RSS-linkki
Kokousasiat:https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kasvatus- ja opetuslautakunta
Esityslista 16.09.2025/Asianro 15
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Lukiokoulutuksen aloituspaikat 2026
10532/12.00.00/2025
Kasvatus- ja opetuslautakunta 16.09.2025
Valmistelija Koulutuspalvelupäällikkö Maria Lammi, puh. 020 615 5338, maria.lammi(at)kouvola.fi
Yhteenveto
Kevään 2026 yhteishaun toteuttamista ja siihen liittyvää tiedottamista varten lukioiden aloituspaikat lukuvuodelle 2026–2027 on ilmoitettava valtakunnalliseen opintopolku.fi –palveluun 19.9.2025 mennessä. Hallintosäännön 25§:n mukaan kasvatus- ja opetuslautakunta koulutuksen järjestäjän edustajana päättää lukiokoulutuksen aloituspaikoista.
Keväällä 2026 peruskoulun päättää opiskelijaennusteen mukaan noin 812 yhdeksännen luokan oppilasta, mikä on edellistä vuotta enemmän. Lisäksi tutkintoon valmentavan koulutuksen perustaitojen vahvistamisen linjalta haetaan pääosin yhteishaussa toiselle asteelle.
Opetus- ja kulttuuriministeriön suositus valtakunnallisesti on antaa puolelle perusopetuksen päättävästä ikäluokasta lukiokoulutus. Opetus- ja kulttuuriministeriö ei säätele lukioiden opiskelijamäärää, vaan koulutuksen järjestäjä päättää aloituspaikoista.
Asian valmistelun tausta ja päätösvallan perusteet
Lukiokoulutuksessa on valmisteltu ehdotus lukioiden aloituspaikoista vuonna 2026. Aloituspaikkaesityksessä sarjaisuus on laskettu 36 opiskelijan ryhmäkoolla.
Lukion aloituspaikkoja (396) on varattu n. 50 %:lle perusopetuksen yhdeksännen luokan päättävästä ikäluokasta. Ennusteena on, että lukio- koulutuksen vetovoima säilyy tai kasvaa nykyisessä tulevana vuonna.
Peruskoulun opintojen ohjauksella on selkeä yhteys jatko-opintoihin hakeutumiseen, ja opintojen ohjauksessa korostetaan hakeutumista Kouvolan omiin toisen asteen oppilaitoksiin.
Kouvolan Yhteislyseon aloituspaikoista osa (32) varataan urheilulinjan ja osa (28) Studies in English- linjan opiskelijoille. Urheilulinjalle valinta pohjautuu haettuun urheilulukiostatukseen ja tähän liittyvä toiminta on aloitettu kaupungin omana toimintana 1.8.2023 alkaen. Edellisinä lukuvuosina Studies in English- linjalle on hakeuduttu suoraan lukion järjestämän haun kautta, mutta haku on selkeintä toteuttaa suoraan yhteishakujärjestelmässä.
Lukuvuoden 2065–2076 osalta aloituspaikkojen määriä on tarkasteltu huomioiden ikäluokan hetkellinen kasvu v. 2010 syntyneen ikäluokan koon perusteella. Lukiokoulutuksen hallinnollisen yhdistymisen 1.8.2025 myötä Kouvolan Yhteislyseon Kuusankosken toimipisteen aloituspaikat sisällytetään Yhteislyseon aloituspaikkoihin ja ne näkyvät kohdassa Yleislinja. Yleislinjan aloituspaikoista sijoitetaan 228 Kouvolan Yhteislyseon toimipisteeseen ja 108 Kuusankosken toimipisteeseen.
Lisäystä v. 2025 aloituspaikkoihin on yhden ryhmän verran (36 aloituspaikkaa) keskustan toimipisteeseen.
Esitys vuonna 2026 elokuussa alkavan lukiokoulutuksen aloituspaikoista kokonaisuudessa on seuraava:
Kouvolan Yhteislyseo | Aloituspaikat 2026 |
Yleislinja | 336 |
Urheilulinja | 32 |
Studies in English- linja | 28 |
Yhteensä | 396 |
Opiskelijat valitaan lukioon lukuaineiden keskiarvon mukaisessa järjes-tyksessä. Urheilulinjalle valittavien osalta valintaan vaikuttaa myös urheiluakatemian/lajiliittojen urheilijapisteytys.
Perusopetuksen Suomi toisena kielenä -opetuksen ja kielitaidon arvioinnin pohjalla käytetään eurooppalaisen viitekehyksen pohjalta laadittua kielitaidon tasojen kuvausasteikkoa.
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden suosituksissa suomen kielen tavoitetasot ovat koulutuksen päättyessä perusopetuksessa B1.1 - B1.2. Tätä kielitaidon vaatimustasoa noudatetaan sekä ulkomailla opiskelleille suomalaisen peruskoulun oppilaille heidän hakeutuessaan lukiokoulutukseen että ulkomaalaisille suomalaiseen lukiokoulutukseen hakeville opiskelijoille. Kielitaitotaso arvioidaan lukioon hakeutumisvaiheessa lukiokoulutuksen toimesta.
Lukiokoulutuksen päättyessä tavoitetaso on B2.2 ja kirjoittamisen osalta B2.1.
Lisätietoja: koulutuspalvelupäällikkö Maria Lammi, puh. 020 615 5338, maria.lammi(at)kouvola.fi
Sivistysjohtajan ehdotus:
Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää lukiokoulutuksen v. 2026 aloituspaikoista seuraavasti:
Kouvolan Yhteislyseo | Aloituspaikat 2026 |
Yleislinja | 336 |
Urheilulinja | 32 |
Studies in English- linja | 28 |
Yhteensä | 396 |
Kasvatus- ja opetuslautakunnan päätös:
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |