
Työllisyysjohtajan päätökset:
27.8.2025: Valitsen Tiina Pönnin määräaikaiseen projektipäällikön tehtävään ajalle 9.8.2025-31.8.2028.
1. varasijalle valitsen Tony Tavin.
Valitulla on 6 kuukauden koeaika. Työyksikkö palvelussuhteen alussa on työllisyys- ja yrityspalvelut.
Tehtäväkohtainen palkka on ------- euroa/kk hinnoittelutunnus on 01ASI040, vaativuustaso on I.
Palvelusaikaan perustuvan lisän vahvistaa toimivaltainen viranomainen.
27.8.2025: Valitsen Marjatta Laaksosen määräaikaiseen projektityöntekijän tehtävään ajalle 1.9.2025-31.8.2028.
1.varasijalle valitsen Jari-Pekka Gummeruksen.
Valitulla on 6 kuukauden koeaika.
Työyksikkö palvelussuhteen alussa on työllisyys- ja yrityspalvelut.
Tehtäväkohtainen palkka on ------- euroa/kk hinnoittelutunnus on 01ASI040, vaativuustaso on III.
Palvelusaikaan perustuvan lisän vahvistaa toimivaltainen viranomainen.
9.9.2025: Työvoimapalveluasiantuntija Laura Rytinki siirretään viranhaltijalain 24 §:n 1 momentin perusteella 1.10.2025 alkaen palvelupäällikön (virkanumero: 11750) virkasuhteeseen.
Tehtäväkohtainen palkka on -------- euroa kuukaudessa (1.9.2025 palkkataso, ei sisällä lokakuun yleiskorotuksia).
Lisätietoja: hallintojohtaja Saara Rahkonen-Rannikko, puh. 020 615 9066, saara.rahkonen-rannikko(at)kouvola.fi
Kaupunginjohtajan ehdotus:
Kaupunginhallitus päättää
- merkitä edellä mainitut asiakirjat tiedoksi ja
- toteaa ettei edellä lueteltuihin pöytäkirjoihin sisältyvissä päätöksissä tarkoitettuja asioita ole aihetta ottaa kaupunginhallituksen käsiteltäviksi ja
- tyytyy muiden viranomaisten päätöksiin.
Kaupunginhallituksen päätös:
Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
____________
| Edellinen asia | Seuraava asia |