RSS-linkki
Kokousasiat:https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kasvatus- ja opetuslautakunta
Esityslista 16.09.2025/Asianro 3
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Napan toimipisteen opetustoiminnan siirto Korian koulun Korian toimipisteeseen 1.8.2026 alkaen
10570/12.00.00/2025
Kasvatus- ja opetuslautakunta 16.09.2025
Valmistelija: vt. opetuspalvelupäällikkö Maija Saksa, puh. 020 615 8429, maija.saksa(at)kouvola.fi
Yhteenveto
Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 12.11.2018 § 138 päättänyt perusopetuksen kehittämisestä valtuustokaudella 2017–2021, minkä pohjalta hyväksyttiin 11.11.2019 §121 varsinainen perusopetuksen palveluverkon toteuttamisohjelma. Kasvatuksen ja opetuksen palveluverkkoa tulee tiivistää suhteessa vähenevään lapsimäärään. Esitetty päätösehdotus Napan toimipisteen lakkautuksesta on perusteltu alueen vähenevän lapsimäärän vuoksi. Palveluverkon tiivistäminen on osa talousarvioita. Talousarvio noudattaa Kouvolan kaupungin suunnitelmallista talouden linjaa, jolla saavutetaan tasapainoinen talous ja kerrytetään ylijäämää pitemmällä aikavälillä.
Asian valmistelun tausta, päätösvallan perusteet ja kuntastrategian mukainen peruste valmistelulle
Hallintosäännön 23 §:n mukaan lautakunta päättää vastuualueellaan palvelupisteistä ja niiden sijainnista.
Hallintosäännön 5 luvun 24 §:n 1 momentin mukaan kasvatus ja opetus lautakunta järjestää kasvun ja oppimisen sekä lapsiperheiden tukemiseen liittyvät palvelut ja siinä tarkoituksessa huolehtii mm. varhaiskasvatuslain, perusopetuslain, 18 lukiolain, ammatillisesta koulutuksesta annetun lain, nuorisolain, oppilas- ja opiskelijahuoltolain, oppivelvollisuuslain sekä taiteen perusopetuksesta annetun lain mukaisista kaupungille kuuluvista tehtävistä sekä vastaa muun lautakunnan toimialaan liittyvän lainsäädännön noudattamisesta. Hallintosäännön 5 luvun 24 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää kaupungille edellä mainittujen lakien mukaan kuuluvista asioista.
Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 12.11.2018 § 138 päättänyt perusopetuksen kehittämisestä valtuustokaudella 2017–2021, minkä pohjalta hyväksyttiin 11.11.2019 §121 varsinainen perusopetuksen palveluverkon toteuttamisohjelma.
Kaupunkistrategian mukaisesti kasvatuksen ja opetuksen tavoitteena on tulevaisuuden taitoja luovat päiväkodit ja koulut. Kasvatuksen ja opetuksen palveluverkkoa tulee kuitenkin tiivistää suhteessa vähenevään lapsimäärään. Palveluverkon tiivistäminen on osa talousarvioita. Talousarvio noudattaa Kouvolan kaupungin suunnitelmallista talouden linjaa, jolla saavutetaan tasapainoinen talous ja kerrytetään ylijäämää pitemmällä aikavälillä.
Palveluverkon tarkastelua varten on nimetty ohjausryhmä kasvatus- ja opetuslautakunnassa 19.10.2023 § 80 valmistelemaan kasvatuksen ja opetuksen toimialan palveluverkkoesityksiä. Kasvatus- ja opetuslautakunta 19.08.2025 § 74 päätti, että ohjausryhmän työn jatkaminen uuden valtuustokauden alkaessa on perusteltua. Kasvatus- ja opetuslautakunta nimesi perusopetuksen kehittämisen ohjausryhmään puheenjohtaja Sanna Jacksenin, varapuheenjohtaja Nita Aholan, Leeni-Elina Haimin, Mika Seppälän sekä kaupunginhallituksen edustaja Toni Vainikan. Viranhaltijoista mukana ovat sivistysjohtaja, opetuspalvelupäällikkö ja varhaiskasvatuspäällikkö. Sihteerinä toimii perusopetuksen kehittämisvastaava.
Ohjausryhmä on kokoontunut kerran syyskuussa 2025. Ohjausryhmä on tutustunut alueiden oppilasmäärien kehitykseen, alueiden erityispiirteisiin opetuksen näkökulmasta ja koulukiinteistöjen kuntoon viranhaltijoiden esityksestä.
Kuntalaisten ja asianosaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet
Koria-Elimäki-alueen palveluverkkoratkaisusta on laadittu ennakko-vaikutustenarviointi jo Perusopetuksen kehittämisohjelman 2019–2030 valmistelun yhteydessä (Kasvatus ja opetus toimialan palveluverkkoesi-tys). Kuntalaisia on kuultu opetuksen järjestämisestä Koria-Elimäki alueella myös Korian yhtenäiskouluun liittyvän päätöksenteon yhteydessä (kasvatus- ja opetuslautakunta 8.6.2023 § 39). Kuntalaisille järjestetään 15.9.2025 kuulemistilaisuus Kouvolan kaupungintalolla. Kutsu tilaisuuteen esitettiin Wilma-viestinä, Wilma-tiedotteena, kotisivuilla ja Kouvolan kaupungin sosiaalisen median kanavissa. Lapsia ja nuoria kuullaan kouluilla viikkojen 37–38 aikana. Napan toimipisteen henkilöstöä on kuultu syyskuussa 2025.
Yhteenveto kuulemisten tuloksista esitellään kasvatus- ja opetus lautakunnalle 16.9.2025 kokouksessa. Kuntalaisten ja asianosaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista on siten huolehdittu hallintolain 41 §:n ja kuntalain 22 §:n mukaisesti.
Kasvatuksen ja opetuksen järjestäminen
Napan toimipiste on toinen Korian koulun toimipisteistä, ja ne muodostavat hallinnollisesti Korian koulun. Korian koulun Korian toimipisteessä järjestetään vuosiluokkien 1–6 opetusta ja Napan toimipisteessä toimii varhaiskasvatus, esiopetus ja vuosiluokat 1–2. Napan toimipisteen oppilaat siirtyvät Korian toimipisteeseen kolmannelle vuosiluokalle siirtyessään. Korian alueen oppilasmäärä on laskeva. Vuonna 2027 Napan toimispisteessä aloittaisi 12 ekaluokkalaista. Tarkasteltaessa koko Korian aluetta, vuonna 2028 alakoululaisia alueella on 252 ja vastaavasti vuonna 2031 enää 210.
Lukuvuonna 2025–2026 Napan toimipisteessä opiskelee vuosiluokilla 1–2 36 oppilasta. Lukuvuodelle 2025–2026 Napan toimipisteeseen ohjattiin oppilaita Korian toimipisteen oppilaaksiottoalueelta aloittavien ryhmien kokojen tasaamiseksi. Koko Korian koulussa vuosiluokilla 1–6 opiskelee 296 oppilasta.
Korian ja Napan toimipisteet sijaitsevat maantieteellisesti melko lähellä toisiaan. Jalankulkijoille toimipisteiden etäisyys toisistaan on noin 2,5 kilometriä. Napan toimipisteen oppilaat mahtuisivat Korian koulun opetustiloihin. Tällöin Korian kouluun muodostuisi kaksisarjainen alakoulu. Lukuvuonna 2026–2027 vuosiluokille 5–6 muodostuisi kolme opetusryhmää. Toiminnan siirtyminen Korian toimipisteeseen ei aiheuttaisi lisäresursoinnin tarvetta, vaan tällä hetkellä Napan toimipisteessä työskentelevillä viranhaltijoilla olisi mahdollisuus siirtyä opettamaan Korian toimipisteeseen.
Korian koulun oppilasmäärän kokonaiskasvu lisäisi pedagogista tarkoituksenmukaisuutta ja mahdollistaisi esimerkiksi rinnakkaisluokkatoiminnan sekä lisäisi oppilaiden ikätovereiden määrää. Toisaalta nykyisin Napan toimipisteessä toimivan joustavan esi- ja alkuopetuksen toteuttaminen tulisi pohtia uudella tavalla. Toiminnan siirtäminen Korian toimipisteeseen myös lisää koulukuljetettavien määrää vähän, nykyhetken arvion mukaan 15 oppilaalla.
Napan ja Korian toimipisteiden rakennukset
Kouvolan kaupungin tilapalveluiden toimesta koulurakennukset kuntoluokiteltiin marraskuussa 2022. Päiväkotien kuntoluokat valmistuivat 2024. Kuntoluokkia on viisi kappaletta erinomainen, hyvä, tyydyttävä, välttävä ja huono. Kuntoluokkien perusteella arvioitiin kunkin koulurakennuksen peruskorjausten ajankohdat.
Napan lastentalon rakennuksessa sijaitsevat alakoulu sekä päiväkoti ja se on valmistunut 1990. Rakennuksen kuntoluokka on välttävä 60 % eikä sitä ole peruskorjattu. Kuntoluokan perusteella peruskorjausajaksi arvioitiin 5–10 vuotta.
Korian koulu käsittää kolme eri rakennusta (puukoulu, kivikoulu ja niin pääkoulu. Pääkoulu on valmistunut 1957 ja se on peruskorjattu 1999. Koulurakennus B (puukoulu) on valmistunut 1884 ja se on peruskorjattu 1997. Koulurakennus C (kivikoulu) on valmistunut 1930 ja se on peruskorjattu vuosina 1998–1999. Rakennukset ovat kuntoluokiteltu välttäviksi 50 %. Kuntoluokkien perusteella peruskorjausten ajankohdiksi on arvioitu 5–10 vuotta. Arvioinnin yhteydessä todettiin, että kustannustehokkainta olisi rakentaa yksi uusi rakennus, jolloin poistuisi kolme huonokuntoista rakennusta.
Perusopetuksen toiminnan siirtyessä Korian toimipisteeseen, Napan toimipisteessä voitaisiin toteuttaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta nykyistä laajemmin ja luopua Upseerin päiväkodin tiloista. Napan toimipisteeseen muutostöille on perusparannuksien vuoden 2026 investointiehdotuksissa ehdotettu 110 000 euroa. Upseerin päiväkodin rakennus on alun perin valmistunut upseerikerhoksi vuonna 1912 ja 2020 se on saneerattu päiväkodiksi. Rakennus on suojeltu, eikä purkaminen ole tällöin mahdollista. Rakennus jää kaupungin ylläpitoon ja kunnossapidettäväksi, jos sitä ei saada myytyä. Rakennuksen kuntoluokka on 70 % ja arvioitu peruskorjauksen ajankohta 10–15 vuotta.
Talousvaikutukset
Perusopetuksen palveluverkkoon kohdistuvien esitysten (Pilkka, Nappa ja Viiala) ulkoisten kustannusten vähennykset olisivat noin 0,3 milj. euroa ja kokonaisvähennys Kouvolan kaupungille noin 0,4 milj. euroa. (5 kk:n osuus) (noin 1,1 milj. € vuodessa). Napan toimipisteen osuus noin 180 000 euroa. Liitteenä kustannuslaskelma.
Liitteenä kustannuslaskelma.
Lisätietoja: vt. opetuspalvelupäällikkö Maija Saksa, puh. 020 615 8429, maija.saksa(at)kouvola.fi
Sivistysjohtajan ehdotus:
Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää siirtää Korian koulun Napan toimipisteen opetustoiminnan Korian koulun Korian toimipisteeseen 1.8.2026 alkaen.
Kasvatus- ja opetuslautakunnan päätös:
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |