Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Esityslista 08.05.2025/Asianro 10


Perusparannusavustuksen myöntäminen valtion avustuspäätöksen saaneille yksityisteille: Alaskylän yksityistie ja Paljakan yksityistie

8832/02.05.01.02/2025

 

Tekninen lautakunta 08.05.2025  

   

Valmistelija: yksityistiekoordinaattori Ritva Järvinen, puh. 020 615 4521, ritva.jarvinen(at)kouvola.fi

Yhteenveto

Ehdotetaan, että lautakunta myöntää Alaskylän sekä Paljakan yksityisteille perusparannusavustusta yksityistieavustusten jakoperusteiden mukaan 10 % hankkeen hyväksytyistä kustannuksista. Alaskylän yksityistielle kuitenkin enintään 34 050 euroa ja Paljakan yksityistielle kuitenkin enintään 4 459 euroa.

Asian valmistelun tausta ja päätösvallan perusteet

Yksityistielaki (560/2018)

Yksityistielain 84 §:n mukaan kunta päättää sen varoista yksityistien tienpitoon myönnettävistä avustuksista, avustuksen ehdoista ja käytön valvonnasta. Edellytyksenä kaupungin avustuksen myöntämiselle tienpitoon on, että tietä koskevien asioiden hoitamista varten on perustettu tiekunta ja että tiekuntaa sekä yksityistietä koskevat tiedot ovat ajantasaiset Maanmittauslaitoksen yksityistierekisterissä ja Väyläviraston tie- ja katuverkon tietojärjestelmässä Digiroadissa niin kuin yksityistielain 50 §:n mukaan edellytetään.

Hallintosääntö

Voimassa olevan hallintosäännön 26 §:n mukaan tekninen lautakunta päättää yksityisteiden tiekuntien rahallisten avustusten myöntämisestä ja vastaa kaupungille kuuluvilta osilta yksityistieverkon kehittämistehtävistä.

Päätettävän asian selostus ja perustelut ratkaisulle

Valtion päätös Alaskylän yksityistien parantamisen valtionavustuksesta

Alaskylän yksityistie (Y2002-32604, Kouvola) on hakenut Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta valtionavustusta yksityisen tien parantamiseen. Alaskylän yksityistie on yksityistielain (560/2018) mukaan valtionavustuskelpoinen.

Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on myöntänyt 10.2.2025 päätöksellään Alaskylän yksityistielle yksityistielain 83 §:n mukaista parantamisen valtionavustusta. Avustettava kohde on Teutjoen ylittävä silta noin 150 metriä Ratulantieltä.

Kustannusarvioksi ELY-keskus hyväksyy 340 500 euroa. Avustus on 85 % hyväksyttävistä kustannuksista, kuitenkin enintään 289 425 euroa.

Päätöksen voimassaoloaika on 10.02.2025 - 15.12.2025.

Valtion päätös Paljakan yksityistien parantamisen valtionavustuksesta

Paljakan yksityistie (Y2003-11517, Kouvola) on hakenut Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta valtionavustusta yksityisen tien parantamiseen. Paljakan yksityistie on yksityistielain (560/2018) mukaan valtionavustuskelpoinen.

Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on myöntänyt 14.3.2025 päätöksellään Paljakan yksityistielle yksityistielain 83 §:n mukaista parantamisen valtionavustusta. Avustettava kohde on Paljakantien ja Mäntyharjuntien eteläinen liittymä, jonka liikenneturvallisuutta parannetaan tielinjaa siirtämällä.

Kustannusarvioksi ELY-keskus hyväksyy 44 590 euroa. Avustus on 70 % hyväksyttävistä kustannuksista, kuitenkin enintään 31 213 euroa.

Päätöksen voimassaoloaika on 13.03.2025 - 15.11.2025.

Kaupungin perusparannusavustukset yksityisteille

Talousarviossa on vuodelle 2025 varattu yksityisteiden avustamiseen 500 000 euron määräraha. Määrärahasta on jaettava yksityisteiden kunnossapito- ja perusparannusavustukset.

Kouvolan kaupungin myöntämät yksityistieavustukset voidaan jakaa niille avustusta hakeneille teille, jotka täyttävät kaupungin yksityisteille asettamat yksityistieavustusten myöntämisperusteet. Tekninen lautakunta on 12.2.2025 § 28 hyväksynyt vuoden 2025 yksityistieavustusten jakoperusteet.

Kaupungin perusparannusavustus on yksityistieavustusten jakoperusteiden mukaan 10 % hankkeen hyväksytyistä kustannuksista, kuitenkin enintään

  1. Alaskylän yksityistie 34 050 euroa
  2. Paljakan yksityistie 4 459 euroa

Yksityistiekoordinaattori Ritva Järvinen on kokouksessa paikalla asiantuntijana vastaamassa kysymyksiin.

Lisätietoja: yksityistiekoordinaattori Ritva Järvinen, puh. 020 615 4521, ritva.jarvinen(at)kouvola.fi, maaseutupalvelujen päällikkö Minna Anttila, puh. 020 615 7826, minna.anttila(at)kouvola.fi

Teknisen johtajan ehdotus:

Tekninen lautakunta päättää myöntää

  1. Alaskylän yksityistielle perusparannusavustusta 10 % hankkeen hyväksytyistä kustannuksista, kuitenkin enintään 34 050 euroa.
  2. Paljakan yksityistielle perusparannusavustusta 10 % hankkeen hyväksytyistä kustannuksista, kuitenkin enintään 4 459 euroa.

Avustusten maksaminen edellyttää ELY-keskuksen maksatuspäätöksiä.

Teknisen lautakunnan päätös: